Saapasjalkakissa-ooppera on ilotulitusta värein ja sävelin

Tuottaja Talvi-Maaria Turunen on tyytyväinen.
– Näyttää siltä, miltä tässä vaiheessa pitääkin.
Haastattelua tehdään maanantaina, jolloin Carelia-saliin on alkanut hahmottua ooppera Saapasjalkakissa tulevan lauantain ensi-iltaa varten.
– Tänään oli ensimmäinen päivä Carelia-salissa, Turunen kertoi.
– Lavasteita kootaan parhaillaan, ja aamun ensimmäinen treeni oli kävelyharjoitus, jossa kohtaukset mentiin läpi. Illalla tulee orkesteri, ja ensimmäiset orkesteriharjoitukset olivat viikonloppuna. Nyt eletään niitä hetkiä, jolloin viimeisetkin palat alkavat loksahdella kohdalleen.
Saapasjalkakissa on kapellimestari Huba Hollókoin löytö, César Cuin säveltämä teos, jonka tekstistä tuottaja Turunen on tehnyt suomenkielisen version.
– Tosi tärkeä työkalu minulle oli hyvä suomennos, jonka Anastasia Korchinskaya on tehnyt alkuperäisestä venäjänkielisestä libretosta, Turunen huomauttaa.
– Sen pohjalta päästiin tekemään sovitusta ja nykykielistämään ja tekemään vähän fuusiotakin. Siellä mennään välillä vanhempaan kielelliseen maailmaan ja välillä heitetään sekaan nykykielisempää juttua.
Kun oopperayhdistys julkisti keväällä syksyllä esitettävän, koko perheelle suunnatun tuotannon, oli Siihtalan kulttuuritehdas täynnä väkeä, jotka kehuivat sekä oopperaa että laajaa yhteistyötä sen ympärillä. Oopperayhdistyksen kumppaneina ovat Teatteri-Traktori, konservatorio, Riveria ja yliopiston varhaiskasvatuksen laitos.
Merkittävää on ammattilaisten, muun muassa basso Jukka Romun ja baritoni Juha Eskelisen, sekä Janne Piipposen johtamassa kuorossa laulavien lasten välinen yhteistyö.
– Kuorossa on mukana kymmenen ihastuttavan reipasta ja motivoitunutta lasta normaalikoulun kuudennelta luokalta, Turunen kertoo.
– He ovat olleet alusta asti tosi heittäytyviä ja innokkaita. He osasivat tekstit ja musiikit ulkoa jo silloin, kun tulivat ensimmäiseen näyttämöharjoitukseen.
Turunen arvelee, että osasyynä lasten valmiuteen oli se, että moni heistä oli mukana tekemässä Kansallisoopperan kanssa koululaisoopperaa normaalikoululle.
– Nyt he ovat vielä eri tavalla mukana osana koko tätä ammattilaiskoneistoa. Koululaisoopperassa aikataulu oli aika lyhyt, mutta nyt lapsetkin ovat nähneet tämän pidemmän kaaren, miten ooppera laitetaan kasaan.
Visuaalisuus nousi esiin jo kevään tiedotustilaisuudessa, jossa esiteltiin Ella Törmikosken suunnittelemia ja Riverian opiskelijoiden tekemiä pukuja. Lavastuksen on suunnitellut Tomi Kervinen, joka myös ohjaa oopperan.
– Keväällä pukuja oli näytillä vain muutama. Nyt sama värikylläisyys ja satumaisuus ja muhkeat muodot ovat lisääntyneet. Puvustuksessa leikitellään erilaisilla kuoseilla, ja nythän sen vasta todella näkee, Turunen sanoo.
Tuottaja Turusen mukaan ooppera on herättänyt etukäteen lupaavasti kiinnostusta.
– Joen yössä teltallamme kävi satoja perheitä ja vastaanotto oli tosi hyvä. Ihastuttavan moni oli jo siinä vaiheessa tietoinen, että tämmöinen tulee, ja osa oli hankkinut liputkin, hän kertoo.
Kommentoi