Julkaistu    |  Päivitetty 
Heikki Tarma

Keskustasta Utraan kahdeksassa tunnissa

Vesikesänä vuonna 1924 vesimassat särkivät joen yli menneet sillat. Kuvassa Utran sahojen yli menevien siltojen murtumiskohta. Vesikesänä vuonna 1924 vesimassat särkivät joen yli menneet sillat. Kuvassa Utran sahojen yli menevien siltojen murtumiskohta.
Joensuun jokakeväinen harmituksen aihe on Pielisjoen yli menevien siltojen huolto ja korjaustyöt. Siltoja nostetaan ja lasketaan, testataan ja niiden osien toimivuutta koetellaan.

Liikennettä seisotetaan tai kierrätetään tuskastumiseen asti. Sillat ovat huollon vuoksi suljettuna viikkokaupalla. Toista se oli ennen, tai niin kuin sanotaan, silloin kun kaikki oli paremmin.

Vielä 1920-luvulla kevättulvien aikaan Pielisjoen ylittäminen saattoi viedä päivän, pahimmillaan kaksi.

Joen ylittämisen hankaluudesta meille on kertonut 1800-luvun suurliikemies Antti Pitko vanhempi.

1800-luvun alussa Pielisjoen yli ei päässyt kuin kovimmilla pakkasilla jäätä myöten. Vuonna 1808 Pielisjoen yli rakennetut ponttonisillat räjäytettiin hyökkäävien venäläisjoukkojen edestä ja joen ylittäminen oli tuolloin lähes mahdotonta.

Mutta palataan Juho Pitko vanhemman kertomukseen.

Juho Pitko oli syntynyt Sortavalassa 1858 ja suoritettuaan siellä liikealan koulutuksen hän päätti lähteä Joensuuhun yrittäjäksi.

Pitko menestyi niin hyvin ja niin monella alalla, että hänestä tuli eräs Joensuun vaikutusvaltaisimmista liikemiehistä 1920-luvun Joensuussa. Hän toimi tukku- ja vähittäiskauppiaana, laivanvarustajana, vakuutusyhtiön johtajana sekä rauta- ja autokauppiaana.

Juho Pitko on kirjoittanut muutaman kirjeen ystävilleen ja pari sanomalehtiartikkelia 1900-luvun vaihteen Joensuusta, josta tässä lainaamme ystävälle lähetettyä kirjettä.

”Vuonna 1924 Joensuun vesikesänä joet, purot ja ojat eivät vetäneet vettä enää lainkaan, vaan suuret vesimassa vyöryivät kaupungin kaduille.

Joensuusta pois menevä sillat, Itä- ja Länsisilta olivat poikki pitkät ajat.

Ajattelin, että ainoa keino päästä Pielisjoen yli Kulhoon kesäasunnolleni oli kulkea Utran kautta.

Päätimme lähteä varhain aamulla ja pidimme parempana lähteä matkaan hevosella, sillä mielestämme automatka olisi ehkä liian vaarallinen tien ali kulkevien purojen ja jokien tulviessa.

Mutta heti Haukipuron kohdalla vesi oli rikkonut puron yli menneen sillan ja pääsimme vain vaivoin puron yli. Ajokärryt kastuivat niin, että jouduimme irrottamaan kärryistä pohjapropun saadaksemme veden pois.

Seuraava ylitys oli Mutalan puro, joka pursusi yli äyräiden ja sen ylittäminen tuotti suurta vaivaa ja vaikeutta.

Matka jatkui kohti Utraa välillä väistäen suurimpia puroja, välillä hevosta taluttaen pahimpien vesipaikkojen yli. Aamulla lähtiessämme emme aavistaneet, että matka Joensuusta Utraan kestäisi kaikkiaan kahdeksan tuntia tavallisen kahden tunnin sijasta.

Kulhoon emme päässeet tätäkään kautta, sillä Utran sahojen sillat olivat osin romahtaneet vesimassojen alta, joten ei auttanut muu kuin palata takaisin. Paluumatka oli yhtä pitkä ja vaivalloinen kuin menomatkakin.

Näin pahaa vesitulvaa en muista Joensuusta kuin vuoden 1899 tulvat.”

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä