Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Kuolema vaihtui retkiin Kolilla

Tänä kesänä Neki harrastaa myös kaupunkilomailua. Henna Karhu osti pyöräänsä peräkärryn, jonka kyydissä Neki pääsee kätevästi vaikka Jokiasemalle. Kuva: Tiina Sormunen Tänä kesänä Neki harrastaa myös kaupunkilomailua. Henna Karhu osti pyöräänsä peräkärryn, jonka kyydissä Neki pääsee kätevästi vaikka Jokiasemalle. Kuva: Tiina Sormunen
Pieni sekarotuinen Nekie, tuttavallisemmin Neki, on käynyt Kolilla lukuisia kertoja, mutta kesäkuun viimeisenä viikonloppuna tehty telttaretki oli hyvin poikkeuksellinen. Omistajiensa Henna Karhun ja Heikki Siivarin kanssa Rykiniemeen leiriytynyt pikkukoira sai huomata, että samaisen paikan hienouden oli pannut merkille moni muukin retkeilijä.

Nekille se tarkoitti perinteisten, kansallismaisemassa juostujen lenkkien ja pupellettujen eväiden lisäksi valtavasti vieraita hajuja ja ylenmääräistä häsellystä, vaikka Karhu yrittikin rajoittaa viuhtomista pitämällä koiran hihnassa.

Kolilta Joensuuhun palasikin hyvin uupunut koira. Tavallisesti Nekillä on tapana tassutella Karhun ja Siivarin makuuhuoneeseen ja herättää pariskunta kello 5.30 paukuttamalla häntäänsä iloisesti patteria vasten, mutta telttareissun jälkeisenä aamuna herätyskelloa ei näkynyt eikä kuulunut.

Ihan rikki se ei sentään mennyt. Noin kuusivuotiaan Nekin häntä on edelleen hyvin herkästi heiluvaista sorttia, ja sillä on siihen aivan erityisen hyvä syy.

Vielä viitisen vuotta sitten Neki seikkaili ihan toisenlaisissa maisemissa Romaniassa. Tai paremminkin yritti sinnitellä hengissä, sillä joku oli kietonut pentuja odottaneen narttukoiran kaulan ympärille rautalangan. Ajatuksena ilmeisesti oli, että ihoon syöpyvä lanka aiheuttaisi koiralle hitaan nälkäkuoleman.

Niin olisi luultavasti käynytkin, ellei paikallinen eläinsuojelija olisi poiminut Nekiä tienposkesta ja vienyt tarhalleen toipumaan. Siellä koira pääsi joitakin kuukausia myöhemmin poseeraamaan kameralle, minkä myötä Neki kuvineen ilmestyi suomalaisen rescueyhdistys Kulkureiden nettisivuille kotia etsiväksi koiraksi.

Samoihin aikoihin Joensuussa sairaanhoitajana keskussairaalassa yövuorossa työskennellyt Karhu huomasi työkaverinsa selaavan Kulkureiden sivuilla olevia koiria ja päätti liittyä seuraan. Ihan vain katsellakseen, sillä Karhun edellisen koiran, bostoninterrierin, kuolema oli särkenyt hänen sydämensä.

– Mietin, että jos otan koiran, otan korkeintaan sellaisen jonkun toisen hylkäämän. Ennen kuin työvuoroni loppui, olin jo soittanut porukoilleni, lähtevätkö he mukaan tällaiseen koiraprojektiin, Karhu muistelee.

Alun perin hän katseli Kulkureiden sivuilta erästä toista pikkukoiraa, mutta mainittuaan yhdistyksen yhteyshenkilölle harrastavansa maastojuoksua ja suunnistusta, tämä suositteli lenkkikaveriksi Nekiä.

Karhun ja romanialaisen ”pikkuseropin” ensikohtaaminen oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla toukokuussa 2015. Lentoboksista paljastui haukkuva häseltäjä, joka pissi ensimmäisenä kentän lattialle, kävi tutkimassa joka paikan ja rauhoittui syliin vasta pekoninpalojen avulla.

– Kotimatkalla Neki nukahti melkein heti syliin ja kun pysähdyimme, se kävi tarpeillaan ulkona ja palasi autoon. Neki on ollut alusta asti hyvin helppo koira, Karhu kertoo.

Karhu retkeilee Nekin kanssa pääsääntöisesti Pohjois-Karjalassa. Ensimmäisen yhteisen päiväretkensä he tekivät Kolille, josta on neljässä vuodessa tullut Nekille tuttu paikka. Yleensä vapaana viipottava koira on kiertänyt Herajärveä Karhun kanssa niin etelä- kuin pohjoispäässäkin.

– Minulla kun sitä vauhtia ei ole niin paljoa, Neki on jaksanut kulkea ihan hyvin. Sillä on aina omat eväät mukana, ja kun Kolilla on paljon pieniä lätäköitä, Neki on käynyt vilvoittelemassa ja juomassa niissä, Karhu lisää.

Karhu käy Nekin kanssa päivän parin luontoretkillä, jotka sisältävät sekä leirielämää että juoksulenkkejä. Kolin ohella Neki on päässyt Karhun matkassa muun muassa Patvinsuolle, Petkeljärvelle ja Ruunaalle. Viime syksynä he tekivät hieman pidemmän koukkauksen ja suuntasivat yli yön kestäville reissuille Tiirikkajärvelle ja Isojärvelle.

Reissut taittuvat pääsääntöisesti sulan maan aikana, mutta viileämpiin keleihin on myös Neki varustautunut. Retkillä sillä on mukana oma makuupussi ja patja.

– Mutta kainaloon Neki taitaa yleensä kömpiä. Asettuu ensin jalkopäähän nukkumaan ja aloittaa aamuyön tunteina hiipimisen kainaloon, Karhu naurahtaa.

Hyvin usein Neki juoksee mukana myös Karhun suunnistusharrastuksessa, sillä täysin riistavietitön koira pysyttelee visusti emäntänsä jalanjäljissä. Ja ilmeisen mielellään, sillä aina kun ilmassa on merkkejä siitä, että Karhu on lähdössä suunnistamaan, Neki alkaa vinkua ja pyöriä eteisessä.

– Sama juttu silloin, kun se näkee, että pakkailemme retkitavaroita. Neki on ensimmäisenä auton takakontissa, että hän ei muuten tältä reissulta jää.

Osaa Neki lomailla myös Joensuussa, ja tänä kesänä erityisesti. Koska luontopoluilla lennokkaasti etenevä koira kulkee asfaltilla kuin käsijarru päällä, Karhu hankki polkupyöräänsä peräkärryn Nekiä varten.

Kärry on vielä sen verran uusi tuttavuus, ettei Neki mene sen kyytiin riemusta kiljuen, mutta suostuu kuitenkin mukaan.

– Ostin kärryn ihan sen takia, että voimme mennä uimaan, tai torille tai Jokiasemalle jäätelölle, tai vaikka suunnistamaan tähän lähelle. Asfalttia pitkin sinne meneminen kestää, Karhu täsmentää.

Romaniaa pieni ja iloinen koiranpötkylä ei enää tunnu muistavan, vaikka rautalangasta jäikin sen kaulaan ohut, karvaton jälki. Neki elää hetkessä, toisin kuin Karhu, joka tunnustaa toisinaan miettivänsä, miten erilainen tarina koiralla voisi myös olla.

– Kaulan jäljestä tulee itselle paha mieli, mutta eihän Neki sitä tiedä. Se ei ole kipeä, eikä se tunne sitä, Karhu summaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä