Julkaistu    |  Päivitetty 
TIINA SORMUNEN

Pyörä on jo keksitty

Mitä sitä kiertelemään. Kun bändikaveri ilmoittaa, ettei häntä kiinnosta enää soittaminen, tilanne on erittäin paska.

–  Tietysti joskus kaverista on voinut aistia pidemmän aikaa, ettei hänellä ole enää kivaa keikoilla. Silloin on kaikille helpotus, kun hän jää pois, lahtelaisen Francine-trion kontrabasisti ja ainoa alkuperäisjäsen Pete Salomaa summailee.

Salomaa on kokenut soittokaverin vaihdoksen viidesti. Edellinen miehistön muutos sattui kolmisen vuotta sitten, kun rumpali Alec Hirst-Gee jättäytyi pois ja hänen tilalleen löytyi viidakkorummutuksen tuloksena Mauro Gargano.

Francinen riveihin on aina riittänyt halukkaita soittajia, mutta Salomaa myöntää, että jokaisella hakukierroksella takalistoa on jäytänyt pelko siitä, miten bänditoiminta jatkuu.

–  Minulla on ollut hirmu hyvä onni, että aina on löytynyt minua parempia soittajia rinnalle vetämään meikäläistäkin perässä.

Pete Salomaan, Mauro Garganon ja laulaja-kitaristi Antti Kukkolan Francine on perustettu vuonna 1987.

Nimensä jymäkkään englanninkieliseen rock’n rolliin nojaava yhtye lainasi ZZ Topin 70-luvun alkupuoliskon samannimiseltä hitiltä.

Sitten alkuaikojen Francine on kehittynyt niin soittajiensa kuin musiikkinsakin suhteen. Siihen taas ovat vaikuttaneet bändissä tapahtuneet muutokset. Demokraattisessa bändissä saa kuuluakin, kun yksi kolmasosa bändistä vaihtuu.

–  Yksi pitkän iän salaisuuksia on, että bändillä on aina ollut tuoreita musiikillisia näkemyksiä. Mielestäni olemme nykyään aika rautainen yhtye: pystymme vetämään illasta toiseen hyvän ja energisen rock’n roll show’n unohtamatta kuitenkaan sitä, että sen pitää olla hauskaa.

–  Sitten kun se alkaa tuntua työltä, sitten pistämme vähäksi aikaa rukkaset naulaan.

Koko kansan hittibiisejä tai -levyjä Francinen uralle ei ole vielä mahtunut, mutta ahkeralla keikkailulla ja rehdillä rocktyöläisen asenteella yhtye on saavuttanut vankan aseman omassa marginaalissaan.

Fanitkin ovat sen verran uskollista sakkia, että vaikka suomalaisilla listoilla jylläisivät Vain elämää -tähdet ja rap-artistit, etsiytyvät he aina sankoin joukoin Francinen keikoille.

Francinen ensimmäinen kultalevy tuntuu edelleen hyvin kaukaiselta, mutta silti Salomaa tunnustaa haaveilevansa sellaisesta.

–  Unelmiahan ihmisellä pitää olla. Uskallan sanoa, että saan kultalevyn jälkijättöisesti joskus seitsemän- kahdeksankymppisenä, kun tulee jokin bändi, joka tekee jostain meidän vanhasta biisistämme hirveän nuorisohitin.

–  Sen jälkeen kaikki keksivät, että meidän täytyy käydä ostamassa se alkuperäinen Francinen versio. Siinä vaiheessa saattaa kultalevyn raja mennä rikki, hän nauraa.

Lauantaisen Joensuun-keikan jälkeen Francinen kalenterissa on enää muutama liveveto. Sitten soittajat siirtyvät treenikämpälle kuulostelemaan pariakymmentä biisikyhäelmää, josko niistä olisi uusiksi Francine-raidoiksi. Yhtyeen edellinen studioalbumi Still Burning ilmestyi 2013.

–  Saattaa olla, että vuonna 2016 teemme uutta albumia, emmekä ehkä ollenkaan keikkoja. Meidät tunnetaan bändinä, joka keikkailee todella paljon. Levyn tekeminen samaan aikaan keikkaillen plus vielä päiväduunit kaikilla voi olla huono yhtälö.

–  Silloin pitää tehdä priorisointia. Kunhan pääsemme kokeilemaan biisejä, selviää, mikä marssijärjestys on, Pete Salomaa toteaa.

Salomaan tavoitteensa on tehdä aina vain parempia biisejä Francinen juuria unohtamatta. 11 albumin jälkeen ei voi enää tehdä totaalista täyskäännöstä vaihtamalla rokkia väliaikaisesti räppiin tai heviin.

–  Kyllä sen pitää olla Francinen näköistä musiikkia. Uusia vivahteita saa mielellään olla, mutta kun bändillä alkaa tulla 30 vuotta täyteen, pyörää ei tarvitse lähteä enää keksimään uudestaan.

Kommentoi

Hae Heilistä