Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Nyrkkitappelu tulee ja roiskaisee

Irtosuhteisiin yllyttävää nuorisomusiikkia soittava Nyrkkitappelu lukeutuu Suomen suosituimpiin punkrockyhtyeisiin. Tamperelaisyhtye julkaisi äskettäin neljännen pitkäsoittonsa. Irtosuhteisiin yllyttävää nuorisomusiikkia soittava Nyrkkitappelu lukeutuu Suomen suosituimpiin punkrockyhtyeisiin. Tamperelaisyhtye julkaisi äskettäin neljännen pitkäsoittonsa.
Tamperelainen punkrock-retkue Nyrkkitappelu palasi joulukuussa julkaisukantaan kolme ja puoli vuotta kestäneen hiljaisuuden jälkeen tuuppaamalla kehään topakasti iskevän singlen Kolme tölkkiä Lidlin kassissa. Päällisin puolin riemukkaalta pussikaljajollotukselta kalskahtavalla kappaleella on nyrkkismäisen tuttu ydin, sillä tiedotteen mukaan pariminuuttisen singlen tarkoituksena on murskata Eduskuntatalo, Ateneum ja Olympiastadion, minkä lisäksi se ajaa vastaanottokeskuksen perustamista Itämeren saarille. Sinne yhtye sijoittaisi kaikki Suomessa oleskelevat yli 30-vuotiaat. Aikamoista pullistelua, mutta Nyrkkitappelun laulaja ja biisinikkari Horo-Hepe eli Heikki Kuivala ei ole ihmettelystä moksiskaan. Hänelle kun sopisi hyvin, että Suomesta tulisi alle kolmekymppisten rock’n’roll-bilemaa, jossa Nyrkkis heittäisi keikkoja joka viikonloppu.

–  Mutta ei tämä kolmekymmentä vee, ei se ole ikäasia vaan mentaliteettiasia. Se oli vain helpompi kirjoittaa noin, tiivistää bändin idea, Kuivala täsmentää. Miten vanha Kuivala ja muut nyrkkisläiset ovat?

– Ei se liity asiaan. Olen täyttänyt aika monta vuotta 25, laulaja kuittaa.

Singleä seurasi vuonna 2010 perustetun Nyrkkitappelun neljäs studioalbumi, ystävänpäivänä päivänvalon nähnyt Isosta nyrkistä naamaan. Teemat albumilla ovat samat kuin aiemmillakin, muija maksaa, piuha on rikki ja parkkipaikalla alkaa välitön nyrkkitappelu vääntyneestä mummopyörästä, mutta niiden kypsyttämiseen yhtye käytti tällä kertaa runsaasti aikaa. Tilanteen rauhoittaminen oli osin pakollistakin, sillä biisinteosta suurimman vastuun kantavasta Kuivalasta tuntui, ettei hänestä irtoa enää yhtään uutta ideaa. Kaikki biisit on jo tehty.

– Kaikki aiemmat levyt olimme tehneet ikään kuin kiireellä. Ne olivat aika kovia prosesseja, koska biisien tekeminen on ollut meille se kaikista haastavin puoli ja pikkuisen pakollinenkin paha, että pääsee esiintymään ja toteuttamaan itseään lavalla, mitä varten tämä bändi on alun perin perustettu.

– Kaikki on ollut ikään kuin pimeässä metsässä vanhalla haulikolla räiskimistä, ja sitten sattumalta osuu johonkin, jos osuu. Se oli aika kuluttavaa touhua, että koko ajan teet ja toivot vain, että onnistuisi, ikään kuin onneen luottamalla, Kuivala lisää. Niinpä hän päätti opetella uudestaan, miten kappaleita tehdään. Vuoden ajan Kuivala analysoi insinöörimäisesti vanhoja nyrkkisbiisejä sekä omia suosikkikappaleitaan muilta artisteilta ja bändeiltä ja alkoi sitä kautta rakentaa omaa biisintekoaan. Prosessi sai vauhtia, kun Kuivala havaitsi, että kaikki hänen tarkastelemansa kappaleet menevät samalla tavalla.

– Ymmärsin, ettei aina tarvitse keksiä rock’n’rollia uudestaan. Aloin tehdä vain yhtä kappaletta, tein sitä vain eri sanoituksilla ja tempolla, Kuivala taustoittaa Isosta nyrkistä naamaan -albumin syntyä. Huomion myötä biisejä alkoi hahmottua toden teolla. Kuivala muistelee, että lopulta hänellä oli 25 biisin pinkka, josta bändi sai napsia parhaat päältä.

Nyrkkitappelun tuoreella albumilla on 11 kappaletta, mutta mittaa vain 20 minuuttia. Kuivala tosin jättäisi vain-sanan pois, sillä hän ei ajattele albumia keston vaan ideoiden määrän kautta. Jollain nykypäivän popparilla voi levyllään olla kahdeksan tai yhdeksän kappaletta, mutta Nyrkkitappelulla on 11 kappaletta eli 11 ideaa.

– Onhan se enemmän kuin että siellä olisi vähemmän biisejä, vaikka kesto meillä onkin vähemmän. Mielestäni suurin asia biisinteossa on keksiä idea ja otsikko sille kappaleelle, Kuivala huomauttaa.

Toki Nyrkkitappelu olisi voinut tehdä ideoistaan perinteistä ja rönsyilevää rockia, mutta silloin se ei olisi ollut enää nyrkkistyyliä. Tiivistäminen sen sijaan on. Sen Nyrkkitappelu on osannut aiemminkin, mutta Kuivalan mielestä he ovat käyttäneet saksia liian vähän.

– Nyt niitä käytettiin mielestäni tarpeeksi. Kaikesta analysoinnista huolimatta Nyrkkitappelusta ei ole tullut taiteellista himmailua. Bändi on edelleen räjähtävä ja väkivaltaisen rock. Kuivala allekirjoittaa huomion mielellään.

– Eikös Marilyn Monroe sanonut, että on tosi kallista näyttää näin halvalta. Meilläkin on, että on tosi työlästä näyttää ulospäin spontaanilta. Vaatii paljon työtä tehdä tällaista uutta musaa, mikä kuulostaa siltä, että jätkät vain roiskaisee tuosta.

Spontaanius on myös se asia, joka Kuivalalta irtoaa kuin luonnostaan. Siksi hän ei jännitä keikkojakaan, ei ainakaan perinteisessä mielessä. Kuivala ei ole koskaan miettinyt, kuinka hyvin hän laulaa, keikkatilanteissa vielä vähemmän. Keikan alkaessa Kuivala vain kuvainnollisesti heittää itsensä portaista alas ja tippuu sitten 45 minuutin ajan ja yrittää laulaa, minkä köninältään pystyy.

– Ja tämä on se juttu. Se ei vaadi mitään muuta kuin sen, että heittäydyn niihin portaisiin ja sitten kaikki menee omalla painollaan, hän kiteyttää. Joensuuhun Nyrkkitappelu saapuu perjantaina, joka sattuu olemaan suomalaiselle kulttuurille omistettu Kalevalan päivä. Millaisia kulttuuritekoja Nyrkkitappelun keikat ovat?

– Historiallisia, Kuivala vastaa.

– Uskon, että aika monelle jää aika hyvin mieleen, jos on käynyt joskus Nyrkkitappelun keikalla, joko hyvässä tai pahassa. Mielestäni tämä ei ole normaali bändi, tämä on show. Pojat eivät tule vain soittamaan, vaan pojat tulevat näyttämään.

Kommentoi

Hae Heilistä