Frisbeegolfin suosio kasvaa
Joensuun kärkipelaajiin lukeutuva Jesse Kempas näkee lajin suosion lisääntyneen hurjasti viime vuosina, eikä kasvulle ole lähitulevaisuudessa loppua näköpiirissä.
– Touhu on niin sanotusti räjähtänyt käsiin. Aloitin pelaamisen viitisen vuotta sitten, ja tuntuu että harrastajia tulee koko ajan lisää kuin sieniä sateella.
– Joensuussa on hyvät harjoitusmahdollisuudet, ratoja riittää. Ja mahdollisuudet heittää vain paranevat entisestään, kun Lykynlammelle tulee kuun lopussa uusi hieno kilpatason rata, Kempas kertoo.
Joen Liitokiekon pelaaja kehuu estoitta paikallista seuratoimintaa.
– Meillä on hyvä ja tosi aktiivinen porukka remmissä. Kisareissuja järjestetään, ja koulutustakin on tarjolla eri ryhmille. Lajista kiinnostuneet voivat tulla mukaan viikkokisoihin Utraan, Jesse Kempas vinkkaa.
– Kokeneemmat pelaajat opastavat mielellään tarvittaessa.
– Tämä on matalan kynnyksen laji aloittaa ja halpa harrastaa, kiekkoja saa muutaman jo parilla kympillä.
Teknisen taidon lisäksi Kempas näkee pelaajan tärkeimpänä ominaisuutena mielen hallinnan kovissa paikoissa.
– Nupin sisällä ne ratkaisevat erot kilpailijoiden välillä lopulta syntyvät. Tekniikan oppii kyllä ajan kanssa kuka vain, mutta kilpatasolla touhu on tiukkaa henkien taistoa, Jesse Kempas tuumii.
Lajin emämaa USA hallitsee frisbeegolfia, mutta suomalaisten pelureiden ei tarvitse hävetä tasoaan kansainvälisestikään.
– Näkisin että suomalaiset heittäjät ovat heti jenkkien jälkeen jopa maailman kakkosia.
– Parhaat pelaajamme tulevat Keski-Suomen ja Etelä-Suomen seuroista, ja pohjoisestakin löytyy jokunen kova kaveri.
– Savosta ja Pohjois-Karjalasta on nousemassa myös uusia lupaavia kykyjä haastamaan lähivuosina, Kempas jatkaa.
Touhun mielekkyys ja oman pelin nostaminen vielä nykyistä korkeammalle tasolle pitävät Kempaksen yhä tiukasti kiinni frisbeegolfissa.
– Tämä on vaan niin koukuttava ja hauska laji. Kun aloitin, niin käytännöllisesti katsoen asuin päiväni radalla. Nykyiset harjoittelumääräni eivät enää ole niin suuria, mutta pyrin joka tapauksessa käymään muutaman kerran viikossa heittämässä tuntuman ylläpitämiseksi, Kempas sanoo.
Edellisissä SM-kilpailuissa 90 parhaan joukkoon yltänyt pelaaja aikoo tulevaisuudessa kavuta maan rankingissa korkeammalle.
– Jos heittäisin 30 parhaan suomalaisen sakkiin SM-kisoissa, niin olisin tyytyväinen. Ei tätä kuitenkaan loppujen lopuksi hampaat irvessä tehdä, kavereiden kanssa kisataan hyvässä hengessä.
– Frisbeegolfin palkintorahat ovat Suomessa kuitenkin vielä verrattain pienet. Kaikki tehdään rakkaudesta ja intohimosta lajiin, siviilissä kokinhommia työkseen tekevä Jesse Kempas päättää.
Kommentoi