Julkaistu    |  Päivitetty 
Helen Hyttinen

Vakoilulla välttää jämähtämisen

Raviradan seinä sai uutta väriä vuoden 2016 rokin aikaan. – Oli kyllä hienoa, että tähän saatiin lupa, Petri Varis tuumaili. Kuva: Helen Hyttinen Raviradan seinä sai uutta väriä vuoden 2016 rokin aikaan. – Oli kyllä hienoa, että tähän saatiin lupa, Petri Varis tuumaili. Kuva: Helen Hyttinen
Ilosaarirock on kasvattanut suosiotaan jatkuvasti, mutta millaisin keinoin festivaalin onnistuu välttää paikoilleen jämähtäminen ja houkutella vuosi vuodelta enemmän kävijöitä? Uudistuksia on aika ajoin tehty, viimeisimpänä isona uudistuksena käteisen rahan ja maksukorttien korvaaminen cashless-maksurannekkeilla ja festivaalitilillä.

–  Tuota full cashless-systeemiä pohdittiin jo ainakin viisi vuotta, ennen kuin se toteutettiin, kertoo Ilosaarirockin vastaava tuottaja, Joensuun Popmuusikoiden Petri Varis.

–  Kävimme itse vastaavaa järjestelmää testaamassa eli keräämässä asiakaskokemusta, sillä halusimme tutkia asian perin pohjin ennen oman järjestelmän tilaamista.

Festivaalijärjestäjät haluavat Ilosaarirockin pysyvän ajankohtaisena, mutta nostalgia-arvokin huomioidaan. Joka vuosi halutaan tehdä jotain uutta.

–  Ilosaarirock on vanha festari, joten meillä on varaa olla pitkäjänteisiä näissä uudistuksissakin, Varis huomauttaa.

–  Seuraamme aikaamme esimerkiksi musiikkikattauksen suhteen, mutta juuri nyt pinnalla olevien esiintyjien lisäksi on mukaan aina otettu myös klassikoita, genrejä sekoitellen.

Tänä vuonna esimerkiksi rokin ruokamaailmaa uudistetaan asiakaspalautteen pohjalta. Yleisö on toivonut istumapaikkoja erityisesti ruokailua varten, ja festivaalijärjestäjät vastaavat toiveeseen.

–  Asiakaspalautteet ja myös asiakastutkimukset ovat meille tärkeitä välineitä toimintamme kehittämiseen. Pyrimme keräämään mahdollisimman isolla otoksella näkemyksiä siitä, mitä festarikävijät tapahtumalta haluavat, Varis selittää.

Ruokatarjonta on monipuolista, sillä festarialueelle ilmestyy jälleen pilvin pimein ulkopuolisten ruokamyyjien kojuja. Erilaisia ruokavalioita koskevat toiveet on myös pyritty huomioimaan, ja Kerubi esimerkiksi tuo rokkiin uutuutena Beyond Meat -burgerit, joissa käytetty kasviproteiini on herättänyt maailmalla jo innostunutta kohua.

Asiakkaiden lisäksi myös yhteistyökumppaneiden kanssa vaihdetaan ideoita puolin ja toisin, ja yhteistyötä muiden eurooppalaisten musiikkifestivaalien kanssa tehdään mahdollisimman paljon.

–  Kyllä me vakoillaan ja varastetaan ideoita muilta festareilta, ja muut meiltä. Se on ihan tavallista, Varis nauraa.

–  Olemme mukana Euroopan live-alan tapaamisissa, joiden kautta uudet tuulet leviävät maasta ja festarista toiseen. Yleensä isompien markkinoiden tapahtumat kokeilevat uusia juttuja ensin, ja sitten ne tulevat myös esimerkiksi tänne kaukaiseen Suomeen. Meidän tiimillä on nytkin roppakaupalla ideoita, mutta se nähdään sitten tulevaisuudessa, mitkä niistä ovat kehityskelpoisia.

Kaikki keksinnöt eivät rantaudu suinkaan viimeisinä Suomeen. Variksen mukaan Suomi on festivaalien ekologisuudessa Euroopan maista pisimmällä, ja erityisesti Ilosaarirock on niittänyt laajalti mainetta ympäristövaikuttamisellaan.

–  Koska Ilosaarirock on sellainen harvinaisuus kuin voittoa tavoittelemattoman yhdistyksen järjestämä tapahtuma, meidän ei tarvitse perustella kaikkea toimintaamme tienatun rahan määrällä. Siitä tulee väljyyttä tekemiseen ja mahdollisuuksia, joita jokaisella Euroopan festarilla ei ole, Varis tuumaa.

Popmuusikoiden tiimi onkin ollut mukana järjestämässä monia pienempiä tapahtumia, kuten vuoden 2016 graffitin SM-kisoja, joiden voittaja julkistettiin rokin päälavalla.

–  Saamme tuoda omia arvojamme reilusti esille, ja mahdollisissa pattitilanteissa sovelletaan paikallisia ratkaisuja.

Onko musiikkifestarin sitten haastavaa kehittyä jatkuvasti ja olla jämähtämättä paikoilleen?

– No, joo, kyllä se vaatii paljon töitä ja ammattitaitoa. Monesti mennään intuition varassa, ja sen tueksi tai sitä vastaan saadaan sitten faktoja asiakastutkimuksista.

–  Pyrimme olemaan kuulolla asiakkaiden suuntaan ja samalla tiirailemme maailmalle, että missä festariskene yleisesti ottaen menee. Tuotekehitystähän tämä on, siinä missä mikä tahansa muukin, Varis toteaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä