Yritys: Puutarhanhoidon ei tarvitse olla raatamista tai jatkuvaa kitkemistä, muistuttaa Puutarha Auringontähden yrittäjä Anna Saarikoski-Tähtelä

Liperissä, Ylämyllyntien varressa sijaitsevassa Puutarha Auringontähdessä kevät on odotuksen aikaa. Lumien hiljalleen sulaessa talven ajan hangen alla ruukuissaan pötkötelleet taimet paljastuvat. Taimitarha ja pihapiiri heräilevät verkalleen kasvukauteen.
Puutarhuri Anna Saarikoski-Tähtelä, 53, perusti Auringontähden vuonna 2005 valmistuessaan puutarhuriksi. Syksyt ja talvet Saarikoski-Tähtelä hoitaa toimistohommia, kuten kirjanpitoa ja verkkokauppaa sekä ideoi. Keväällä ja kesällä toimistohommille ei ole aikaa, koska silloin kastellaan, myydään ja myllätään. Anna Saarikoski-Tähtelä kertoo, ettei hän ole suinkaan syntynyt kuokka kädessä ja sormet mullassa, vaan puutarhanhoitoon hän otti ensimmäiset kosketuksensa vuonna 1996, kun hän perheineen muutti omakotitaloon Joensuussa.
– En tiennyt silloin juuri mitään puutarhanhoidosta – en edes tiennyt mikä on perenna. Siksi koen olevani hyvä antamaan ihmisille neuvoja, koska olen ollut puutarhanhoidollisessa nollapisteessä itsekin.
Vuonna 2000 nykyinen Auringontähden puutarha sai lähtölaukauksensa, kun Saarikoski-Tähtelä muutti miehensä ja tuolloin kahden pienen lapsensa kanssa Ylämyllylle, vanhalle pientilalle. Tällä tiellä he ovat edelleen. Muuttoon vaikutti oleellisesti se, että tontin rajat ulottuvat Pyhäselän rantaan saakka.
– Talo järven rannalla, lähellä kaupunkia, kukapa sellaisesta ei olisi haaveillut. Ei tätä paikkaa hankittu todellakaan puutarhaa ajatellen, Saarikoski-Tähtelä muistelee.
Ensimmäiset vuodet perhe remontoi ja laitteli uuden kotinsa pihapiiriä kuntoon. Tontilla oli myös paljon hyväkuntoista peltoa, joka osaltaan laittoi puutarhaunelman itämään. Puutarhurin opinnot Anna Saarikoski-Tähtelä aloitti vuonna 2003.
– Aluksi mielessäni oli viljellä marjoja, mutta tämä idea hälveni nopeasti, eikä hehtaarin pelto olisi siihen ollut riittäväkään. Työharjoittelussa silloisessa Botanian kasvitieteellisessä puutarhassa pääsin tekemään muun muassa siementen puhdistusta ja innostuin.
– Se tuntui todella kiinnostavalta ja oivalsin, kuinka paljon yksi siemen voikaan kätkeä sisäänsä, ja miten erilaisia siemenet ovatkaan.
Opiskellessaan puutarhuriksi Saarikoski-Tähtelä oli myös huomannut, kuinka suomalaiset perinnekasvit olivat jäämässä ulkomaisten jalkoihin, eikä luonnonkasveja, kuten leinikkejä ja puna-ailakkeja tuntunut kasvattavan kukaan.
– Monilla oli silloin kuva luonnonkasveista puutarhaan kuulumattoni rikkaruohoina. Muistan, kun ensimmäisenä kesänä asiakkaat tulivat puutarhalle ja supattelivat, että rikkaruohoja kauppaa täällä, mitenhän mahtaa pärjätä.
Anna Saarikoski-Tähtelän mukaan puutarha-ala on tässä asiassa kokenut murroksen. Ekologisuus ja luonnonmukaisuus ovat entistä useammalle viherpeukalolle avainsana.
