Kaikki rokki-ihmiset hymyilivät
Täsmällisimmät luvut kertoi Ilosaarirock, joka uutisoi ylittäneensä kävijätavoitteensa yltämällä yhteensä 52 000 ihmiseen. Vilkkain päivä oli lauantai, jolloin alueella juhli 22 500 kävijää. Päätöspäivänä sunnuntaina Laulurinteelle saapui 20 000 festivaalivierasta. Väkimäärästä huolimatta tapahtuma sujui säiden suosiessa rauhallisesti ja vakavilta järjestyshäiriöiltä vältyttiin.
Ilovaarirockilta ei saatu vielä täsmällisiä lukuja, mutta Ilosaarirockissa tavatut vaarirokin järjestäjät hymyilivät oman festivaalinsa kävijämäärälle. Yleinen ilmaus oli, että suunta on saatu käännettyä laskuvuosien jälkeen taas nousuun.
Popkatu-kaupunkifestivaali päättyi jo totutusti Alanko katutähdeksi -kilpailun palkintojenjakoon. Voittajaksi nousi Kaiho Hetkenlaulaja Pirkkalasta. Järjestäjien laskelmien mukaan kilpailua kävi seuraamassa 1 300 henkeä.
Kommentoi