Liperi: Espoosta Ylämyllylle asettunut Laura Hyvärinen nauttii metsän läheisyydestä ja ruuhkattomasta elämästä

Lentopalloilun parista löytynyt Mika Pyykkö taas reissasi oman työnsä puolesta runsaasti maailmalla, ja hänen työnsä vuoksi kaksilapsiseksi kasvanut perhe asui jonkin aikaa Singaporessa, kunnes oli aika palata Suomeen ja pääkaupunkiseudulle. Porokylän Leipomon viestintä- ja vastuullisuuspäällikkönä tammikuussa aloittanut Hyvärinen sanoo, että nyt perhe on asettunut Pohjois-Karjalaan.

Tarkoittaako se pysyvämpää asettumista?

– Kyllä. Minä olen muuttanut niin monta kertaa, että ei yhtään huvita enempää, Hyvärinen vastaa.

Kun perhe alkoi puuhata muuttoa pois Espoosta, Hyvärinen työskenteli Elintarviketieteiden Seuran toiminnanjohtajana, ja hänen miehensä oli Koneella globaalissa myyntitöissä, jotka veivät häntä matkoille ympäri maailmaa – Singaporeenkin niin pitkälle työreissulle, että koko perhe seurasi mukana.

Hyvärisen työhön kuului myös Elintarviketieteiden seuran julkaiseman tiedelehden päätoimittajuus, jota hän hoitaa yhä 50-prosenttisella työajalla Porokylän Leipomon työn rinnalla. Mies on ollut nyt runsaan vuoden Business Joensuulla yritysvalmentajana.

– Ei meitä tänne kummankaan työ tuonut. Lähdettiin ihan vain miettimään, missä haluamme asua, eikä meillä ollut mitään pakkoa muuttaa juuri Joensuun seudulle. Satuttiin vain löytämään täältä tämä kiva koti, Hyvärinen kertoo.

Liperin Ylämylly tunnetaan jääkauden muokkaamista kirkasvetisistä suppalammistaan, joista yhden rannalta Hyvärisen ja Pyykön uusi koti löytyi. Hyvärinen muistelee tunnetta, jonka toi havainto ensimmäisenä kesänä pari vuotta sitten: tuollahan näkyvät kalatkin veden läpi!

– Ei ranta mikään ehdoton vaatimus uudelle kodille ollut, mutta kyllä me rannoista pidämme, onpa ne sitten meren, järven, lammen tai joen rantoja, Hyvärinen kertoo.

Uutta kotia etsittiin myös sillä perusteella, että kaupunkimaisten palvelujen piti olla lähellä ja harrastuksia löytyä. Jyrinkylässä niitä löytyy niin, että lapsia ei tarvitse lähteä kuljettamaan pitkiä matkoja. Perheen pojista ekaluokkalainen harrastaa hiihtoa ja jalkapalloa sekä soittaa rumpuja, ja nuorempi käy painiharjoituksissa.

– Meillä vanhemmilla on helppoja harrastuksia, joita voi periaatteessa harrastaa missä vain, Hyvärinen sanoo.

– Mieheni juoksee ja käy salilla, ja minä käyn tanssitunnilla ja jumpassa ja hiihdän ja kävelen, jonkin verran pyöräilenkin.

Asunnon hintakin vaikutti, Espoossa jos olisi lähtenyt etsimään omakotitaloa rannalta, olisi nollia ollut yksi enemmän.

– Yksi asia, joka täältä puuttuu, on ruuhkat, Hyvärinen huomauttaa.

– Espoossa minulla kesti töihin meneminen julkisilla kulkuvälineillä puolitoista tuntia. Täällä ei tarvitse varata erikseen aikaa sitä varten, että juuri tänään ei sattuisikaan pystymään liikkumaan ripeästi.

Joensuuhun pääsee takuuvarmasti varttitunnissa, jos sinne on asiaa, eikä Hyvärisen itsensä tarvitse liikkua töiden takia minnekään.

– Etätyö mahdollistaa paljon. Kun muutimme tänne, mieheni teki vielä Koneelle töitä etänä, ja itse pystyn nyt tekemään Porokylän Leipomolle töitä kotoa. Nurmeksessa tai Lieksassa käyn ehkä pari kertaa kuukaudessa.

Hyvärinen saa välillä puhelun, jonka aikana toimittaja siirtyy ikkunan viereen tarkkailemaan, mitä Leinosenlammen rantamaisemassa näkyy. Orava näkyy kipittävän hangella kohti puuta, jonka runkoa pitkin se kiipeää nopeasti lähes latvaan saakka.

– Hyvä fiilis tulee jo siitä, kun työpäivän aikana pitää tauon ja katselee tuonne lammen toiselle puolelle, Hyvärinen toteaa puhelun jälkeen.

– Näkyyhän tässä kaikenlaisia eläimiä, pääsääntöisesti niitä oravia ja lintuja, ja asuuhan meidän portaiden alla jäniskin. Jäällä näkyy pilkkijöitä ja kaikenlaisia luonnossa liikkujia, mikä on mainiota. Täällä ei tarvitse lähteä erikseen autolla minnekään, vaikka käydään me Vaiviossakin kävelemässä.

Metsissä perhe liikkuu mielellään niin marjastamassa ja sienestämässä kuin muutenkin ihan vain kävelemisen vuoksi. Kuvia kun otetaan parvekkeella, Hyvärinen näyttää alapuolella näkyvää saunaa.

– Tuo on meille kuin kesämökki. Ei me mitään lomakatkoja suunnitella, täällä on niin hyvä olla, että me halutaan olla täällä vapaa-ajatkin.

Hyvärinen kehuu tapaa, jolla hänet on otettu mukaan Porokylän Leipomon yhteisöön, ja kuinka koko perhe on tuntenut olonsa tervetulleeksi Jyrinkylään.

– Ihmiset ovat täällä jutustelevia ja tutustuminen on ollut helppoa. Tietysti kun olen muuttanut niin monta kertaa, tästä on tullut rutiiniakin: aina pitää antaa jotain itsestään, että joku toinenkin antaa sinulle jotakin.

Hyvärinen huomauttaa, että sukulaisten ja työkavereiden lisäksi elämässä täytyy olla muitakin ihmisiä, ja täällä niitä saa.

– Hyvä vastaanotto näkyy tervehtimisenä ja kuulumisten vaihtona, kylään kutsumisena ja yhdessä kävelyillä käymisenä, Hyvärinen luettelee.

– Täällä on yhteisöllisyyttä, joka näkyy myös avun antamisena. Viime kesänä esimerkiksi kun laituri nousi vähän irti pohjasta, se laitettiin yhdessä takaisin paikoilleen.

Joko Hyvärinen tuntee itsensä kahden vuoden asumisen jälkeen liperiläiseksi?

– En ehkä vielä, mutta pohjoiskarjalaiseksi ehkä tietyllä tavalla, mitta siihen kuuluu vahvasti murre, jota minä en osaa puhua. Vaikka en minä nyt koe olevani mitään muutakaan, en tamperelainenkaan, vaikka olen sieltä kotoisin, Ehkä tunnen itseni suomalaiseksi.

Hyvärinen sanoo panneensa merkille, että naapurustossa on paljon hänen omankin ikäluokkansa ihmisiä, jotka ovat täältä kotoisiin ja jääneet tänne.

– Minusta se on hienoa, ja toki täällä on paljon myös muualta tulleita.