Julkaistu    |  Päivitetty 
Karjalainen

Pianopenkiltä reggae-tähdeksi

Turkulaisen laulaja-lauluntekijä Auroran ympärillä alkoi vuosi sitten käydä mukava pöhinä.

Alkuvuodesta julkaistu debyyttisingle Eilisen aurinko sai yleisön mielenkiinnon heräämään, ja sitä seuranneesta Se soi -singlestä tulikin sitten jo hitti. Sinkkua striimattiin yli kaksi miljoonaa kertaa, ja Aurora pokkasi kappaleesta ensimmäisen kultalevynsä.

Myös radiokanavat soittivat kesäkuussa julkaistua hittiä yli tuhat kertaa.

Viime tammikuussa ilmestyi Auroran debyyttialbumi Kadotaan kaupunkiin, joka nousi ensimmäisellä viikollaan albumilistan kuudenneksi. Reggae-artistille itselleen ympäristön hullaantuminen tuli täytenä yllätyksenä, mutta positiivinen vastaanotto etenkin keikoilla lämmittää mieltä.

– Olen tehnyt suurimman osan keikoista bändin kanssa, jolloin musiikki herää vielä paremmin eloon. Monet ovatkin sanoneet, että se on paremman kuuloista livenä kuin levyllä, Aurora naurahtaa.

Tampereella vuonna 1985 syntyneen Auroran lapsuudenkodissa musiikki oli isossa roolissa. Laulajan isä teki operetti- ja oopperarooleja, ja Aurora aloitti sellonsoiton jo viisivuotiaana.

Yläasteella hän innostui myös pianosta sekä lyriikoiden kirjoittamisesta.

Teini-iässä hän muistaa haaveilleensa tähteydestä, mutta mielikuvat olivat kaukana realismista.

– Kuuntelin ja fanitin Spice Girlsejä ja halusin tulla sellaiseksi kuin he. Minulla oli olevinaan myös tyttöbändi kavereiden kanssa, mutta se ei ehkä ollut niin vakavaa vielä silloin.

– Kirjoittamani lyriikatkin kertoivat teini-ikäisen sydänsuruista. Tekstit eivät olleet sellaisia, joita nyt julkaisisin.

Musiikki vei kuitenkin mennessään, joten Aurora hakeutui opiskelemaan Helsingin pop ja jazz -konservatorioon. Pääaineekseen hän valitsi pianon ja koskettimet, sivuaineekseen laulun.

Opiskeluaikanaan 2005–2009 Aurora havahtui siihen, että hän onkin biisintekijä. Se sai pohtimaan, voisiko hän olla myös artisti.

– Opintojen aikana tavallaan valkeni, että ehkä olisin ja aloin laulaa enemmän. Toki olen laulanut koko ikäni kuoroissa ja koulussa musiikkiluokalla, joten ei siinä sinällään mitään uutta ollut.

Reggaeta Aurora ei ollut ennen opintojaan pahemmin kuunnellut, mutta hän ajautui mukaan kaveriporukkaan, jolle afrikkalais-karibialainen musiikkityyli oli kova sana.

Kuinka ollakaan reggae osui ja upposi myös Auroran musiikkimakuun. Pian hän huomasikin olevansa mukana lahtelaisessa reggae-kollektiivissa Savusoundissa.

Muusikoksi valmistumisensa jälkeen Aurora lauloi muutamassakin reggae-kokoonpanossa, mutta päivätyökseen hän teki muun alan hommia. Sitten tähdet alkoivat loksahdella oikeisiin asentoihinsa ja kohtalo astui kuvioihin.

Tarinan mukaan eräs Auroran tuttava mainitsi, että tuottaja nimeltä Sakke Aalto etsii uutta mielenkiintoista naislaulajaa.

Aurora lähetti muun muassa Cheekin ja JVG:n kanssa työskennelleelle Aallolle lauludemojaan, mistä seurasi kutsu studioon.

Marraskuussa 2013 Aurora allekirjoitti levytyssopimuksen Sony Musicin kanssa.

Ensimmäistä levyään Aurora työsti Aallon kanssa pari vuotta. Siinä välissä Aurora ehti olla myös äitiyslomalla, sillä hän sai kolmannen lapsensa.

Auroran toinen albumi valmistunee edeltäjäänsä nopeammin, sillä laulaja on esittänyt jo tämän kesän keikoillaan uutta materiaalia.

– Biisintekoprosessi on jatkuva. Välillä ei tietysti ole kamalasti aikaa kirjoittamiselle, mutta suurimman osan ajasta minulla on joitain ideoita mielen päällä kypsymässä. En vain osaa olla tekemättä, ja nyt olemme alkaneet tehdä jo seuraavaa levyä. Se tuntuu ihan mukavalta, Aurora täydentää.

Keikkojen ohella Aurora on hikoillut tänä kesänä myös autokoulussa.

– Aluksi ajaminen oli tosi vaikeata, tuntui että kaikkialta tulee jotakin. Onneksi ajo-opettajalla on omat polkimet.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä