Julkaistu    |  Päivitetty 
Anna Tenhu

Rehellisen huijarin palava lompsa

– Aika usein baarissa kaivan palavan lompakon esille, Rissanen kertoo. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen – Aika usein baarissa kaivan palavan lompakon esille, Rissanen kertoo. Kuva: Hanna-Mari Lappalainen
Itä-Suomen yliopiston Savonlinnan kampukselta Joensuuhun muutti syksyllä merkillinen mies. Taikuri-tohtoriksi itseään tituleeraava Olli ”Opa” Rissanen opettaa tulevia luokanopettajia, toiselta ammatiltaan mies on taikuri. Taikuruudesta onkin miehen mukaan ollut paljon hyötyä opettajan tehtävissä toimiessa.

– Lokakuussa väittelin tohtoriksi ammattitaikuruuden asiantuntijuudesta ensimmäisenä maailmassa, Rissanen kertoo vaatimattomasti.

Oppinsa Rissanen kävi hakemassa Lontoosta, josta löytyi taikurien tutkija Dr. Gustav Kuhn.

– Hänen opeissaan tein töitä vuoden. Oma englannin kielen taitoni oli heikko, mutta parani Lontoossa.

Rissanen on tehnyt taikuriesiintymisiä muun muassa tasavallan presidentille ja moottoripyöräjengiläisille.

– Ja olenpa tehnyt temput myös suurlähettilään residenssissä kutsuvieraille Lontoossa, Rissanen kertoo.

– Reilu 20 vuotta sitten aloitin nuoruusvuosien taikaharrastuksen uudelleen. Tällöin heräsi toive, että jospa minut joskus valittaisiin vuonna 1945 perustetun Suomen Taikapiirin jäseneksi. Muutama vuosi sitten kaksi keskeistä taikakentän vaikuttajaa, Markku Purho ja Timo Kulmakko, esittivät kutsun, josta ei voinut kieltäytyä.

Taikuriyhdistyksen vuosikokouksessa Rissanen palkittiin Raataja-kiertopalkinnolla, jonka antoi Noora Karma. Lisäksi Pete Poskiparta osoitti Reijo Salminen -trofeen, jonka Rissaselle luovutti seuraavana päivänä Martti Vannas Hotel Kämpissä.

– Palkintoa tulee käsitellä vain Taikurimestarin alkuperäisin sormikkain. Meinasi tulla itku, kun kerroin, miten korkealle arvostan ammattitaikureiden ja kollegoiden huomionosoituksia ja tunnustusta, Rissanen herkistyy.

Taikuruudesta Rissanen kiinnostui nuorena poikana.

– Sain Solmu Mäkelän Suuren taikakirjan 7-vuotiaana. Siihen aikaan oli vaikea löytää mentoreita tai oppi-isiä. Taikuruus kuitenkin jäi toviksi muiden harrastusten kuten musiikin ja nyrkkeilyn vuoksi.

Kun taikatemppuilulle antoi pikkusormen, se lähti lopulta kokonaan lapasesta. Taikuruudesta kehittyi vaivihkaa toinen ammatti.

– Väitöskirjasta sen verran, että kuinka tulla asiantuntijaksi alalla, jossa ei ole muodollista koulutusta.

Opettajan ja taikurin työt ovat kulkeneet rinta rinnan vuodesta 1994, kun Rissanen valmistui luokanopettajaksi ja myöhemmin erityisopettajaksi.

– Olen saanut oppini koulusta, yliopistosta ja taikureilta, ne ovat tukeneet toinen toisiaan.

– Jossain vaiheessa hyödynsin taikuruutta erityiskoulussa oppilaiden kanssa. Jos oppilaat olivat rauhattomia, lupasin perjantaina tehdä taikatemppuja jos sitä ennen hommat saataisiin toimimaan.

Rissanen on käynyt harjoittelemassa taikatemppujaan erityisoppilaille, joilla on erilaisia oppimisen haasteita. Taikatemput naulitsevat levottoman lapsen huomion, ja etenkin yläasteikäiset pojat ovat Rissasen mukaan mukavia ohjattavia.

Vuoden opettajaksi Rissanen valittiin yliopistossa vuonna 2015. Titteli lämmitti erityisesti, koska sen antoivat opiskelijat.

– Taikuruutta voi hyödyntää opettajan työssä monella tapaa. Miten esiintyä ja kohdata jännitystä, tai jos tulee haastavia tilanteita, miten reagoida niihin. Miten pystyy hallitsemaan ja kehittymään. Olen saanut taikuruudesta esiintymistaitoa käsittämättömän paljon.

Monella taikurilla ja etenkin opettajalla on yksi helmasynti, ja se on häpeä.

– Hävetä ei liiemmin kannata ja itselleen on hyvä nauraa, Rissanen tietää.

– Joskus lähtee luennolla lapasesta, eikä hävetä kertoa asioita opiskelijoille. Ehkä joskus pitäisi. Häpeää oppii sietämään, kun mokaa kerran oikein kunnolla.

– Minulla oli pidempi ajanjakso, kun taikakeikat menivät oikein hyvin, ja ehkä tottui liian hyvälle. Sitten kerran eräällä hääkeikalla kaadoin anopin päälle sampanjat, kun esitin humalaista tarjoilijaa. Mokasin esityksessä useasti ja takahuoneessa sadattelin asiaa henkilökunnalle, sitten huomasin, että mikrofoni oli vielä päällä, ja hääyleisö kuuli sen sadattelunkin, Rissanen nauraa.

– Sen jälkeen soitin Taikuri Luttiselle, joka nauroi hirveästi ja kysyi, että onko susta tullut ylpee, ovatko keikat menneet liian hyvin. Jos tulee liian ylpeä, niin se näkyy keikalla.

– Nykyisin aina kun menen esiintymään, suhtaudun siihen nöyremmin, erilaisella arvostuksella.

Rissasen mukaan opettajan pitää ymmärtää oma tonttinsa.

– Kaikki lähtee arvostamisesta ja kunnioittamisesta. Jos joku oppilas käyttäytyy huonosti, niin pitää miettiä, että minkä takia.

– Joskus, kun olen sijaisena, kerron oppilaille itsestäni ja sitten kerron esimerkin omasta kouluajastani. Sitten pyydän oppilaita kertomaan, missä he ovat hyviä ja missä heillä on haasteita. Oppilastuntemus on kaiken a ja o.

Tulevia opettajia Rissanen kehuu vuolaasti. Nuoret aikuiset ovat hänen mukaansa äärettömän fiksuja.

– Sieltä on tulossa hyviä opettajia. Opetan heille, että oppilaita ei pidä pelätä. Minäkin opin opiskelijoilta todella paljon.

Taikatemppuja ei paljasteta koskaan. Rissasen mukaan kyseessä on sanaton sopimus taikureiden välillä. Yleisöllekin on luultavasti mukavampaa, että temppuja ei lähdetä ratkomaan vaan keskitytään nauttimaan esityksestä.

– Ihmiset tulevat rentoutumaan, ja siinä menee vähän fiilis, jos temppu paljastetaan. Korttitemppuja voidaan opettaa, mutta siinäkin pitää päästä tietylle tasolle, että saat syvempää tietoa taikuudesta. Kun itse katson esityksiä, en mieti, miten joku sen tempun tekee.

– Mutta jos joku väittää, että hänellä on yliluonnollisia voimia, joiden avulla hän tekee taikoja, se on eettisesti väärin. Taikuri on rehellinen huijari, Rissanen toteaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä