Luonnonläheistä elämää Polvijärven Riippa-Ryysässä

Sekin mietityttää, miten ulkohuussi selviytyy pakkasista ja riittääkö pihakaivossa vettä.

Riippa-Ryysäksi nimetty talo on toiminut pariskunnan kesäkotina neljä vuotta. Oman rauhan kaipuu ja halu irtautua kulutuskulttuurista veivät Laakkosen ja Lappalaisen aikanaan maalaismaisemiin.

Tänä talvena kaksikko elää jännittäviä aikoja, sillä edellisistä vuosista poiketen he eivät palaa Joensuuhun talvehtimaan. Kaupunkikoti on vuokralla ja tarkoituksena on kokeilla ympärivuotista asumista maalla.

– Halusimme kokea talon talvellakin. Kiinnostaa nähdä, miten tässä pakkasilla pärjäämme. Olemme toki käyneet Riippa-Ryysässä aiemmin talvikuukausinakin, usein perunoita hakemassa, Laakkonen kertoo.

Riippa-Ryysä lepää Polvijärvellä metsän siimeksessä. Talolta on kirkonkylälle 20 kilometrin matka ja lähinaapurikin on melko kaukana. Asumuksen eristynyt sijainti täyttää pariskunnan kaikki toiveet.

– Tarkoitus olikin sopivaa taloa etsiessä löytää syrjämökki, jonne naapurin valot eivät näy, Erja Laakkonen kuvailee.

Elämä vanhassa hirsitalossa ei ole pelkkää maalaisidylliä, eikä Riippa-Ryysässä syljeksitä kattoon heinänkorsi suussa.

Kunnostus- ja pihatöiden lisäksi vesi on lämmitettävä itse, sillä talossa on ainoastaan juokseva kylmä vesi. Myös peseytymistilat ovat erillisrakennuksessa ulkona.

Arjen askareita helpottamassa ovat nykyisin pieni astian- sekä pyykinpesukone.

– Aiemmin pyykkäsimme pulsaattorikoneella karjakeittiössä, tiskeihinkin meni tuntikausia. Nykyajan mukavuuksia osaa arvostaa täällä aivan eri tavalla kuin kaupungissa. Aikaa jää nyt vaikka mihin muuhun, Mika Lappalainen nyökyttelee.

Pariskunnan asumistapa herättää toisinaan uteliaisuutta ulkopuolisissa. Laakkosen mukaan yleisimmät kysymykset koskevat sähköä ja internettiä, jotka Riippa-Ryysässä toimivat moitteetta.

Vesivessan ja katuvalojen puuttuminen sekä halu elää eristyksissä ovat myös ihmetyttäneet. Jotain eksoottista asumismuodossa vaikuttaa siis olevan.

Maalle muuttamisen yhteydessä puhutaan usein elämän yksinkertaistamisesta, downshiftaamisesta. Trendikäs ilmaisu ei kuitenkaan tunnu hirsitalon asukkaista omalta.

– Teemme palkkatöitämme ja huollamme taloa koko ajan, eikä aika ei tunnu edes riittävän kaikkeen. Toki elämä on maalla paikoin hitaampaa. Jos lenkin jälkeen haluaa saunaan, täytyy ennakoida ja sytyttää tuli muuripadan alle hyvissä ajoin, Laakkonen tuumii.

Omassa syrjämökissään Erja Laakkonen ja Mika Lappalainen elävät toiveidensa mukaisesti lähellä luontoa ja metsää.

Sijainnin lisäksi tärkeä kriteeri sopivaa taloa etsiessä oli, ettei näköpiirissä ollut merkkejä maataloudesta tai avohakkuista. Laakkonen kuvaa itseään kettutytöksi ja puolisoaan ituhipiksi, jotka eivät kannata liha- ja maitotuotantoa. He haluavat pitää niihin viittaavat merkit pois kotipihaltaan.

– En usko kykeneväni elämään niin, että keittiöni ikkunasta näkyisi navetallinen karjaa, Laakkonen pohtii.

Eettiset ja vihreät valinnat ovat vegaanista elämäntapaa noudattavalle pariskunnalle tärkeitä. Laakkonen edistää eläintenoikeuksia järjestötoiminnassa ja toimii vegaanituutorina.

Hortoilun eli syötävien luonnonkasvien käyttämisen salat ovat hänellä myös hallussa. Keväisin salaattiin laitetaan vuohenputkea, syksyisin hyödynnetään metsän sienisatoa.

Lappalaisen hallinnoima kasvimaa tuottaa syötävää lautaselle, esimerkiksi porkkanaa, lanttua, perunaa, kurkkua sekä erilaisia yrttejä.

– Pakurista ja horsmasta saa teetä, kahvia juomme harvoin sen eettisyyteen liittyvien ongelmien vuoksi. Eineksiä ostamme todella vähän, salaattia emme koskaan. Ehkä hidas elämäntapa tulee eniten esille siinä, että teemme ruoan kokonaan itse, Laakkonen mietiskelee ruokafilosofiaansa.

Ilmastokysymykset mietityttävät pariskuntaa, erityisesti asumisen näkökulmasta.

– Asuminen maalla kaukana kaikesta on epäekologista verrattuna kerrostaloon kaupungissa, se on fakta. Erityisesti kulkemisesta aiheutuvat päästöt huolettavat, mutta yksityisautoilu on maalla asuessa lähes pakollista, Erja Laakkonen puntaroi.

Pariskunta kulkee viikoittain töihin Joensuuhun, jossa Laakkonen toimii opetustehtävissä yliopistolla ja Lappalainen osa-aikaisena projektiasiantuntijana ammattikorkeakoululla.

Tähän mennessä Laakkonen on ilman ajokorttia ollut puolisonsa ja julkisen liikenteen varassa. Tilanne on ajotuntien aloittamisen myötä helpottumassa, mutta toista autoa talouteen tuskin on tulossa.

Riippa-Ryysää lämmittää keskellä tupaa kohoava leivinuuni, jonka lämpöön käpertyvät myös talon kissa-asukkaat. Sähkönkulutukseen ja lämmitykseen liittyen pariskunta on pohtinut erilaisia vaihtoehtoja aina maalämmöstä ilmalämpöpumppuun, mutta sopivia ratkaisuja ei ole vielä löytynyt.

– Asumisesta ja kulkemisesta tulevia päästöjä kompensoimme esimerkiksi ruokavaliolla, lomailemalla Suomessa ulkomaille lentämisen sijaan ja jättämällä turhan kuluttamisen pois.

–  Haluan uskoa, että omilla valinnoilla on merkitystä ilmaston kannalta. Tärkeintä on tehdä ylipäänsä jotakin, Laakkonen vakavoituu pohtiessaan jättämäänsä hiilijalanjälkeä.

Vaativuudestaan huolimatta elämä on viihtyisää luonnon keskellä. Talvisin hirsitalon ympärille kietoutuva pimeys on syvää, tähdet ja linnunrata puolestaan tuikkivat taivaalla kirkkaasti. Rakkaaksi asukkaille on muodostunut oma pieni niittyalue, jolla käyskennellä talon viittä kissaa ulkoiluttaen sekä luonnonmerkkejä tutkaillen.

Pariskunnan vihreä elämäntapa poikkeaa muista kyläläisistä, joista useimmat metsästävät ja kalastavat. Mika Lappalaisen mukaan vastaanotto on kuitenkin ollut hyvä.

Avuliaat naapurit ovat antaneet niin polttopuita kuin hinanneet jumiutunutta autoakin. Toisistaan poikkeavat arvomaailmat eivät ole este sopusointuisalle elämälle.

Entä tulevaisuus Riippa-Ryysässä? Tunneside taloon on vahva ja ajatus poismuuttamisesta kirpaisee.

– Jossain vaiheessa muutto on edessä, sillä en halua jumiutua minnekään. Lähivuosina työt pitävät meidät kuitenkin täällä, Erja Laakkonen paljastaa.

Aika näyttää, mistä löytyy Riippa-Ryysä 2, jossa kettutytön ja ituhipin tarina saa uuden luvun. Sitä ennen leivinuunissa ehtii hehkua vielä monta hiillosta, yhtä punaoranssia kuin tuvan lattia.