Kirja: Annika Suvivuon rakkaudentunnustus tarjoaa hämmentävän hienon lukuelämyksen ja joukon oivalluksia

Karjalan Heilissäkin toimittajana työskennellyt Annika Suvivuo on kirjoittanut pysäyttävän kirjan. Matka jään reunalle (Otava) ei mene oikein mihinkään genreen, vaikka sitä yritetäänkin lokeroida tietokirjaksi. Lähinnä kyse on Suvivuon omasta rakkaudentunnustuksesta jäälle. Palaute on ollut tähän mennessä kehuvaa.

– Iloitsen, että siellä toistuu hämmennys ja hämmästys siitä, miten moneen asiaan jää liittyykään, ja miten ihmisenkin elämää voi katsoa jään läpi, Suvivuo sanoo Heilin haastattelussa.

Suvivuon elämän merkittäviä jäitä ovat synnyttäneet Päijät-Hämeen Vesijärvi sekä Pohjois-Karjalan Höytiäinen, jonka tuntumassa Suvivuo asui joitakin vuosia yhdessä miehensä Miika Näsin kanssa.

Höytiäinen on tuttu myös kalastavalle dosentille Tero Mustoselle.

– Pohjoinen luonto ja lajisto on vuosituhansia mukautunut jään odotukseen ja siihen, että se rauhoittaa lepokauteen. Jos jää ja lumi otetaan pois, alkaa sekä ihmisen maailmaan että luonnonympäristöihin tulla kerrannaisvaikutuksia, Mustonen toteaa kirjassa.

Onko Suvivuon kirja siis osa taistelusta, jota käydään jään puolesta ilmastonmuutosta vastaan?

– Ei. Ei ole, mutta se olisi kyllä oikein miellyttävä sivutuote, kirjailija vastaa.

Alkusanansa Suvivuo on päivännyt Hollolassa jouluna 2022. Päiväyksen ja oman nimensä alle kirjailija on vielä lisännyt huomautuksen, joka johdattaa siihen, mitä lukijalla on edessään:

Huom! Pahoittelen sanan jää jatkuvaa toistumista tekstissäni. Soitin Kotimaisten kielten keskukseen Koitukseen ja sain tietää, että vaikka jäällä on eri olomuotoja omine nimineen, itse sanalle ei ole synonyymejä. Jää on korvaamaton.

Suvivuo leikittelee tekstillä ja ajatusvirralla ja saa liitettyä jään asioihin, joihin sitä ei jokainen osaa yhdistää – kuten vaikkapa omaan kouluaikaiseen syntiinsä.

Kun Annika itse oli pudotettu ala-asteen välitunnilla lumikasan päältä, hän kosti pudottamalla pipon sellaisen tytön päästä, jota muutkin kiusasivat. Ilkityönsä Annika vielä täydensi sullomalla pipon täyteen lunta ja heittämällä sen orapihlaja-aidan yli likaiseen, harmaaseen penkkaan.

Erinäisiä vuosia myöhemmin hän huomasi päätyneensä samoille rippijuhlille aikuiseksi kasvaneen pipotytön kanssa. Oltiin niin vakavan paikan edessä, että mietteissä pyörivät jäältä saadut elämänopetukset.

– Anteeksipyyntö on tarkka paikka, siinä on paljon samaa kuin myöhäisille kevätjäille menossa. Sitä ei voi tehdä yksin, eikä mitään takeita onnistumisesta ole. Mutta jos käy niin, että tunnet vajoavasi, sinut voi pelastaa vain nöyrä yhteistyö, Suvivuo toteaa kirjassaan.

Suvivuo sanoo, että rakkaus jäähän alkoi ystävyytenä, joka salakavalasti kasvoi roihuavaksi rakkaudeksi. Roihun sytykkeet löytyivät Vesijärvellä, jossa Suvivuo ja hänen miehensä harrastavat talviverkkokalastusta. Siellä Suvivuon mieli alkoi yhdistellä monenlaisia asioita jäähän ja löytää jäästä vertauskuvia mitä erilaisimpiin asioihin ja yhtäläisyyksiä vaikkapa parisuhteeseen: Hauras ja periksi antamaton ovat niin jään kuin rakkauden laaduissa etäällä toisistaan, ja niiden välissä avautuu laatujen kirjo.

– Jäällä on aina aikaa, Suvivuo perustelee ajatustensa lentoa, jotka spontaanisti saattavat yhteen näennäisesti kaukana toisistaan olevia asioita.

– On ihmisiä, jota menevät kalaan moottorikelkalla, mutta me kävelemme, ja sitten siellä ollaan. Talviverkolla työskentely vaatii aikaa, ja sitten kun olet sen ajan ja tilan keskellä, se on hyvä paikka ajatella. Tätä minä olen tehnyt vuosia.

Suvivuon kirjoitustapa on yllätyksellinen vaikkapa luvussa, jossa hän kirjoittaa Ingasta, toisesta jäästä pitävästä naisesta, jonka hän tapasi Hailuodon kirjastossa. Suvivuo kertoo tapaamisesta ja sen jälkeen alkaneesta kirjeenvaihdosta niin, että lukijalta vie aikansa tajuta, että itse asiassa Suvivuo löysi Hailuodossa kirjan, jonka on kirjoittanut Grönlannissa jonkin aikaa asunut, vuonna 1966 kuollut ruotsalainen näyttelijä Inga Ehrström.

– Tiedätkö, se oli aika huikee juttu, Suvivuo innostuu ja kertoo valinneensa kirjan sen nimen perusteella tietämättä siitä mitään. Hän alkoi lukea ja teksti vei mennessään. Lopulta se vaikutti Suvivuon omaankin kirjaan.

– Kirjailija Päivi Haanpää luki ensimmäisen versioni, jota minun ei ollut edes tarkoitus tehdä kirjaksi, Suvivuo kertoo.

– Päivi sanoi toivovansa, että lähetän sen kustantajalle, ja että on tosi tärkeää, että se pysyy kiinni ihmisessä. Silloin minulle tuli oivallus, että okei, minä olen rakastunut jäähän, mutta jokainen ei välttämättä ole, mutta haluan, että tämän lukee sellainenkin, joka ei ole. Jos minä kirjoitan Ingasta, en voi kirjoittaa Grönlannista tai Ingan kirjasta lähtien, vaan hänestä ihmisenä lähtien.