Rakentaminen: CLT on tulevaisuutta pienrakennuksissa

Ympäristöystävällisyys on tärkeää myös rakentamisessa. Ammattioppilaitos Riveria onkin tarttumassa erityisesti pienrakentajille suunnatun uuden koulutuksen kautta ristiinliimatun massivipuutekniikkaan CLT (Cross Laminated Timber). Puuelementteihin perustuvussa toteutustavassa painottuu nimenomaan ympäristönsuojelu.
Kahden koulutuspäivän ja kuhmolaiseen yritykseen Crosslam Oy:n tutustumalla, on tarkoitus saada päänvaus Suomessa vielä vähän käytössä olevaan tekniikkaan.
– Idea lähti liikkeelle puualan yrittäjästä. CLT-tekniikalla on pienrakentamista ollut maakunnassa harvakseltaan. Arvioisin, että noin puolenkymmentä omakotitaloa on vasta tehty, kertoo Puutec Oy:n yrittäjä Riku Mantsinen.
Hän on ollut mukana koulutuskokonaisuuden suunnittelussa ja pienrakentajien innostajana. Mantsinen toimii myös Suomen Hirsitaito ry:n hallituksen puheeenjohtaja.
Vuoden 2019 elokuussa valmistuneessa viisikymmenmetrisessä opiskelijoiden asuinkerrostalossa käytettiin CLT-levytekniikkaa. Sitä oli jo ensimmäisenä kerrostalokohteena Suomessa Ellin asuntoloissa 10 vuotta sitten Noljakassa.
Myös Karsikkoon valmistuva ammattiopisto Luovin uudisrakennus kuuluu CLT-toteutuksiin.
– Nyt pidettävä koulutus keskittyy pienrakentamiseen. Yrittäjien ammattitaitoa pyritään lisäämään, jotta uskaltaisivat lähteä tälläkin saralla tuotteitaan tarjoamaan, painottaa Riverian rakennusalan lehtori Kari Lahtinen.
– Paljonhan tässä on yhtäläisyyksiä yleensäkin elementtirakentamiseen. Liitos- ja mittatarkkuus sekä kiinnitykset ovat kuitenkin CLT-rakentamisessa ihan eri tasolla.
– Sanoisin, että työtä voidaan verrata tulevaisuudessa lähinnä sisustajan hommiin. Se ei ole oikein Suomessa saanut vielä jalansijaa eikä sitä ole opetettu, täydentää Riku Mantsinen.
Hänen mukaansa maan parhaat toteuttajatkin tällaiseen insinöörejä myöten, löytyy maakunnasta.
– Vedin tässä vähän kotiinpäin. Muutama muukin oppilaitos oli täsmäkoulutuksesta kiinnostunut. Yrittäjille koulutus on tiettävästi Suomessa ensimmäisten joukossa.
Mukana koulutuksessa on seitsemän yrittäjää ja Riverian talonrakennusalan opiskelijoita.
– Itse olen jonkin verran CLT-pienrakentamisessa aiemmin jo toiminut, Riku Mantsinen kertoo.
Torin uuden Marttakahvion toteutus on Riveriassa menossa oleva CLT-projekti.
– Tutkintoryhmäni kanssa toteutamme pystytyksen. Samalla opetamme opiskelijoille yleensäkin työmaalla toimimista ja elementtirakentamista. Bonuksena tulee tuntumaa CLT-tekniikasta, Riverian lehtori Miika Räätäri valottaa.
Koulutuspilotin on mahdollistanut EU-rahoitteinen Vauhtia uralle-hanke.
– Jatkossa on mahdollisuus tuotteen kaupallistamiseen tai otetaan se mukaan pieneksi osaksi rakennusalan perus- tai ammattitutkintoa, Kari Lahtinen ja Miika Räätäri suunnittelevat.
– Olennaista on työelämän tarve. Kun siellä on markkinoita tällaiselle, niin silloinhan oppilaitoksen pitää huutoon vastata.
CLT-osaajista on selvä puute Itä-Suomessa nimenomaan pienrakentajissa.
– Toivottavasti vierailumme Kuhmoonkin poikii mukana oleville yrityksille tulevaisuudessa uusia yhteistyömuotoja. Positiivista, että jotain kyselyjä on heille jo tullutkin.
– Kun osallistujia koulutukseen kyseltiin, niin halukkaita oli enemmänkin. Kävi monelle perinteisesti, että urakat painoivat päälle. Ei päästy kuitenkaan osallistumaan. Ihan ymmärrettävää, Kari Lahtinen taustoittaa.
Miksi sitten CLT on hyvä tapa pienrakentamisessa?
– Rakennus on nopea kasata, ympäristöystävällinen ja massiivipuun rakenne sekä ristiinlaminointi tekevät siitä hengittävän. Periaatteessahan elementti on kuin lamelihirsi, mutta siinä on vain yksi levy. Koska runko on täysin valmis, niin rakennusjätekin minimoituu, Miika Räätäri painottaa.
– Jatkossa rakentamisessa tulee huomioida pakollisena ilmoitettavat hiilitasoarvot. Sitä voidaan verrata tuttuun energiatodistukseen. Asiakas voi tehdä ostopäätöksen silloin pohjautuen juuri tuohon ympäristöystävällisyyteen, yrittäjä Riku Mantsinen huomauttaa.
Hinnoissa ei juuri ole pienrakentamisessa eroa tällä hetkellä, toteutetaanpa rakennus CLT-tekniikalla tai perinteisimmin. Varsinkaan silloin, kun kyse on ostetusta työstä.
Kommentoi