Julkaistu    |  Päivitetty 
RAINO HARINEN

Alanko tuo iloa ihmisille

Anna-Liisa Alanko nauttii yhä esiintymisestä ja kirjoittamisesta. Anna-Liisa Alanko nauttii yhä esiintymisestä ja kirjoittamisesta.

Anna-Liisa Alanko nousee lavoille ja tekee uutta runokokoelmaa.

Anna-Liisa Alanko valmistautuu Giuseppe Verdin Rigoletto-oopperan esitykseen tammikuisena perjantaipäivänä.

– Tällä kertaa en itse ole esiintymässä, vaan menen paikalle kutsuvieraana, Alanko valaisee.

Lausuntataiteilija Alangon omat suosikit runouden kentältä löytyvät modernismin kultakaudelta.

– T.S. Eliot on ehdoton lempirunoilijani. Aikanaan pidin täällä Joensuussa jopa Eliot-illan lausuen hänen runojaan. Tapahtuma keräsi valtakunnallista kiinnostusta ja huomiota aina iltapäivälehtiä myöten. Minua taidettiin pitää hullunrohkeana, kun moiseen hommaan lähdin, Alanko hymyilee.

Suomalaisia suosikkejakin taiteilijalta löytyy.

– Paavo Haavikko, Lassi Nummi, Tuomas Anhava, Marja-Liisa Vartio, Eeva-Liisa Manner, Helmi Juvonen... Modernismin aikakaudella 1900 luvun puolivälissä oli monia taitavia ja arvostettuja runoilijoita, Alanko muistelee.

Nykyrunouden statusta marginaalissa ja heikkoa yleistä arvostusta nainen suree.

– Mielestäni runolle ei anneta tänä päivänä sitä kunniaa ja asemaa, minkä se ansaitsisi, ja se on kyllä suuri sääli. Hyviä nykyrunoilijoita on, esimerkiksi Henriikka Tavi ja Ilpo Tiihonen ovat hyvin mainioita sananiekkoja, Alanko sanoo.

 

 

Tällä hetkellä Alangolla on meneillään kaksi kirjoitustyötä, ja hän paljastaa että toinen niistä on runokokoelma.

– Minulla oli kesällä kuutisen viikkoa jalka kipsissä, enkä pääsyt liikkumaan oikeastaan lainkaan. Hissittömässä talossa kun asun, en juuri sisältä poistunut. Se oli hyvää aikaa kirjoitustyölle, Alanko tuumii.

Liikkumattomuus laittoi kirjoitusprosessin kunnolla liikkeelle.

– Inspiraatio ei synny ollessa jouten, vaan kirjoittaminen lähtee liikkeelle ajattelun ja tekemisen kautta. Melkein joka päivä istuin pöydän ääreen kynän kanssa. Minulla avautuu ikkunastani näkymä suoraan Pielisjoelle. Kirjan työnimenä on siten ollut pari vaihtoehtoa, Ikkunasta tai Ikkunasta nähtyä. Runot ovat nyt ryppäänä tietokoneellani, ja kohta pitäisi alkaa työstää ja valikoida niitä kokoelman muotoon, Alanko pohtii.

Lausuntataiteilija on vuosien saatossa ollut tuttu näky runokeikoilla, ja lavoille nainen aikoo nousta jatkossakin.

– Kävin juuri taannoin viikonloppurunokiertueella maakunnassa. Olin Ilomantsissa, Tuupovaarassa ja Kiihtelysvaarassa. Porukkaa oli katsomassa ihan mukavasti, kaksinumeroisiin lukuihin päästiin. Esiintyminen ja kirjoittaminen ovat kumpikin minulle tärkeitä asioita, enkä osaa arvioida kumpi on antoisampaa. Molempia tarvitsen, Alanko pohtii.

 

 

Taideaineiden lehtorina yliopistolla työskennellyt Alanko näkee opettamisen olleen omiaan antamaan hienoja eväitä omaan kirjoitustyöhön.

– Tuntuu siltä, että minä opin samalla tavalla oppilailtani kuin he minulta. Vuorovaikutus toimi siten hienosti, ja aika oli antoisaa, Alanko muistelee.

Pitkän tien kulkeneelle Alangolle taide on antanut syvän kiitollisuuden tunteen.

– Nykyisin maailmassa on niin paljon toivottomuutta, kylmyyttä ja itsekkyyttä. Toivoisin että voisin omalla esimerkilläni tuoda ihmisille iloa ja toivoa. Olin myös aikanaan mukana ohjaamassa näytelmätyötä pienille. Muistot heistäkin lapsista lämmittävät kaipaavaa mieltä.


Kansa kalliolla: Runokavalkadi suomen syntyajoilta 1800 luvun lopulta 2000 luvun alkuun, Kaupunginteatterin pienellä näyttämöllä perjantaina 3.2. kello 18.30. Lausunta Anna-Liisa Alanko, musiikki ja laulu Arto Tarkkonen.

 

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä