Kalastus: Aarre voi piillä vaikka vinttipuruissa

Kettunen kalastaa ja metsästää ja kirjoittaa erätarinoita. Uistinmestarien sormenjälkiä -kirjaa (Karisto 2011) tehdessään mies innostui uistimien keräilystä.

– Ideana on säilyttää suomalaista uistinperinnettä, Kettunen sanoo ja kertoo, miten eri tavoin perinne onkaan voinut kadota: osa uistimista on jäänyt koskien ja järvien pohjiin, paljon on myös kärrätty kaatopaikoille, kun suvut ovat järjestelleet tuonilmaisiin siirtyneiden kalastajien jäämistöjä.

Kuvaukset uistinten löytymisestä lähentelevät kiehtovuudessaan Kettusen erätarinoita. Uistin ilman tietoa sen taustasta on vain esine, tarina tekee siitä kiinnostavan. Kettunen nostaa laatikosta esimerkin:

– Tällä on semmoinen tarina, että se on löytynyt Penttilästä vanhan, 1900-luvun alussa rakennetun talon kurkihirren päältä. Kun talon omistaja teki remonttia, se tulla kilahti lattialle.

Tarinat uistimista ja niiden muinaisista tekijöistä ja omistajista kuvaavat Joensuunkin muutosta kaupunkina. Kun uutta tehdään, vanhaa puretaan, ja purettavan talon vinttipuruista voi löytää monenlaista kiinnostavaa.

Kettunen kertoo, kuinka nykyisen Metropolin kulmassa oli aikoinaan Huonekalukeskus, jonne tuli varastomieheksi Pentti Hirvonen, joka kuljetti huonekaluja ympäri maakuntaa.

– Sitten kun ei ollut tilauksia, se istui kopissa ja vuoli puukolla uistimia. Perheen kanssa he olivat käyneet Lapissa, missä Pentti oli nähnyt kauniin kalan, tämä on niitä hänen ihan ensimmäisiä. Sittenhän ne rupesi olemaan kuin koruja.

Ihminen on kekseliäs, kun kalaa pitää saada. Kettunen kuvailee oivalluksia ja uistinten kehitystä. Maasepät tekivät karkeampia uistimia kuin kaupunkien kultasepät, joiden asiakkaissa oli lääkäreitä, apteekkareja, kaupunginjohtajia ja vastaavia.

– He olivat urheilukalastajia, ja heillä oli varaa hankkia kalliita uistimia.

Vielä 1900-luvun alussa uistelu oli Suomessa lähinnä herrojen huvia. 1960-luvulla, jolloin Kettunen itse sai ensimmäisen virvelinsä ja ahmi pojan innokkuudelle kalastustarvikkeita valmistavan ruotsalaisen Abun Nyt Nappaa -katalogeja, harrastus oli jo jonkin verran yleistynyt.

Pohjois-Karjalassakin oli jo löydetty kalastukselle Pielisjoen kosket, joskaan niiden löytäjät eivät halunneet löydöstään huudella.

Kettunen näyttää laatikkoa, jossa olevat uistimet liittyvät Pielisjoen lohensoutajat -kirjaan (2004).

– Siihen haastattelin joensuulaisia miehiä, jotka kalastivat Jakokoskella ja Pielisjoella. On Veikko Heiskasen omistamia ja tekemiä uistimia, on Reijo Lievosen uistimia ja sitten oli erikoishammasteknikko Kauko Rautava ja Kähkösen Kalle, jolla oli vaateliike. Semmoisten henkilöiden siimojen päissä nämä uistimet ovat olleet, sanoo Kettunen, joka alkaa kertoa tarinaa, kuinka Pielisjoen kosket oivallettiin kalastuspaikoiksi:

Pielisjoen kosket löytyivät virkistyskalastukselle oikeastaan 1950-luvulla. Veikko Heiskanen, joka oli loppuvuosinaan Karjalaisen levikkipäällikkö, oli siihen aikaan Kontiolahdella ulosottomiehenä ja ajeli moottoripyörällä ympäri kyliä. Mönnin lossista kun hän oli mennyt läpi, hän oli nähnyt, kun lohi möyrähti pinnassa lossin alapuolella.