– Siinä missä alussa naureskeltiin luonnonkasveille, nyt niitä kysellään meiltä Helsingin yliopistoa myöten. Yksi suosituimpia kasveja mitä meiltä tilataan on korpipaatsama, se on Suomen kansallisperhosen sinisiiven ravintokasveja.
Nykyään Auringontähden puutarhassa on myynnissä muutakin kuin luonnonkasveja. Myynnissä on muun muassa perennoita ja erilaisia pensaita kasvaneen kysynnän vuoksi.
– Meidän vaatimuksemme on, että kasvien on pärjättävä avomaalla ympäri vuoden, meillä ei ole esimerkiksi hedelmäpuita myynnissä.
Taimien myynnin lisäksi Auringontähti tarjoaa paljon muitakin puutarhanhoidollisia palveluita. Vuonna 2015 Saarikoski-Tähtelä kertoo olleensa puutarhurina taitekohdassa. Hän mietti vakavissaan puutarhan jatkamista koventuneen kilpailun keskellä.
Saarikoski-Tähtelä päätti lähteä jalostamaan ajatusta luonnon mallin mukaisesta puutarhanhoidosta. Hän oli havahtunut muutamaa vuotta aiemmin, ettei puutarhanhoidon tarvitse olla armotonta kitkemistä ja luontoa vastaan taistelemista.
– Muistan, miten työmäärä taimistolla lisääntyi koko ajan. Välillä konkreettisesti kitkin itku silmässä, kun pyrin pitämään kaiken oppikirjamaisessa kontrollissa.
– Kerran nousin venyttelemää selkääni ja katsoin luonnontilaista niittypeltoamme ja tajusin, kuinka kaunis se onkaan, eikä kukaan kitke sitä. Silloin oivalsin, että mitä jos ottaisin mallia tuosta luonnosta.
Tämän oivalluksen myötä Anna Saarikoski-Tähtelä alkoi pitämään muun muassa Pihalla Auringon Tahtiin -blogia, järjestämään verkkokursseja ja tekemään kotikäyntejä asiakkaiden puutarhoissa. Vuonna 2018 hän avasi myös pienen puutarhamyymälän vanhan navetan kunnostettuihin tiloihin.
Keskeisimpiä arvoja Saarikoski-Tähtelälle puutarhanhoidossa ovat luonnonmukaisuus ja stressittömyys, jotka kulkeva hänen mukaansa käsi kädessä. Puutarhan tulisi olla hänen mukaansa paikka, jossa voi unohtaa suorittamisen ja rentoutua.
– On tärkeää oivaltaa, että puutarha on osa luontoa rikkaruohoineen ja rönsyineen. Ei voi esimerkiksi määrätä, että sinne voivat tulla perhoset, mutta eivät ampiaiset ja tuhohyönteiset.
– Olenkin sanonut, että jos haluaa puutarhan, joka on täysin hallinnassa, sen voi tehdä sisälle akvaarioon.
Stressiä karttavalle puutarhanhoitajalle Anna Saarikoski-Tähtelä antaa muutaman vinkin.
– Tee vähemmän, älä haravoi ja kitke liian huolellisesti, opettele tuntemaan pihasi, millainen maaperä on ja mitä ötököitä ja kasveja siellä on. Jos maaperä on rehevää, sinne on turha esimerkiksi yrittää tehdä japanilaistyylistä pelkistettyä puutarhaa, jos ei ole valmis kitkemään kitkemisen ilosta.
Puutarhurin työ on Saarikoski-Tähtelän mukaan intohimoa ja omistautumista vaativaa hommaa, mikä tuottaa hänelle edelleen mielihyvää.
– Poikani kysyi joskus, että palkkaisitko jonkun tänne, jos voittaisit lotossa? Sanoin että en, koska tämä on aivan ihanaa hommaa, mutta silloin ei tarvitsisi ajatella lainkaan työn pakollista pahaa eli rahaa – olisi vain monimuotoinen puutarha.
Kommentoi