Julkaistu 
Jenni Hyttinen

Virheesi voi olla löytö

Kirpputorin tarjonta on monenkirjavaa, joten jokaiselle löytyy jotakin. Henri Jokela Kirpputorin tarjonta on monenkirjavaa, joten jokaiselle löytyy jotakin.

Kirpputoreilla kannattaa käydä usein ja välttää liikoja odotuksia.

Moni on havahtunut muun muassa kierrättämisen tärkeyteen, mikä on osaltaan vaikuttanut kirpputorien suosioon positiivisesti. Joensuun Kirpparilla.fi myymäläpäällikkö Nina Mustonen tietää ihmisten tietoisuuden kierrätys- ja ilmastoasioista nousseen.
– Kirppisten suosio on nykyään kasvava. Enenevissä määrin ympäristö otetaan huomioon ja esimerkiksi lahjoja jouluksi ostettiin nyt paljon käytettynä, kertoo Mustonen.
– On ostajakuntaa, joka etsii halpoja tuotteita. Lapsiperheet ostavat tarpeeseen, koska kierrätetty tavara on usein hyväkuntoista ja laadukasta, mutta huomattavasti halvempaa, Mustonen näkee.
– Myyjät taas haluavat päästä ylimääräisistä tavaroista eroon ja saada ne eteenpäin. Hyvä tavara kohtuulliseen hintaan myy hyvin.
Mustosen mukaan kirppiskäyttäytyminen on yksilöllistä.
– Toiset ostavat kaiken käytettynä ja toiset käyvät kirpparilla satunnaisesti. Monilla on tietty lista, josta he katsovat ajan saatossa, löytyykö kyseisiä artikkeleita, sanoo Mustonen.
– Se voi vaatia ajallista panostusta sekä aktiivisuutta, mutta monesti se on sen arvoista. Kirppissilmä harjaantuu siihen, että osaa löytää itselleen sopivimmat jutut, Mustonen vakuuttaa.
Yleisimpiä myytäviä vaatteita kirpputoreilla ovat perusvaatteet, kuten farkut ja t-paidat.
– Vaatteiden kierto on nopeaa. Kirpparilla on helppo myydä esimerkiksi virheostoksia, joten paljon löytyy merkkilöytöjäkin, painottaa Mustonen.
– Jos edullisesti sattuu löytymään vaikka lasten merkkihaalari, niin ne ovat kovaa huutoa ja menevät varmasti, jos hinta on kohdillaan.

Vauvalle ja vaarille
Kirpputoreilu sopii kaikille iästä ja asemasta riippumatta.
– Jos puhutaan yhteiskuntaluokista, niin kaikista luokista on varmasti asiakkaita. Enää ei erotu sillä tavalla kuin ennen, että vain vähävaraiset käyttäisivät kirpputoripalveluja, pohtii Joensuun Kontin konttipäällikkö Susanna Jalkanen.
– Suurempina asiakasryhminä erottuvat kyllä esimerkiksi opiskelijat ja turistit, Jalkanen jatkaa.
– Ihmiset ovat ryhtyneet seuraamaan enemmän omaa käyttäytymistään ja sitä, miten he pystyisivät vaikuttamaan omaan hiilijalanjälkeensä – sillä on ollut oma vaikutuksensa kirpputorien suosion kasvuun.
Vierailu kirpputoreilla on joka kerta oma tutkimusretkensä, sillä koskaan ei voi tietää, mitä milläkin kerralla tulee vastaan.
– Ihmiset pitävät kirpputoria normaalina ostopaikkana. Joskus tulee jopa reklamaatioita, kun tiettyä vaatetta ei löydy omassa koossa tai värissä, naurahtaa Jalkanen.
– Jos etsimäänsä ei löydä tänään, niin huomenna se saattaa jo löytyä eli kannattaa käydä usein katsomassa. Kannattaa myös varautua pettymyksiin, jos etsimäänsä ei löydäkään, Jalkanen neuvoo.
Vastoin vanhaa oletusta kirppisvaatteillakin voi pukeutua muodikkaasti.
– Tunnen monta ihmistä, jotka pukeutuvat pelkkiin kirppisvaatteisiin. Ihan ehdottomasti kirppisvaatteilla voi olla muodikas, Jalkanen sanoo.
– Kirpputoreilla näkyvät muotivirtauksetkin, korostaa Jalkanen.
– Erikoisempia kirppareilta löytyviä vaatteita ovat muun muassa vanhojentanssipuvut, kansallispuvut sekä hääpuvut niin miehille kuin naisille.


Heili kysyi katugallupissa: Ostatko tai myytkö tavaraa kirpputoreilla?

Pinja Sarkkinen,
Joensuu
– Käyn kyllä kirppiksillä silloin tällöin katselemassa, mutta en ole itse myynyt mitään. Joskus sieltä löytyy jotakin kivaa, kerran löysin ainakin hyvän nahkatakin.

Milla Muikku,
Joensuu
– En oikeastaan käy nykyisin kirppiksillä, ne ovat Joensuussa vähän liian kaukana ja sinne on vaikeaa saada kyytiä. Olen joskus myynyt itse jotakin ja ehkä tehnyt itsekin löytöjä, mutta en vähään aikaan. Ostan vaatteeni yleensä kaupoista tai tilaan netistä.

Jesse Ryynänen,
Joensuu
– En oikeastaan käy ikinä kirppiksillä. Kiinnostaisi kyllä, siellä olisi siistejä asioita, mutta ei ole ollut aikaa käydä. Ostan vaatteeni kaupoista tai tilaan netistä. En ole itsekään myynyt mitään kirppiksillä.

Kirsi Kastinen,
Joensuu
– En käy kirppiksillä. Ostan mieluummin käyttämättömiä tuotteita. Jokin peili ja muki taitaa olla tällä hetkellä kirpparilta löydetty, mutta en ostaisi esimerkiksi huonekaluja, koska ne voivat olla vaikka kuinka likaisia. Voisin kuitenkin myydä itse vaatteita kirpparilla.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä