Julkaistu 

Kuhasalontien rakentaminen käynnistyy ensi kuussa

Hankkeessa uusitaan muun muassa Joensuu–Parikkala-radan ylittävä Peltolan ylikulkusilta. Mikko Makkonen Hankkeessa uusitaan muun muassa Joensuu–Parikkala-radan ylittävä Peltolan ylikulkusilta.

Kuhasalontien rakentaminen käynnistyy huhtikuussa, Väylä eli entinen Liikennevirasto tiedottaa. Kuhasalontie on pääreitti Joensuun satamaan ja Vehkalahden asuinalueelle. Hankkeessa uusitaan Joensuu–Parikkala-radan ylittävä Peltolan ylikulkusilta tarvittavine tierakenteineen.

Lisäksi hankkeessa rakennetaan uusi Kuhasalontien alittava kevyen liikenteen alikulkukäytävä Tapionkadun liittymän länsipuolelle, uusitaan valaistusta ja päällystystä sekä rakennetaan melusuojauksia. Urakoitsijaksi on valittu Kreate Oy ja rakentaminen käynnistyy huhtikuun alussa nykyisen sillan purkamisella. Hankkeen arvioitu valmistumisaika on lokakuun 2019 lopussa.

Hanke toteutetaan Väylän, Joensuun kaupungin ja Pohjois-Savon elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen yhteishankkeena. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 5,1 miljoonaa euroa.

Kuhasalontie on suljettu liikenteeltä 8.4.2019 alkaen välillä Vehkataival–Näädänkatu. Tänä aikana sekä maantieliikenne että kevyt liikenne ohjataan kiertoteille.

– Uusi silta tullaan toteuttamaan nykyisen sillan paikalle. Tavoitteena on, että uusi silta valmistuu kuudessa kuukaudessa ja tie on loppuvuonna 2019 käytössä. Tämä on toteutustavoista kaikkein nopein ja turvallisin ja rakentamisesta aiheutuvat liikenne- ja meluhaitat alueella jäävät mahdollisimman lyhytaikaisiksi, kertoo tiedotteessa projektipäällikkö Riitta Parviainen Väylästä.

Kuhasalontien liikenne ohjataan kiertoreiteille rakentamisen ajaksi ja bussilinjat muuttuvat. Maantieliikenteen ja kevyen liikenteen kiertoreiteistä tiedotetaan viikon 12 lopussa, kuten myös muuttuneesta bussilinjasta ja erikoiskuljetusten korvaavista reiteistä.

Poikkeusreittien kartat julkaistaan tiedottamisen yhteydessä myös hankkeen kotisivuilla osoitteessa www.vayla.fi/mt-5013-kuhasalontie ja hankkeen Facebook-sivuilla.

Ennen varsinaista rakennusurakkaa urakka-alueelta poistetaan puustoa. Puuston poisto käynnistyy viikolla 12 ja jatkuu maaliskuun loppuun saakka. Raivaustyöt aiheuttavat pientä meluhaittaa, puiden varastointia ja -kuljetuksia alueella, tiedotteessa kerrotaan.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä