Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Vaikeinta on olla juoksematta

Kävelyjalkapallossa loukkaantumisriski on niin pieni, että lajia voi harrastaa vaikka villasukissa. Kävelyfutiksessa myös tuntuma palloon on ihan erilainen kuin perinteisessä jalkapallossa. Kuvat: Tiina Sormunen Kävelyjalkapallossa loukkaantumisriski on niin pieni, että lajia voi harrastaa vaikka villasukissa. Kävelyfutiksessa myös tuntuma palloon on ihan erilainen kuin perinteisessä jalkapallossa. Kuvat: Tiina Sormunen
Tällaista on varmaan ravihevosellakin, kun sen askellus pyrkii väkisin laukalle, mutta on vain maltettava ravata. Sunnuntai-iltana Outokummun urheilutalon salissa potkaistu pallo pomppii pelikentällä uhkaavasti kohti omaa päätyä, ja vastapuolen pelaajan kiirehtiessä villasukissaan sen perään kävelyjalkapallon tärkein sääntö tuntuu ihan mahdottomalta.

Ainoa sallittu etenemismuoto on kävely.

Teoriassahan se kuulostaa helpolta, mutta kokeilepa käytännössä.

Vuonna 2011 Isossa-Britanniassa keksityn kävelyjalkapallon lähtöajatuksena oli ehkäistä ikääntyvien miesten sosiaalista syrjäytymistä. Jalkapallomuunnelmalla on Isossa-Britanniassa nykyään arviolta 35 000 harrastajaa yli 1 100 seurassa.

Laji on levinnyt kymmeniin eri maihin, ja Suomessakin kävelyfutista on harrastettu jo vuosia. Kävelyfutis.fi-sivuston mukaan laji on erityisen suosittu joukkueliikuntamuoto eläkeläisten, työyhteisöjen sekä kuntoutujien keskuudessa.

Suosion syy on selvä: kävelyjalkapalloa voi harrastaa kuka tahansa ikään, sukupuoleen ja taustaan katsomatta. Aiempaa urheilukokemusta ei tarvitse olla, sillä periaatteessa kävelyjalkapallossa täytyy vain osata kävellä.

Harrastuksen aloittamiseen riittää pallo, kaveriporukka ja pelikenttä.

Lajin loukkaantumisriski on myös hyvin matala. Juoksemisen ohella kieltolistalla ovat liukutaklaukset, fyysinen kontakti, pallon potkaiseminen lantion korkeuden yläpuolelle sekä pääpallo.

Silti kannattaa varmistaa, että joukkueessa on pelaaja, joka huolehtii treeneihin mukaan myös ensiapulaukun.

Outokummun kävelyfutistreeneissä se joku on valmentaja Leila Sirviö.

Vielä Sirviön ei ole tarvinnut paikkailla ketään, vaikka urheilutalolla on pelattu kävelyfutista marraskuulta lähtien.

Seurakunnan vuorolla pidettyihin treeneihin ovat kaikki tervetulleita, minkä myötä kävelyfutista on käynyt pelaamassa hyvin monenikäistä palloilijaa ala-asteikäisistä eläkeläisiin.

Ensimmäisenä adventtina pelaajia on tavallista vähemmän, minkä Sirviö epäilee johtuvan pikkujoulukaudesta. Paikalla on kuitenkin seitsemän pelaajaa, Leila ja Veijo Sirviö, Kaisa Turunen, Tuuli Aaltonen, Sami Savolainen, Tapio Nurmi ja allekirjoittanut.

Kyllähän tällä porukalla yhden kävelyjalkapallomatsin saa jo aikaiseksi.

Varsinkin, kun pallon perässä ei ole tarkoitus harppoa tosissaan ja hampaat irvessä, vaan myös muita pelaajia huomioiden. Se on myös tarpeen, sillä osa pelaajista suuntaa kentälle sukkasillaan.

Kävelyfutispiireissä suosittuja Reino-tossuja kenelläkään ei tällä kertaa ole.

Pinnistely pois

Huh, huh. Noin tuntia myöhemmin paidan selkämys liimautuu hikisenä ihoon, mutta yllättävintä on, että ottelu tuntuu loppuneen kesken. Vielähän tuolla kentällä olisi viihtynyt.

Samalla aaltopituudella on myös Veijo Sirviö, joka tiivistää kävelyjalkapallon viehätyksen kahteen sanaan: hemmetin hauskaa.

Siitäkin huolimatta, ettei juoksuaskeleita saa ottaa.

Sukkasillaan ottelussa pelanneet Sami Savolainen ja Tuuli Aaltonen nyökyttelevät Sirviön huomioille.

–  Oli kyllä vauhdikasta, vaikka ei juostukaan. Tosi hankalaa oli olla juoksematta, kun jalkapallossa siihen on tottunut, Aaltonen lisää.

Sulkapallotreenien jälkeen kävelyjalkapalloon ”sykettä nostamaan” jäänyt Kaisa Turunen puolestaan miettii, kuinka paljon ottelun aikana tuli käveltyä. Pelaajat kun olivat liikekannalla koko ajan.

Vastauksen kertoo, ainakin Leila Sirviön osalta, aktiivisuusranneke. Sen mukaan valmentaja käveli ottelun aikana 5,4 kilometriä ja samalla paloi 421 kaloria.

Leila Sirviöstä lukemat ovat hämmästyttäviä. Yhtä ihmeellistä hänestä on ottelun tunnelma sekä se, että jokainen pelaaja onnistui potkaisemaan vähintään yhden maalin.

–  Lähdepäs juoksemaan tuollainen matka, ei ole yhtään niin kivaa kuin tässä. Se näytti pelissä myös kivalta, että kaikki auttoivat toisiaan. Liikunnasta pitäisi saada pinnistely pois, ja sen pitäisi olla tällaista hauskaa, Leila Sirviö summaa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä