Käätyjen paino siirtyi uusille harteille

– Puolitoista kiloa.
Kysymys ja vastaus kuultiin perjantaina Joensuun kaupungintalolla, kun eläkkeelle siirtyvä, 13 vuotta virassa ollut kaupunginjohtaja oli siirtänyt harteitaan koristaneet käädyt lokakuun alussa kaupunginjohtajana aloittavan Jere Penttilän harteille.
Lienee olo keventynyt muutenkin. Maakuntalehti Karjalaisen haastattelussa kaupunginjohtaja Karjalainen kertoi, että yhdessä luottamushenkilöiden kanssa oli sovittu, että vaihdosta ei tehdä kesken erikoistilanteiden: tietyt asiat on hyvä hoitaa loppuun, että seuraajan ei tarvitse tulla myrskyn pesään.
Puheessaan Penttilälle Karjalainen muistutti, että edessä on aurinkoisia ja pilvisiä päiviä ja että kaupungin organisaatio ja henkilöstö kyllä kantavat johtajaansa alkuvaiheen jälkeen.
– Tuorein silmin ja tuorein ajatuksin asiat näkee jonkin aikaa ulkopuolisena. Antakaa Jerelle mahdollisuus ja täysi tuki, Karjalainen vetosi.
Aurinkoa Penttilälle tuonee joensuulaiset ihmiset, joita Kari Karjalainen pitää kaupungin vahvuuksista ylivertaisimpina. Pilviä taas keräävät muutkin asiat kuin Putinin Ukrainassa käynnistämä, ties kuinka pitkään jatkuva sota.
Hirvittääkö, Jere Penttilä?
– Ei hirvitä. Sen verran pitkä historia minulla on näissä kuntahommissakin, että aina tulee välillä nousuja ja välillä laskuja, Penttilä vastasi.
– Haastavaa tässä tilanteessa on väestörakenteen muutos. Syntyvyys on pientä, ja ihmisiä jää eläkkeelle enemmän kuin työelämään tulee. On siitä puhuttu, mutta nyt se oikeasti konkretisoituu.
Penttilä kertoi, että erityisempää siirtymävaihetta ei ole ollut.
– Karin kanssa olemme jutelleet keväällä ja kesällä ja pitkään olemme tunteneet. Itse pääsen aloittamaan uudessa työssä vasta lokakuun alussa, eikä nyt ole tiedossa erityistä tarvetta lisäkeskusteluille. Katsotaan nyt, mikä on tarve ja halu.
Penttilä korosti olevansa nykyisen työnantajansa palveluksessa syyskuun loppuun, mutta kai hän nyt sentään jotenkin ottaa tuntumaa jo kaupunginkin asioihin. Onhan siinä valtuuston talousarvioseminaarikin kuun loppupuolella.
– Tokihan aina asiakirjoja tutkitaan ja ihmisiä voidaan tavata.
Kommentoi