Julkaistu    |  Päivitetty 
Aimo Salonen

"Roskapuut" saavat yhä enemmän arvostusta

Janne Leppänen ei näe ristiriitaa metsän talous- ja luontoarvojen välillä. Kuva: Aimo Salonen Janne Leppänen ei näe ristiriitaa metsän talous- ja luontoarvojen välillä. Kuva: Aimo Salonen

Yhden totuuden aika on ohi: metsänomistajat uskaltavat sanoa oman mielipiteensä ja metsänhoidossa otetaan huomioon muutkin kuin puhtaasti kaupalliset arvot.

–  Metsänomistajina alkaa olla yhä enemmän ikäisiäni nelikymppisiä, jotka ovat perehtyneet asioihin. He elävät ihan toisenlaisessa maailmassa kuin ne seitsemänkymppiset, joita tapasin silloin, kun itse aloitin työt, metsätalousinsinööri Janne Leppänen sanoo.

–  Olihan se koomista, kun olin juuri koulusta tullut kaksivitonen poika ja jotkut silloiset seitsemänkymppiset vanhat isännät katsoivat peläten, kuinka Metsäkeskuksen virallinen herra tulee käymään.

Nykyisin Leppänen tekee oman yrityksensä kautta metsän- ja luonnonhoidon suunnittelua ja neuvontaa.

Työhön sisältyy muun muassa metsäsuunnitelmia ja puukauppasuunnitelmia, valtakirjalla hän saattaa jopa hoitaa asiakkaan puolesta puunmyynnit.

–  Teen myös luontokohteiden selvityksiä eli erityisesti näitä, mitkä ovat Metso-ohjelmassa niin sanotusti suojelukauppakelpoisia.

–  Teen arviointeja sekä ely-keskukselle että yksittäisille ihmisille.

 

 

Leppäselle on muodostunut varsin kattava kuva siitä, millaisia nykyiset metsänomistajat ovat, ja millaisia arvoja heillä on.

–  Arvoja ja asenteita on monenlaisia, Leppänen tiivistää.

–  Joku ei halua ottaa luontoasioita huomioon millään tavalla ja ämpyilee näitä metsälain kymppipykälänkin kohteita vastaan. Toisessa ääripäässä ovat sitten he, jotka eivät halua myydä puuta ollenkaan eli kaikki on suojelua. Suurin osa on jossain sillä välillä.

 

 

Leppäsen voi tilata suorittavaankin työhön, ja mies pitää siitä, kun pääsee raivaussahan kanssa taimikkoon. Hänet tunnetaan myös lintuharrastajana, ja raivaussahatöissä hän törmää monenlaisiin kiinnostuksen kohteisiinsa.

–  Asiakkaanani on yhtymäomistus, jossa on luontohenkisiä metsänomistajia, Leppänen kertoo.

–  Yhtymä on myynyt puuta monestakin eri syystä runsaasti eli hoidettavia taimikoita on paljon. Siellä pääsee pohtimaan haavan ja raidan jättämistä taimikkoon.

Aiemmin puhuttiin paljon niin sanotuista roskapuista, mutta nyt on havahduttu siihen, että pelkät kuusikot eivät välttämättä ole hyviä edes taloudellisesti. Aiemmin halveksituilla puulajeilla on myös merkitystä eläinlajeille.

–  Haapa kun kasvaa riittävän isoksi, se sopii tikan kolopuuksi, Leppänen huomauttaa.

–  Lepikkopuskia jätetään tarkoituksella pyyn ruokapuuksi, ja sitten kun leppä kuolee, siitä tulee pökkelöpuita esimerkiksi hömötiaiselle.

 

 

Leppänen aloitti opiskelut silloisen Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Utran yksiköstä vuonna 1997, jolloin luontoarvot jo olivat nousemassa aiempaa vahvemmin esille niin koulutuksessa kuin lainsäädännössäkin.

–  Silloin tuli tämä metsälain kymppipykälä, jonka perusteella rauhoitetaan erityisen arvokkaita elinympäristöjä, Leppänen muistuttaa.

–  Opiskeluaikaisista opettajistani pitää kiittää varsinkin Riitta Jalkasta ja Virva Rentoa, jotka nostivat esiin luontokohdeasioita ja halusivat kehittää omaakin osaamistaan.

Leppänen ei näe vastakkainasettelua talous- ja luontoasioiden välillä.

–  Lehtipuiden lehdet ovat maanparannusaineita, ja siinä mielessä roskapuina pidetyt haapa ja leppä ovat kaikkein parhaita, Leppänen muistuttaa.

–  Lepän lehti kun on typpipitoinen, niin sehän on kuin apila pellossa eli metsän kasvulle voi olla hyödyksi, että siellä olisi pieni sekoitus näitä niin sanottuja roskapuita. Samalla niillä on monimuotoisuusvaikutuksia.

Vaalien aikaan puhutaan paljon hiilinieluista ja avohakkuista. Leppänen ei halua puhua niistä kovin vahvoin äänenpainoin.

–  Kaikissa metsän kehitysvaiheissahan on oma lajistonsa, eli ei se aukkokaan ole autiomaa. Nykyään kyse on siitä, mitkä ovat määräsuhteet erilaisissa metsänkehitysvaiheissa.

 

 

Hiilinieluja hän pohtii pitkään ja lähettää lopullisen muotoilunsa haastattelun jälkeen sähköpostilla:

–  Metsän käsittelyllä on varmasti vaikutusta hiilinieluihin ja hiilen sidontaan  –  kuten myös sillä, mihin hakattu puu käytetään.

Leppänen huomauttaa, että sata vuotta vanhoissa hirsitaloissa kerran hakatun puun hiili on varmasti pitkäaikaisessa varastossa. Sorsasalon kaltaiset hankkeet taas ovat lyhytikäisten sellutuotteiden investointeja.

–  Omaan mieleeni tulee toisaalta joskus epäily, voidaanko Suomen metsillä vaikuttaa koko maapallon ilmastoon. Se ainakin on varmaa, että metsien käsittelyllä Suomessa voidaan vaikuttaa siihen, kuinka monimuotoinen metsä meillä Suomessa on.

–  Suomalainen luonto tarvitsee vanhoja metsiä ja metsän monimuotoisuutta, ja niihin asioihin voidaan varmasti itse vaikuttaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä