Julkaistu    |  Päivitetty 
Marko Siintomaa

Simulaattorissa jo puolet opetuksesta

Hanna Muikku harjoitteli risteystilanteessa ajamista ajosimulaattorissa. Kuva: Henri Nuutinen Hanna Muikku harjoitteli risteystilanteessa ajamista ajosimulaattorissa. Kuva: Henri Nuutinen
Heinäkuun alusta 2018 lähtien ajokortti on suoritettu yhdellä kertaa ja entisestä kolmivaiheisesta tavasta hankkia lopullinen ajokortti luovuttiin.

Myös opetusluvalla tapahtuvaan ajo-opetukseen tuli muutoksia. Opetusluvan hakemiseen tuli helpotuksia, kun opetusluvan opettajan teoriakoe poistui eikä opetusauton jarrupoljinta enää tarvinnut muutoskatsastaa.

Opetusluvalla opettavan pitää kuitenkin käydä ensimmäisen ajokortin suorittajan teoriaopetus ja riskikoulutus esimerkiksi autokouluissa.

Muutoksella oli ajatuksena saada ajokortin hankkimiseen liittyviä kokonaiskuluja reilusti alaspäin.

Samassa yhteydessä vaihtoehtoja digitaalisilla menetelmillä tapahtuvaan opetukseen lisättiin. Lisäksi itseopiskelun määrä kasvoi ja pakollisia opetusmääriä vähennettiin teoriaopetuksesta.

Simulaattorissa voidaan nykyään suorittaa ajo-opetuksesta ja riskikoulutuksesta jopa puolet. Ajosimulaattorissa voi harjoitella ensimmäiset autoilun metrit rauhassa ilman muun liikenteen tuomaa painetta.

Paljon keskustelua aiheuttanut rataharjoittelukin onnistuu tällä hetkellä kokonaan simulaattorilla ajettuna.

Joensuulainen Autokoulu AjoMesta Nuutinen hankki ajosimulaattorin talven korvalla.

–  Oppilaat ovat antaneet simulaattorista positiivista palautetta. On kuulemma ollut mukava opiskella esimerkiksi mäkilähtöä rauhallisessa ympäristössä ja tutustua autoilumaailmaan virtuaalisessa muodossa ennen oikeaan autoon siirtymistä, AjoMestan Henri Nuutinen kertoo.

Nuutinen kertoo valinneensa ajosimulaattorin, jolla oppilas saisi ajokoulutuksesta parhaimman hyödyn irti.

–  Se on tärkeää varsinkin nyt kun uusi laki mahdollistaa liukkaankelin rataopetuksen annettavaksi myös simulaattorilla.

–  Hankintakustannuksiltaan nykyaikainen simulaattori on henkilöauton hintainen, mutta käyttökustannukset ja työvoimakustannukset jäävät pitkällä aikavälillä ja tehokkailla käyttäjämäärillä varsin kilpailukykyisiksi.

Nuutisen mukaan uudella liikealustasimulaattorilla esimerkiksi hätäjarrutuksen tekeminen liukkaalla tiellä estettä väistettäessä on saatu simuloitua varsin hyvin vastaamaan oikeaa tilannetta.

–  Simulaattorilla ajettaessa hätäjarrutuksessa pitää jarrulle “hypätä” niin kuin oikeallakin autolla ja ohjauspyörää on käsiteltävä rauhallisin varmoin ottein.

–  Simulaattorissa on useita hätäjarrutus ja väistämistehtäviä. Jos yrität väistää tielle yllättäen ilmestyvää estettä esimerkiksi yhdellä kädellä ja käytät liian suuria liikkeitä, auto ei pysy kuljettajan hallinnassa, kuten ei pysyisi auto oikeassakaan tilanteessa, Nuutinen kertoo.

Nuutisen mielestä simulaattorikoulutuksen tuleminen autokoulualalle on kokonaisuutta ajatellen hyvä muutos.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä