Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Surun keskellä stand-up on kuin terapiaa

Yli 2000 keikkaa heittänyt stand-up-koomikko Anitta Ahonen näkee huumorinsa saaneen mustempia sävyjä. Jutuissa on nykyään myös henkilökohtaisempi ote, minkä lisäksi Ahonen on rohkeasti ja anteeksipyytelemättä sitä mitä on. Yli 2000 keikkaa heittänyt stand-up-koomikko Anitta Ahonen näkee huumorinsa saaneen mustempia sävyjä. Jutuissa on nykyään myös henkilökohtaisempi ote, minkä lisäksi Ahonen on rohkeasti ja anteeksipyytelemättä sitä mitä on.

Perjantai ja perjantaijutut, ja kun luurin toisessa päässä on Tammelan Rivo-Riittana tunnettu stand-up-koomikko Anitta Ahonen, 55, nyt irtoaa varmasti niin räävitöntä läppää, että naurattaa vielä keskiviikkonakin.

Varmasti irtoaisi, mutta jos kuitenkin vasta sitten lauantaina Kerubin stand-up-klubilla. Ahosen arki koostuu tällä hetkellä hyvin pitkälti hautajaisjärjestelyistä, sillä hänen 96-vuotias äitinsä kuoli jouluaattona. Kuolemalla on vaikutusta myös Ahosen stand-upiin, onhan hänellä ollut tapana veistellä lavalla huumoria äidistään sekä kehitysvammaisesta veljestään jopa siinä määrin, että kollegat ovat vähän vinoilleet, mistä Ahonen puhuu sitten, kun hänen äitinsä kuolee.

Sitä Ahonen ei vielä ihan varmaksi tiedä, mutta Irja-saaga hänen on jollain tavalla saatettava päätökseen.

 

 

Äidin kuoleman jälkeen Ahonen on tehnyt kolme stand-up-keikkaa. Ensimmäisellään 27. joulukuuta koomikko oli kauheassa flunssassa, vuodenvaihteessa heitetty toinen keikka meni jo paremmin, mutta kolmas oli taas vaikea. Firmakeikalla kun ei voinut puhua henkilökohtaisista asioista.

Oman surun keskellä toisten naurattaminen on vaikeaa, mutta Ahoselle stand-up on myös parasta lääkettä ja terapiaa. Pelkkä ympärivuorokautinen sureminen tekisi hänet hulluksi, ja noustessaan lavalle Ahonen unohtaa senhetkisen elämäntilanteensa kokonaan.

– Se vie niin paljon energiaa, fokus on pakko olla esiintymisessä ja siinä, että pyrkii tekemään hyvän keikan. Sinä hetkenä unohtaa, että on sairas tai surullinen. Se antaa tavallaan armon, kun fokus on keikan tekemisessä, hän lisää.

Äidin hautajaiset ovat perjantaina, ja heti lauantaina Ahonen istahtaa Tampereella junaan ja matkustaa illaksi Joensuuhun esiintymään. Hän tietää, että hautajaispäivä tulee olemaan raskas, mutta veljensä ja Ruotsissa asuvan siskonsa kanssa Ahonen on jo käynyt läpi useita eri tunneskaaloja naurusta itkuun. Millaiset tunnelmat ovat sitten Joensuussa, niitä koomikko uskoo ehtivänsä pyöritellä viiden tunnin junamatkan aikana.

Ennemmin hän tuskin ehtiikään, sillä perheen kuopuksena Ahonen huolehtii kaikista kuolemaan liittyvistä käytännön järjestelyistä. Ne on pakko jaksaa tehdä, surusta huolimatta.

Osa surusta kilpistyy myös veljeen, jolle pitäisi ehtiä järjestää uusi asunto.

– Sekä minä että sisko yritämme soittaa 68-vuotiaalle veljellemme aamulla ja illalla. Veli on niin aktiivinen, että hän on kutsunut kauheasti ihmisiä hautajaisiin. Täytyy kohta sanoa, että älä enää kutsu, meitä on kuitenkin noin 50 henkeä tulossa, Ahonen kertoo.

Äiti toivoi pieniä hautajaisia ja arkkuhautausta, joista jälkimmäinen toteutuu, mutta muistotilaisuudesta on tulossa toivetta isompi. Ahoselle hautajaiset ovat rituaali, jossa suvun vanhin saatetaan arvokkaasti mutta ei ryppyotsaisesti hautaan.

– Äiti oli kuitenkin loppuun asti huumorintajuinen ja elämässä mukana, Ahonen täydentää.

 

 

Huumoria, varsin mustaa sellaista, seurasi myös äidin kuolemasta. Kun Ahonen oli palaamassa Lappeenrannan keikalta 28. joulukuuta, hänelle soitettiin Mäntän terveyskeskuksesta ja pyydettiin hakemaan äidin ruumis pois, koska sille ei ollut tilaa. Terveyskeskuksen kylmätilaan mahtuu vain kaksi vainajaa. Sitten puhelu katkesi.

Junassa istunut Ahonen laski mielessään miljoonaan.

– Minua rupesi vituttamaan niin paljon. Sitten terveyskeskuksesta soitettiin uudestaan, että nyt äitiänne siirretään Oriveden terveyskeskukseen. Sanoin vain, että älkää nyt enää hukatko häntä tässä välillä.

Mustaa Ahosen omakin huumori on, mikä on pitkälti syövän syytä. Vuonna 2014 hän sairastui kohdunrungon syöpään, ja silloinkin Ahonen jatkoi keikkailua, vaikka kunto sairauden keskellä oli heikko. Syöpähoidot loppuivat syyskuussa, ja heti marraskuussa Ahosella oli pikkujoulusoolo Porissa.

– Jos en muista vuodesta 2014 mitään, niin sanotaanko, että vasta 2018 tajusin, että olen palannut takaisin töihin. Tein LinkedIniin jonkin työvuosikymmen jutun ja tajusin, että tein syöpävuotenakin jotain 30–40 keikkaa. Omasta mielestäni toimin silloin rationaalisesti, mutta jälkikäteen tarkasteltuna tajuaa, että eihän siinä ollut järjen hippuakaan, Ahonen sanoo.

Terveen paperit koomikko sai vuonna 2018, mutta syöpäjutut jäivät elämään. Niiden myötä Ahonen on tavallaan saanut stand-upilleen myös uuden kohderyhmän, sillä syöpähuumori tuo joillekin lohtua ja vertaistukea. Pelottavalle sairaudelle nauraminen tekee hyvää.

– Minähän kerron aina, että syöpä ei tapa, jos siihen ei kuole, Ahonen sutkauttaa.

Suomen ensimmäisiin komiikantekijöihin lukeutuvalla, 90-luvun alussa stand-upista innostuneella Ahosella ei ole tavoitteenaan hätkähdyttää, mutta hänestä vaikeistakin asioista voi tehdä huumoria.

– Mutta asiaan pitää olla jokin henkilökohtainen ote, että juttu päätyy lavalle, hän kiteyttää.

Noin vartti puhelun jälkeen Ahonen lähettää vielä sähköpostia ja kirjoittaa haastattelun olleen kiva.

– Paitsi, että uuvuin niin, että voiko pitää loppupäivän vapaata? Tällai se suru ehkä ilmenee, että väsyy helposti. Ei vaan, lähden syömään jonkun kivan kaverin kanssa tai yksin. Ja valokuvaamosta hakemaan äidin kuvaa hautajaisiin.

Kommentoi

Hae Heilistä