Julkaistu    |  Päivitetty 
Niko Salovaara

Eläin elää, ihminen ihmettelee

TEATTERIARVIO:

Eläimellinen vallankumous

Perijuuri

Käsikirjoitus: Vilja Itkonen ja Susanna Åke

Ohjaus: Vilja Itkonen

4/5 TÄHTEÄ


 

Viime kesäteatterikauden paikalliseen parhaimmistoon kuuluneen Kirsikkatahran tuottanut teatteriryhmä Perijuuri jatkaa klassikoiden parissa panemalla tällä kertaa uuteen kuosiin George Orwellin Eläinten vallankumouksen.

Tarkkanäköisistä mutta kenties hieman yksiviivaisista poliittisista allegorioistaan tunnetun englantilaiskirjailijan neuvosto- ja totalitarismikriittinen satu onkin nykylukijan silmään joltisenkin vanhentunut, joten päivitetylle versiolle on tilausta.

Alkutekstistä poiketen työpari Vilja Itkonen ja Susanna Åke kääntää katseensa ihmisten välisistä kahnauksista kohti jotain toista, nimittäin aiemmin pelkäksi symboliksi latistettua eläintä.

Näytelmässä maatilan suuren mullistuksen laittaa alulle Possu (Niko Rotko), joka vanhan ja väsyneen työhevosen väistyttyä kehityksen tieltä huomaa myös oman uransa ihmisen palveluksessa johtavan kaikkea muuta kuin kunniakkaaseen loppuun.

Sutki sika puhuu puolelleen Lehmän (Katriina Hassinen), Lampaan (Hugo Perttu) ja Kanan (Anni Pellikka), joiden kanssa turha ja tuottamaton homo sapiens ajetaan tilalta pois.

Hetken vallitsee auvo, mutta farmia johtava Possu huomaa pian, että hänen yläpuolellaan naruista vetelee joku aivan muu. Kuten viisas Korppi (Mari Karttunen) tietää, ei ole helppo eläimen elää ihmisten säännöillä.

Tarina kuulostaa simppeliltä, mutta sen ei pidä antaa hämätä: Perijuuren esityksen vahvuus on hallitussa rakenteessa ja oivaltavissa yksityiskohdissa.

Esimerkiksi keskeisenä lavasteena ja rekvisiittana olevista naruista saadaan irti monenlaisia merkityksiä saman köyden vetämisestä pörssikäyrien suhdannevaihteluun.

Lisäksi hidas tempo ja dialogin vähyys antavat tilaa näyttelijöiden monieleiselle liikekielelle, jonka tanssillisuutta on ilo seurata.

Esiintyjien rytmitaju riemastuttaa useasti, vaikka osa eläimellisyyden korostamisesta ja muusta koomisesta tyylittelystä tuntuukin vähän liioittelulta. Sen takia verkkainen tahti vitkastuu välillä laahaukseksi.

Kokonaisuutena esitys on kuitenkin hieno ja sen loppu kaunis.

Kun Possun johtama pulju on konkurssikypsä, kaikki toivo menetetty ja sähkövalot sammuneet, lavalla kuoriutuu yllättäen uusi elämä. Se nousee ja luo katseen horisonttiin, jossa näkyy parempi maailma.

Sellainen, jossa eläin on vapaaksi syntynyt, eikä missään kahleissa.

Kommentoi

Hae Heilistä

Hae Heilistä