Tapahtumat: Popkatu vedetään täysillä loppuun

Että tämäkin vielä: Joensuu saattaa menettää myös Popkadun.
Popkatu-yhdistyksen puheenjohtaja Venla Mutanen laittoi tiedotteen, että Popkadun klubit siirtyvät Kerubille ja Sointulaan, ja kesän 2023 jälkeen festivaali jää määrittelemättömälle tauolle.
– Tosi vaikea oli tehdä päätös lopettamisesta, mutta pakko oli, sen verran pienet olivat omat resurssini, Mutanen sanoo Karjalan Heilin haastattelussa.
Jos Popkatu todellakin loppuu kokonaan, sitä jää kaipaamaan suuri joukko joensuulaisia, sen verran merkittävä osa Ilosaarirockia edeltävää viikkoa se on ollut.
Koronan jäljistä tässäkin on osittain kyse.
Pandemia katkaisi pitkän jatkumon. Moni tekijä päätti lopettaa, ja moni heistäkin, jotka olivat valmiita jatkamaan, asuu muualla. Liian harva ympärivuotisesti festivaalia tuottava asuu nyt Joensuussa.
Pandemian jälkeen kaikki kustannukset kimmahtivat ylös: esiintyjäpalkkiot, ruokakustannukset, majoituskustannukset, matkakulut.
Lisäksi Popkatu on kasvanut runsaassa parissakymmenessä vuodessa niin isoksi, että sitä tehdään läpi vuoden ammattimaisesti vapaaehtoisvoimin ilman, että kukaan saa palkkaa.
– Näin isoa tapahtumaa kun tekee ilmaiseksi muiden töiden ohella, tähän on vaikea houkutella ketään mukaankaan. Yritimme saada rahoitusta palkkoja varten, mutta emme saaneet siihen ratkaisuja, Mutanen sanoo.
Popkadun tuotannosta vastaa Popkatu-yhdistys, jonka johtavilla jäsenillä on tuplavastuu: paitsi että yhdistys pitää saada pyörimään elinvoimaisena, pitää myös pystyä tuottamaan mittava ja monipuolinen festivaali.
– Festivaalin aikana tehtävään perusvapaaehtoistyöhön kyllä saamme porukkaa, mutta hallitustyöskentelyyn ja tuotantoon on vaikea löytää ihmisiä, Mutanen sanoo.
– Korona-aikana Popkatua oltiin jo hautaamassa, mutta pienellä porukalla päätimme vielä jatkaa.
Puutetta on siis parista pienestä asiasta: rahasta ja tekijöistä. Onko Mutanen valmis perehdyttämään uusia ihmisiä, jos jotkut uudet ihmiset innostuisivat jatkamaan, ja jos joku taho näkisi järkeväksi jatkajien rahoittamisen?
– Eihän meidän työmme heinäkuuhun lopu. Ensi vuoden puolellekin riittää vielä raportointia ja muuta festivaalin pyörittämiseen liittyvää. Oma toiveeni tietenkin on, että tämä jatkuu, ja olen valmis perehdyttämään niin pitkään kuin tarvitaan.
Viimeisimmät iskunsa Popkatu sai nyt keväällä, kun täysin puskista tuli tieto, että alusta saakka eli 22 vuotta näyttämönä ollut Teatteriravintola lopettaa, ja kun myös kansanmusiikkiklubin paikaksi suunnitellusta Kuunari Elinasta jouduttiin yllättäen luopumaan.
Tapahtumat siirrettiin Kerubiin ja Sointulaan, joita Mutanen pitää hyvinä paikkoina.
Mutanen ehti olla Popkadulla vapaaehtoisena valokuvaajana Rytmipuiston vastaavana, varapuheenjohtajana ja duunarivastaavana ja nyt puheenjohtajana.
Popkadun tiedotteessa hän huomauttaa, että vaikka kuluva vuosi ei ole ollut helpoin, eteenpäin on menty asenteella, että tuli mitä tuli, vielä kerran mennään täysillä eteenpäin.
– Ainakaan heinäkuussa ei surra. Päinvastoin, juhlitaan ja iloitaan täysillä tätä todella ainutlaatuista festaria.
Popkatu järjestetään 12.–14.7.2023. Kerubin ja Sointulan Klubikeikkojen lisäksi ohjelmassa on Pohjoisessa rantapuistossa järjestettävät Lastenpop ja Rytmipuisto, torilavan Toripop sekä kävelykadulla käytävä Alanko katutähdeksi? -kilpailu.
Kommentoi