Oliko se sitten samana iltana vai seuraavana, kun Veikko meni Sakari Riikosen kotitalolle ja pyysi venettä lainaksi ja souti sen kalan, kolmen kilon lohen. Kalamies haluaa monesti salata kalapaikkansa, mutta sitten taas saaliista pitää kertoa jollekin. Lievosen Reijo oli Veikon hyvä tuttu, ja hänelle Veikko sitten kävi mahtailemassa niillä kaloillaan. Reijo onnistui saamaan Veikolta irti salaisuuden, että Jakokoskella oli kalapaikka. Veikko sanoi Reijolle, että kellekään ei saa kertoa, ja se pysyi pienen porukan salaisuutena, siinä oli ehkä kymmenkunta miestä, jotka tiesi, että sieltä saa kalaa.

Veikko kun asui Merimiehenkatu vitosessa ja Repe siinä lähellä, ne pakkasi auton kuin olisivat olleet lähdössä Lappiin, laittoivat katolle ison teltan ja tavaraa sisään. Rauhoitus kun alkoi syyskuun kymmenes päivä, ne kalasti Jakokoskella koko syyskuun ensimmäisen viikon niin, että asuivat teltassa. Veikolla oli Höytiäisen rannassa sauna, ja siellä ne kävi kylpemässä. Sitten kun ne palasivat kotiin, naapurit luuli, että ne oli käyneet Lapissa.

Aloitin Pielisjoen lohensoutajat -kirjan tekemisen 80-luvun puolivälissä, eli 20 vuotta siihen meni. Jututin niitä miehiä ja tippa niillä oli silmissä. Heiskasen Veikko esimerkiksi kertoi, että sen jälkeen kun Kuur-

nan voimalaitos tuli, hän ei koskaan ajanut sitä tietä pitkin, hän halusi säilyttää silmiensä edessä ne vapaat kosket.

Se oli semmoinen salamyhkäinen juttu. Jälkeen päin olen miettinyt, että jos se olisi ollut yleisessä tiedossa, Kuurnan voimalaitosta ei ehkä olisi rakennettu. Ehkä siihen olisi jonkin näköinen kansanliike tullut.

Kirjailija innostuu puhumaan niin, että haastatteluäänitykseen kertyy mittaa puolitoista tuntia.

Kettunen kertoo uistimista, joilla kaloja houkuteltiin, ja pahvisista pakkauksista, joiden taiteella houkuteltiin kalastajia ostamaan uistimia. Koska pahvi sopii hyvin sytykkeiksi, pakkauksista – Kettunen kerää niitäkin – tuli suurempia harvinaisuuksia kuin uistimista.

Loppuun vielä tarina suomalaisesta innovaatiosta, puu-uistimesta, ja sen Amerikan-valloituksesta:

Rapalalta tuli, se voi olla 40-lukua, puu-uistin, joka muistutti muikkua. Saatiin kelluvia uistimia, jotka eivät jääneet pohjaan, kun niitä heitteli koskilla tai kun vene pysähtyi. Kelluva uistin nousi aina pintaan.

Ne oli kalastavia ne Rapalan uistimet, ja sitten Rapalalle tuli vielä aika valtava onnenpotku, kun LIFE-lehti kävi tekemässä juttua. Jostain syystä se ei ilmestynytkään siinä numerossa, missä piti, vaan siirtyi seuraavaan, ja se lehti oli semmoinen, että kansikuvassa oli Marilyn Monroe, joka oli juuri kuollut. Se oli kaikkien aikojen myydyin irtonumero Amerikassa, ja siinä oli juttu Rapalasta.

Rapala tuli tunnetuksi miljoonamarkkinoilla. Suomeen tuli tilauksia Jenkeistä niin paljon, että Rapala palkkasi käytännössä kaikki Kalkkisten ja Vääksyn kylien miehet tekemään uistimia – se oli silloin vielä aika pitkälti käsityötä – niin, että kylän naiset koukutti niitä. Suomesta jos tuli tilaus, 40 kappaletta oli jo iso, mutta sieltä saattoi tulla 20 000 kappaleen tilaus.