Julkaistu    |  Päivitetty 
Petra Mustonen

Petra Heilistä kävi täällä

Geokätköillessä tulee havainnoitua ympäristöä. Sirkkalan puistossa torkkui aamuvarhaisella sorsia, jotka eivät olleet moksiskaan kätköilijän puuhastelusta vieressä. Geokätköillessä tulee havainnoitua ympäristöä. Sirkkalan puistossa torkkui aamuvarhaisella sorsia, jotka eivät olleet moksiskaan kätköilijän puuhastelusta vieressä.
Ensivisiittini geokätköilyn maailmaan alkaa tunnusten luomisella geocaching.com -sivustolle käyttäjänimellä PetraHeilistä.

Toimituksen koordinaateilla näyttää löytyvän 1  425 hakutulosta, erilaista kätköä, ilmeisesti kuudentoista kilometrin säteellä sijainnistani. Pelkästään Joensuun ruutukaavastakin niitä löytyy useita.

Ensikertalaisen lienee parasta aloittaa tavallisista peruskätköistä.

Valmistaudun retkelleni vielä katsomalla pari opetusvideota, lataamalla kätköilysovelluksen puhelimeeni ja pakkaamalla mukaan pientä Heili-teemaista vaihtotavaraa ja kynän lokikirjoja varten.

Geokätköily on minulle täysin uusi tuttavuus, joten lähtiessäni suunnistamaan kohti ensimmäistä kätköä en juurikaan tiedä, mitä odottaa.

Sen tiedän, että kätköjä on monen näköisiä, ja osa niistä näyttää joltakin aivan muulta, kuin perinteiseltä filmi- tai pakasterasiakätköltä. Kätkö voi olla naamioitu vaikka mutteriksi, kiveksi tai golfpalloksi.

Otaksun, että kätköilyssä toistuu sienimetsältä tuttu ilmiö: kun ensin löydät yhden tai kaksi, harjaantuu silmä bongaamaan niitä yhä helpommin ja haastavammista paikoista.

Ensimmäisen kätkön nimi on Joensuun kanava. Kooltaan se on mikrokätkö ja vaikeustasoltaan helppo.

Teletappikukkuloilla ei montaa mahdollista piilopaikkaa ole, ja sovelluksen paikannuskin on niin tarkka, että kätkön sijainnin pystyy määrittelemään muutaman neliömetrin tarkkuudella.

Melko nopeasti pieni filmipurkki löytyykin, ja sen sisältä täyteen kirjoiteltu ja jo melko haurastunut paperirulla. Se on lokikirja, johon käynnit kätköllä merkitään sen lisäksi, että ne kirjataan sovellukseen.

Seuraavalla, Sirkkalan puistossa sijaitsevalla kätköllä alan aavistaa pahaa. Olemme aivan Pielisjoen rannassa, ja kätkö on kartalla merkitty aivan vesirajaan. Ei kai tässä kahlaamaan joudu?

Pientä taituruutta ja tasapainoilua harrastettuani löydän kuin löydänkin kätkön, joka tällä kertaa on hieman isompi, eväsrasian kokoinen. Sisältä löytyy lokikirjan lisäksi vaaleanpunainen simpukankuori.

Kaivan laukustani omat vaihtotavarani. Ideana vaihtareissa on, että kätköstä saa ottaa samanarvoisen tavaran, kuin mitä sinne itse jättää. Arvioin Heilin Jänis -parkkikiekon suunnilleen samanarvoiseksi simpukankuoren kanssa.

Sovelluksen mukaan tässä kätkössä pitäisi majailla myös kaksi reissaajaa. Ne ovat esineitä, joiden on tarkoitus kulkea kätköltä kätkölle geokätköilijöiden mukana, ja jokaisella reissaajalla on oma tavoite siitä, mihin ne haluavat liikkua. Kumpaakaan ei kuitenkaan näy.

Voi olla, että joku on ottanut ne vahingossa vaihdossa, huomaamatta reissaajista löytyvää merkintää. Tai sitten reissaajat ovat jatkaneet matkaansa, mutta siirto on unohdettu logata.

Kolmannelle kätkölle lähtiessäni ajattelen, että eihän tämä olekaan ollenkaan vaikeaa.

Kirkkokadun Teboilin pihapiirissä vartin pyörittyäni itsevarmuuteni alkaa kuitenkin nopeasti karista, sillä tämänkin kätkön pitäisi olla vaikeustasoltaan helppo. Tankkausautomaatteja ja huoltoaseman roskiksia tutkiskellessani mielessä pyörii yksi opetusvideon ohjeista geokätköilijälle: älä näytä epäilyttävältä.

Olen juuri avaamassa sovelluksen kautta vihjettä kätkön sijainnista kun huomaan, että tuollahan se kätkö on  –  jonkun kädessä.

Yksitoistavuotias Severi Peltonen löysi kätkön niin sujuvasti, etten edes huomannut hänen sitä olleen etsimässä.

– Olen täällä lomalla, asun Kotkassa. Tämä on jo neljäs kätkö tälle päivälle, Severi kertoo.

Severi on harrastanut geokätköilyä kaksi vuotta. Hän kertoo kätköilleensä tuona aikana jo peräti kuudessatoista eri maassa.

– Esimerkiksi Singaporessa, Malesiassa, Indonesiassa, Espanjassa ja Saksassa. Joskus kätköt ovat olleet vaikeissakin paikoissa, kuten korkealla puussa. Niissä saattaa tarvita kiipeilyvälineitä, mutta joskus olen kiivennyt ilmankin.

Kirjaan kätkön löydetyksi, vaikka sainkin siinä apua.

Suuntaan ortodoksiselle kirkolle kohti viimeistä kätköä.

Ennen etsiskelyn aloittamista luen kätkön kuvauksesta kirkkoa esittelevän tekstipätkän. Geokätköily onkin erityisesti vieraassa kaupungissa oiva tapa tutustua mitä moninaisempiin kohteisiin.

Löytyy kuvauksista uutta tietoa myös itselleni, vaikka olenkin täällä asunut nyt kolmisen vuotta. En esimerkiksi tiennyt, että Pyhän Nikolauksen kirkko on ollut joskus väriltään vihreä.

Tunnustelen käsikopelolla kirkon alle jäävää tyhjää tilaa ja kadun, etten ottanut mukaani hanskoja.

Farkutkin siinä kontatessa hiukan likaantuvat, mutta löydän kuin löydänkin tällä erää viimeisen kätköni. Voitonriemuisena kirjaan sen löydetyksi ja alan jo suunnitella, miten illalla koiran kanssa lenkkeillessä voisi käydä katsastamassa Kuhasalon neljä peruskätköä.

Mukaansatempaavaa puuhaa tämä ainakin on, nyt kun ensimmäisen kerran on tullut kokeiltua.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä