Rankids: Teatteri poisti sodan jaloista selvinneen Mohammed Altayawen kamerapelon

Irakista monien vaiheiden jälkeen Joensuuhun päätynyt Mohammed Altayawe hymyilee konservatorion aulassa ja antaa tunnustusta ohjaaja Maria Pikkaraiselle ja Rankids ry:n muulle teatteriryhmälle.
– Maria ja muut tsemppaavat niin, että minulla on melkein normaali olo ja voin olla kameran edessä, Altayawe sanoi, kun haastattelu oli edennyt vaiheeseen, missä alettiin ottaa kuvia.
– Olen syntynyt sodan keskelle ja elänyt koko elämäni sodassa. Viimeisimpänä elin keskellä sisällissotaa, jossa seitsemän ryhmää taisteli keskenään ja ihminen oli hukassa: kenen kanssa tässä voi olla?
Koronavuonna 2020 monikulttuurinen Rankids valmisti yhdessä Joensuun kaupungin koulutuspalvelujen kanssa dokumenttiteatteriesitystä Divisions – Raja-aitoja. Siitä tehty tunnin mittainen versio lähtee kesäkuussa Unkariin maailman teatterifestivaalille, jonne oli tiukka karsinta: ensin piti tulla valituksi Suomen edustajaksi, ja sitten 62 eri maan edustajista festivaalille kelpuutettiin 12 esitystä.
Alkuperäinen kahden tunnin versio esitettiin ensimmäisen kerran syksyllä 2021.
Rankids hioo nyt esitystään Unkaria varten muun muassa esittämällä sen Joensuun konservatoriolla lauantaina ja sunnuntaina 6.–7. toukokuuta.
– Tämä on tunteita koskettava näytelmä, eri rooleissa esiintyvä ja useissa lauluissa solistina esiintyvä Ida Hassinen kertoo.
– Viime esityksessä huomasi, kuinka yleisössä alkoi valua kyyneleitä. Tuli olo, että nyt ollaan päästy tavoitteeseen, kun on pystytty vaikuttamaan ihmisten ajatusmaailmaan; se tuo esityksellemme merkityksen.
Maria Pikkarainen määrittelee Raja-aidat dokumenttiteatteriesitykseksi, joka kertoo tässä ajassa olevista erilaisista muureista – sekä konkreettisista että niistä, jotka ovat ihmisten välillä ja jokaisen omassa mielessä.
– Mohammed esimerkiksi on ylittänyt matkallaan paljon konkreettisia rajoja ja vielä monta henkistä rajaa, Pikkarainen huomauttaa.
Altayawe totesi olleensa joskus paniikissa, jos hän näki edessään kameran.
– En pystynyt silloin puhumaan enkä katsomaan kameraan päin. Ajan kanssa tilanne parani, kun olin liittynyt tähän teatteriin. Tervehdin nyt ihmisiä vapaasti ja juttelen heidän kanssaan.
Kun Altayawe lähti Irakista, hänen aikomuksenaan oli rakentaa elämänsä uudestaan Turkissa. Se ei onnistunut, vaan hänestä tuli osa tässä ajassa tyypillistä tarinaa.
Ensin hän lähti Turkista meren yli kohti Kreikkaa pienellä veneellä, johon ahtautui miehiä, naisia ja lapsia enemmän kuin veneeseen olisi mahtunut. Sitten matka eteni Makedonian, Serbian, Unkarin, Itävallan ja Ruotsin kautta Suomeen.
– Meren ylitys oli elämäni haastavin tilanne. En usko, että törmään enää yhtä haastavaan, Altayawe sanoo.
– Nyt olen tosi tyytyväinen siihen, että olen voittanut omat haasteeni. Lisäksi olen tyytyväinen siihen, että teen hyödyllisiä asioita. Tässä esityksessä teemme suurinta asiaa yhteiskunnassa eli puramme rajoja.
Kommentoi