Julkaistu 

Joensuun konservatorion rehtoriksi valittiin Otto Korhonen

Joensuun konservatorion rehtoriksi valittiin Otto Korhonen Jarno Artika

Joensuun konservatorion rehtoriksi on valittu musiikkipedagogi (YAMK) Otto Korhonen, Joensuun kaupungilta tiedotetaan. Korhonen aloittaa virassa 1.4.2019. Korhonen on hoitanut tehtävää aiemmin väliaikaisena rehtorina vuodesta 2016 alkaen.

Otto Korhonen aloittaa työnsä vakituisen rehtorin virassa innokkaalla mielellä.
– Koko talon kannalta on tärkeää, että pitkän epätietoisuuden jälkeen rehtoriasia saatiin viimein ratkaisuun, Korhonen kertoo tiedotteessa.

Rehtorin virkaa haki kahdeksan henkilöä, joista haastatteluun kutsuttiin Korhosen lisäksi Puolangan sivistysjohtaja Anna Major ja vuoden 2018 loppuun saakka Juvenalia-musiikkiopiston rehtorina toiminut Matti Vänttinen.

Haastattelujen jälkeen soveltuvuustesteihin kutsuttiin Major ja Korhonen. Hakemuksen, haastattelun ja soveltuvuustestin perusteella virkaan valittiin Otto Korhonen.

Valinnan tehnyt hyvinvointijohtaja Riitta Huurinainen perustelee valintaa seuraavasti:
– Otto Korhonen arvioitiin parhaaksi hakijaksi konservatorion rehtorin virkaan, koska hänellä vahva kokemus käytännön johtamistyöstä, taiteen perusopetuksen laajasta oppimäärästä sekä toisen asteen koulutuksesta, hyvät yhteistyötaidot sekä vahva kokemus opetus-, johtamis- ja hallintotehtävistä. Hänen soveltuvuusarvionsa tulokset myös tukivat valintaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä