Ooppera: Pitsisukkia ja muuta lumoa
Joensuun oopperayhdistyksen puheenjohtaja Helena Hulmi myönsi tiedotustilaisuudessa, että kävihän nyt uskomaton säkä: Carelia-saliin ollaan tuottamassa erityisesti lapsille ja lapsiperheille suunnattua oopperaa Saapasjalkakissa juuri, kun Kansallisooppera ja Kansallisbaletti kävivät Joensuun areenassa, ja kun Tulliportin koulun viitosluokkalaiset olivat saaneet tehdä itse koululaisoopperan yhdessä Kansallisoopperan ammattilaisten kanssa.
– Semmoinen kutina minulla on, että tässä on nyt tehty pohjustavaa työtä, kun ihmiset, nuoretkin, ovat nähneet oopperahommaa. Olen luottavainen: oopperaa esitetään ajankohtana, jolloin koulut ovat olleet kuukauden verran toiminnassa ja kesämökeiltä ollaan asettauduttu koteihin, Hulmi totesi.
Ensi-ilta on 16. syyskuuta ja esityksiä on yhteensä seitsemän.
Oopperayhdistys on viime vuosina täyttänyt Carelia-salia klassikkoteoksilla, mutta nyt tehdään jotain uudenlaista, vaikka pohjalla onkin klassikkosatu. Kapellimestari Huba Hollókoi löysi César Cuin säveltämän teoksen, jonka tekstistä tuottaja Talvi-Maaria Turunen on tehnyt suomenkielisen version.
Tuotannossa on mukana laaja joukko toimijoita. Ammattilaisten lisäksi lavalla nähdään ja kuullaan konservatorion opiskelijoita, ja Janne Piipposen johtamassa kuorossa on mukana myös lapsia.
Helena Hulmi kehui tiedotustilaisuudessa mukana olleita basso Jukka Romua ja baritoni Juha Eskelistä veijareiksi, joiden lavakarisma on sitä luokkaa, että lapset innostuvat ja vanha kunnon mestari–kisälli-asetelmakin saadaan toimimaan.
Riverian opiskelijat ovat mukana niin puvustuksessa kuin lavastuksessakin, joiden suunnittelijat löytyvät Teatteri-Traktorista. Puvut on suunnitellut Ella Törmikoski ja lavastuksen Tomi Kervinen, joka myös ohjaa oopperan.
Kervinen tunnetaan kekseliäänä rakentajana, joka on tuonut Sinkkolan kesäteatteriin monia yllätyksiä, muun muassa navetan katolta polkupyörällä yleisön ylle hurauttavan Viiru-kissan, joka polkiessaan suihkutti vettä katsojien päälle.
– Siitä Carelia-salin tekniikkamestareiden ei tarvitse olla huolissaan, että sinne tuotaisiin vettä, mutta yllätyksiä kyllä on tulossa. Koneistuspuoli ja insinöörit ovat olleet kovasti hommissa, Kervinen kommentoi.
Kervinen korostaa, että varsinaisesti nyt ei olla tekemässä uutta, vaan kyse on pitkästä jatkumosta, jossa Joensuun oopperayhdistys on pitänyt tekemisen tapansa omissa käsissään. Tällä kertaa suurtuotanto tehdään täysin paikallisin voimin.
Omaperäisyys näkyy muun muassa siinä, että orkesterina on tällä kertaa varta vasten tätä oopperaa varten koottava 10–12 muusikon kokoonpano, jota varten Hollókői on sovittanut musiikin.
Ella Törmikosken mukaan ooppera tarjoaa mahdollisuuden mahtavaan visuaaliseen tykitykseen, jolla tarina tuodaan nykypäivään oopperan perinteet mielessä pitäen.
– Raikkailla ja rohkeilla väreillä ja puvustuksella yritetään antaa lukuohjeet siihen, ketkä kuuluvat mihinkin porukkaan ja mitkä hahmojen väliset yhteydet on. Lähdemme tekemään värikästä satumaailmaa.
Riverian opettajat ja opiskelijat kehuivat laulajia, jotka kiltisti ovat tulleet sovittamaan asujaan. Ihmissyöjän roolissa oleva Jukka Romu ja kuninkaana nähtävä ja kuultava Juha Eskelinen paljastivat, että yleensä ongelmana on housujen putoaminen, joka pistää vasta ensi-illan alla nöyrtymään henkselien käyttöön. Riverian väki huomautti, että nyt ne henkselit olivat mukana jo alunperin.
Eskelinen riemuitsi erityisesti kuninkaan pitsisukista, joiden jalkaan vetäminen tarjosi oman elämyksensä.
Laulajakaksikko huomautti, että lapsia ei voi huijata: palaute tulee suoraan ja rehellisesti. Aliarvioidakaan heitä ei pidä, uskomus pitkästyvistä lapsista oopperasta on enemmän aikuisten kuvitelmaa kuin todellisuutta.
– Upeaa on se lumo, mikä lapsilla on, kun verho avautuu, Romu huomautti.
Yliopiston varhaiskasvatuksen laitos on mukana suunnittelemassa oheisohjelmaa ennen tai jälkeen oopperaesityksen, joka kestää noin tunnin.
– Lapsilta kerätään myös palautetta tästä oopperasta. Kun puhuin tästä, yliopiston väki innostui, että tehdään saman tien myös vähän tutkimusta, Hulmi kertoi.
Kommentoi