Julkaistu 

Joensuun verenluovutustilaisuudet vain ajanvarauksella 15. elokuuta alkaen

Joensuun verenluovutustilaisuudet vain ajanvarauksella 15. elokuuta alkaen Mikko Makkonen

Kuopion liikkuva veripalvelu aloittaa Joensuussa kokeilun, jossa verenluovutustilaisuuteen tullaan ainoastaan ajanvarauksen kautta. Tilaisuudet, joissa kokeilu on käytössä, järjestetään 15. elokuuta, 5. syyskuuta sekä 26. syyskuuta. Tämän jälkeen arvioidaan, otetaanko malli käyttöön pysyvästi.

Kuopion liikkuva veripalvelu aloitti pilottitoimistona viime elokuussa kokeilemaan ajanvarausmahdollisuutta kaikissa itäisen Suomen verenluovutustilaisuuksissa. Ajanvaraus tehdään verkossa osoitteessa https://nettiaika.fi/VeripalveluKuopio#/.

– Kokeilussa saadut palautteet ovat olleet erittäin positiivisia sekä asiakkaiden että henkilökunnan osalta. Joensuulaiset verenluovuttajat ovat olleet hyvin aktiivisia ja ovat ottaneet ajanvaraustoiminnan luontevaksi osaksi verenluovutukseen saapumista, alue-esimies Paula Korhonen taustoittaa.

– Joensuussa verenluovutustilaisuudet myös ruuhkautuvat usein ja asiakkaiden odotusajat saattavat venyä varsin pitkiksi. Ajanvarauksen kautta toivomme, että asiakkaiden jonotusajat lyhenevät ja henkilökunta pystyy paremmin ennakoimaan saapuvan asiakasmäärän. Näin vältämme sen ikävän tilanteen, että joutuisimme sulkemaan tilaisuuden ennakoitua aikaisemmin, Korhonen kertoo.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä