Taiteilijat: Välipysäkin kautta kohti uutta

Torstaina heidän kirjoittamansa Mielipuolen päiväkirja avaa Näyttämö-teatterissa monologifestivaalin, ja heti seuraavana päivänä on Botanian kahviossa Aika Tartossa -kirjan julkistamistilaisuus.

Kirjansa tiedotteessa Moskuvaara ja Rentola kertovat, että molemmat olivat kesällä 2022 elämänsä murrosvaiheessa: Tartossa vietetyt päivät olivat pysäkki kaiken koetun ja tulevan välissä.

Molemmilla oli tapahtunut muutoksia yksityiselämässä, molemmat miettivät, miten he jatkaisivat taiteilijoina, ja Tartossa kirjoittaminen oli heidän ensimmäinen yhteinen työnsä.

– Sekä taiteilijana että isänä minulla meni kaikki statukset uusiksi, mikä ei ollut ollenkaan kiva juttu. Tartto oli selkeä taite niin, että mentiin sinne ja tehtiin tätä, Moskuvaara kertoo Karjalan Heilin haastattelussa.

– Kirjassa on monta kysymystä siitä, mitä elämä vielä voi nelikymppiselle antaa, Rentola täydentää.

Rentola on Helsingissä syntynyt kirjailija, joka aloitti siellä myös lavarunouden esittämisen. Joensuuhun muutettuaan hän oli perustamassa Lavarunosiipi ry:tä.

Moskuvaara on Joensuussa jo yli 20 vuotta vaikuttanut näyttelijä ja näytelmäkirjailija, jolle Aika Tartossa on ensimmäinen kirja.

Mielipuolen päiväkirja puolestaan on venäjäksi kirjoittaneen ukrainalaissyntyisen Nikolai Gogolin novelli, josta Moskuvaara ja Rentola ovat muokanneet yhdessä monologitekstin. Molemmat ovat mukana esityksessä, jossa Rentolan rooli on repliikitön.

Esityksen syntyyn on vaikuttanut vahvasti myös muu työryhmä, musiikista vastaava Nikolai Tiitinen sekä tekniikan Tatu Vuori.

Koko nelikko koostuu samanikäisistä ihmisiistä, jotka löysivät nopeasti yhteisymmärryksen.

– Olemme kaikki sen ikäisiä, että ihan riittävästi on kolhuja otettu, Moskuvaara sanoo.

– Tosi inspiroivaa on ollut se, mitä neljä tyyppiä, joilla on eri kulma ja ammattitaito, tuo esitykseen, Rentola huomauttaa.

– Nikolai katsoo vähän aikaa ja sanoo, että joo, mulla on tähän idea. Sitten se menee himaan ja parin tunnin päästä pamahtaa äänitetiedosto, josta minä totean, että jes, tämä on just täydellinen.

– Se musa tuo taas meille uusia ideoita, ja sitten Tatu sanoo, että joo, nyt mä näen, että tämä voisi olla tässä valossa, ja me huomaamme, että niinpä onkin.

Gogolin novelli on synkkäsävyinen, Moskuvaaran ja Rentolan versioon on löydetty enemmän valoa.

– Gogol teki Aksenti Ivanovitshista katkeran ja vihaisen. Meillä ei ollut mitään syytä tehdä niin katkeraa juttua. Kirjoitimme ensin yhden version ja sitten räjäytimme sen totaalisesti kunnioittaen Gogolia, Moskuvaara sanoo.

– Emme halunneet korostaa, kuinka ihminen katkeroituu yksin kämpässään ja tulee hulluksi, vaan halusimme kertoa, mitä tapahtuu, kun hyvyys ei vaan riitä.

Niin monologi kuin perjantaina julkistettava kirjakin käsittelevät tekijöidensä mukaan elämää, jossa kaikki ei ole helppoa, mutta päämääränä on kuitenkin valo.

– Iän ja kokemuksen myötä eenää tarvitse vetää ranteet auki -näytelmiä, Moskuvaara toteaa.

Ennen koronan tuloa Moskuvaara teki päätöksen heittäytyä freelanceriksi, koska ei jaksanut tehdä enää muita juttuja kuin semmoisia, joiden takana hän pystyy seisomaan. Tähän ajatteluun sopii periaate, että valoa kohti pitää kulkea yhä enemmän.

– Tekijöillä on vastuu siitä, että esityksestä poistuessaan tai kirjan luettuaan ihminen on täyttynyt sen sijaan, että hän olisi tyhjentynyt.