Yritys: "Suomi on hyvä maa" - Mumbai Kitchenin yrittäjä Tabrij Md Shamse viihtyy Joensuussa
Joensuun keskustassa on saatavilla monenlaista vatsantäytettä mitä moninaisimmista ruokapaikoista. Joillekin ruoka on polttoainetta eikä maulla ole suurta väliä, mutta useimmat pitävät syömänsä annoksen maukkautta arvossa. Kirkkokadulla vuodesta 2017 lähtien sijainneen Mumbai Kitchenin yrittäjä Tabrij Md Shamse kuuluu jälkimmäiseen ryhmään.
Shamse sai kokin koulutuksen kotimaassaan Intian suunnalla. Aikansa siellä työskenneltyään hän etsi uusia mahdollisuuksia ja haaveili rauhallisesta elämästä. Suomi tuntui oikealta valinnalta.
– Kuulin ystäviltä, että Suomessa on hyvä elää ja ahkeria työntekijöitä arvostetaan. Kun Joensuussa oli avoinna kokin tehtävä intialaisessa ravintolassa vuonna 2008, hain paikkaa ja tulin valituksi. Yhdeksän vuoden kokin uran jälkeen avasin itse yrittäjä-kokkina jo tutuksi tulleessa paikassa Kirkkokadulla.
– Suomi on hyvä maa. Ihmiset ovat mukavia ja elämä levollista. Kun teen oman osani ja palvelen suomalaisia työlläni, kaikki voittavat. Suomalaiset oppivat heille vieraammasta ruokakulttuurista ja saavat maukasta ruokaa. Itse taas saan onnistumisen kokemuksen siitä, että työni on oikeassa suunnassa. Jokainen tyytyväinen asiakas on ravintoloitsijalle tärkeä.
Ruoan maku on Shamselle sydämen asia. Ravintolayrittäjän elämä on suurien ketjuravintoloiden rinnalla haasteellista, mutta hän ajattelee, että tekemällä parhaansa ja uudistamalla aika ajoin annosten makumaailmaa on mahdollista saavuttaa jotakin.
– Haluan esitellä suomalaisille intialaisen ruokakulttuurin monia makuja. Tarpeen mukaan maustamme annokset pyynnöstä tulisesti tai vähemmän tulisesti. Asiakas toivoo ja ravintolamme toteuttaa toiveet. Ketjuravintoloille tämä on useinkin mahdotonta.
– Uudistumisen kyky on sekin tärkeä. Nyt ravintolastamme saa tuttujen lista-annosten ohella ennen valikoimastamme puuttuneita intialaisia katuruokia. Niitä saa soita-tilaa-nouda -periaatteella, tai ravintolamme omalla kotiinkuljetuksella.
Shamsen mukaan suomalaiset pitävät intialaisesta ruoasta. Ne, joille makumaailma on vielä vieras, voivat yllättyä ja tykästyä.
– Ilta-aikaan ravintolasta saa juuri tehtyä ruokaa. Kun annoksen nauttii paikan päällä, maku on parhaimmillaan. Vakioasiakkaat tämän tietävät. Kun satunnaisempi asiakas tulee illalla aterioimaan, ehkä hänestäkin voi sen kokemuksen jälkeen tulla vakioasiakas.
Kirkkokadun ravintolassa asioivaa saattaa ohimennen kiinnostaa, että kiinteistössä on aikojen saatossa sijainnut monenlaisia ravitsemusliikkeitä. Esimerkiksi yli 20 vuotta sitten, markka-aikana, samoissa tiloissa oli hetken aikaa kreikkalainen ravintola ja muun muassa 10 shotin lautasestaan tunnettu juottola.
Mumbai Kitchen jatkaa osaltaan pitkää kiinteistössä toimineiden ravintoloiden perinnettä.
Kommentoi