Julkaistu    |  Päivitetty 

Kristillisdemokraattien varakansanedustaja tyrmää "vuoden homon" Tuure Boeliuksen esiintymisen Suomen suven avauksessa

Pari vuotta sitten Joensuussa keskustelutti Robinin Hula Hula -laulun sopivuus Suomen suven avaukseen. Nyt tapetilla on Tuure Boelius. Mikko Makkonen Pari vuotta sitten Joensuussa keskustelutti Robinin Hula Hula -laulun sopivuus Suomen suven avaukseen. Nyt tapetilla on Tuure Boelius.

Kristillisdemokraattien Joensuun kaupunginvaltuutettu, varakansanedustaja Kikkis Mikkola ihmettelee, miksi "vuoden homonakin" palkittu Tuure Boelius on kutsuttu esiintymään Suomen suven avaukseen Joensuun Laulurinteelle perjantaina.

Karjalan Heilissä 29.5.2019 ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan Mikkola kertoo, että monessa perheessä mietitään nyt, voiko lapsia viedä tapahtumaan, jonka artisti on tunnettu muun muassa homoihastumisesta kertovasta biisistään "Lätkäjätkä-Ville".

Alla Kikkis Mikkolan  mielipidekirjoitus kokonaisuudessaan:

 

Suven avaus aiheuttaa perheissä vaikeita päätöksiä

Useampi äänestäjä on ottanut yhteyttä menneen kahden viikon aikana allekirjoittaneeseen: Alakoulun perinteinen Suomen suven avaus aiheuttaa närää.

Miksi? Siksi, että esiintyjäksi on kutsuttu tänä vuonna Tuure Boelius, parin vuoden takainen palkittu ”vuoden homo”, tubettaja ja laulaja-artisti, joka tunnetaan muun muassa homoihastumisesta kertovasta biisistään ”Lätkäjätkä-Ville”.

Myös Suomen suven taannoisen kutsuvieraan Robinin ”Hula Hula” aiheutti koko maan mediassa käytävän keskustelun. Tuolloin ainakin muutama perhe jätti Suven avauksen väliin. Eräs äiti kertoi juuri syyn: laulun sanat ja merkitykset eivät tue lapsuutta.

Nyt samaa keskustelua käydään taas itselleni yllättävän monessa kodissa. Kuulin juuri erään opettajaperheen käyvän tätä keskustelua, että jätetäänkö omat lapset kotiin kutsuvieraan vuoksi ja uskalletaanko omalla nimellä antaa palautetta koulutoimeen.

Minulla ei ole mitään Tuurea vastaan, mutta kaupungin päättäjänä toivon Suomen suven avauksen olevan tapahtuma, jonka sisältö laulujen sanoineen ja merkityksineen tukee 6–12-vuotiaiden lapsuutta. Toivoisin tätä siitä syystä, että tapahtuma sopisi aidosti mahdollisimman monelle perheelle.

Lapsuus on ainutlaatuista aikaa ja lastenkulttuurin vaalimisen tulisi olla itseisarvo. Kaupallisuus ja media eivät tätä tue, siksipä se onkin kasvattajien, opettajien, vanhempien ja päättäjien asia.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä