Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Onnistujaan on hankala samaistua

Aiemminkin Joensuussa esiintynyt vieremäläinen maanviljelijä-kääntäjä-muusikko Jukka Nissinen kehuu joensuulaisia. Täällä Nissisen taiteelle on aina löytynyt ymmärrystä. Kuva: Ari Huttunen Aiemminkin Joensuussa esiintynyt vieremäläinen maanviljelijä-kääntäjä-muusikko Jukka Nissinen kehuu joensuulaisia. Täällä Nissisen taiteelle on aina löytynyt ymmärrystä. Kuva: Ari Huttunen
Noin neljäntuhannen asukkaan Vieremä Pohjois-Savossa vaikuttaa varsin omalaatuiselta kunnalta. Se kun mainostaa itseään paitsi olympiaurheilijoilla ja yritysmyönteisyydellä myös lehmillä. Niitä on Vieremässä kuulemma enemmän kuin asukkaita.

Jostain suunnalta Vieremää puhelimeen vastaava Jukka Nissinen, 39, ei ole kotikuntansa lehmiä laskenut, mutta toteaa savolaiseen tyyliin faktan voivan olla totta, kun niin puhutaan. Maanantaina Nissisen puhetta sävyttää murteen ohella vahva unenpöpperö, sillä edellisenä yönä viikon mittaiselta Rodoksen aurinkolomalta palautunut muusikko ajoi lentoreissun jälkeen vielä Helsingistä Vieremälle. Kotiin Nissinen saapui aamukahdeksalta.

– Mutta ei mittään, ainahan lehdistölle jaksaa sen verran puhua, hän rupattelee luuriin vain pari tuntia kotiinpaluun jälkeen.

Syntyjään vieremäläinen Nissinen on varsinainen moniosaaja. Yhdeltä ammatiltaan hän on rehuviljaa eli ohraa ja kauraa kasvattava maanviljelijä ja toiselta kääntäjä. Jälkimmäisen pestin takia Nissinen kävi asumassa Helsingissä vuosina 2001–2010, jolloin hän opiskeli yliopistossa englannin kieltä. Televisionkatsojille Nissisen nimi voi olla tuttu lopputeksteistä, mutta hän itse ei sopimuspykälien mukaan saa ihan hirveästi julkisuudessa huudella suomentamiensa sarjojen nimiä. Sitä sun tätä Nissinen on kuitenkin kääntänyt pornosta Kauniisiin ja rohkeisiin. Käännöstöitä hän tekee oman Hillotehdas-yrityksensä kautta.

Mutta tärkein syy Karjalan Heilin herätyspuheluun löytyy musiikista. Nissinen julkaisi elokuussa toisen sooloalbuminsa II, joka sähköisesti särisevänä bändilevynä eroaa huomattavasti muusikon I-nimisestä, mies ja kitara-folkvetoisesta esikoisesta.

Tyylillisesti toinen albumi on lähempänä Nissisen juuria, sillä punkilla aloittanut muusikko lopetti huutamisen vasta vuonna 2013, jolloin hänen silloinen bändinsä hajosi. Siitä toivuttuaan Nissinen osti akustisen kitaran ja päätti ryhtyä trubaduuriksi.

Bändi muodostui hyvin pian vuonna 2017 ilmestyneen debyyttilevyn jälkeen. Rumpali Mikko Alvasto, basisti Santtu Lähderinne ja huuliharppua ja bongoja soittava Ville Miettinen olivat kaikki Nissiselle entuudestaan tuttuja. Muutama vuosi sitten hän ehdotti kolmikolle ihan uteliaisuuttaan, että nämä lähtisivät mukaan keikalle kokeilemaan, miltä hänen biisinsä kuulostavat bändin kanssa.

Hyvältähän ne kuulostivat.

– Nyt teen näitä sitten limittäin, että osa keikoista on mies ja kitara -pohjalta, mutta nyt kun tulen Joensuuhun, koko bändi on mukana, lauantaina La Barressa esiintyvä Nissinen kertoo.

Kuten esikoisella myös tuoreella albumilla huomio kiinnittyy Nissisen lyriikoihin. Ne tihkuvat synkkyyttä, ironiaa, lämpöä, huomioita suomalaisesta arjesta, kirkonpolttajia ja tunnepuolen asioita, muun muassa. Nissinen ei ole koskaan tietoisesti valinnut teksteilleen jotain tiettyä näkökulmaa, vaan hän on kirjoittanut ne suoraan sillä tavalla kuin asioista ajattelee.

– Mutta kyllähän aina, kun jotain biisiä alkaa tehdä, koettaa vähäsen miettiä näkökulmaa sellaiseksi, ettei sitä olisi jo miljoonaan kertaan sanottu. Enkä tee biisejä aiheista, joihin ei ole mitään erityisempää sanottavaa, Nissinen taustoittaa.

Toisinaan hänen kappaleensa syntyvät myös hyvin spontaanina improvisaationa ja tajunnanvirtana. Silloin Nissinen napsauttaa kännykkänsä äänittämään ja heittää sanoja toisensa perään sen kummemmin ajattelematta. Myöhemmin hän kuuntelee, mitä tuli sanottua.

Tällä tavalla sai alkunsa esimerkiksi II-albumin ensimmäinen single, Suomalaiset tarjoo kahvit.

– Toisen säkeistön kirjoitin myöhemmin, mutta muutoin biisin tekeminen kesti yhtä kauan kuin biisi kestää, Nissinen ruotii alle kolmeminuuttista viisuaan.

Kappaleiden sankarit ovat melkoisia antisankareita, tosin sympaattisia, omat virheensä ja puutteensa tunnustavia. Kuten vaikkapa Kirkonpolttaja, jota harmittaa, koska nimikin meni lehteen väärin.

Tällaisetkaan tarinat eivät ole Nissiselle tietoinen valinta. Hänelle on luontevaa olla pienen ihmisen puolella.

– Kyllähän se enempi koskettaa ja sydämeen käy tuollainen tarina ihmisestä, jolla ei ihan putkeen kaikki mene. Hankalaa olisi samaistua tyyppiin, joka onnistuu kaikessa.

Samanlaisista sattumista on laulanut myös Nissisen esikuva, Jaakko Teppo, jonka musiikkiin hän tutustui jo lapsena. Nissinen muistaa, kuinka perheen autossa oli Jaakon kasetteja, ja hänen ihan ensimmäisiä lempikappaleitaan oli Ruikonperän multakurkun Mäntypistiäinen.

– Siinä mainitaan Vieremä: Ei Vieremällä ole viinakauppaakaan. Että vau, oma kotikylä on päässyt levylle. Jaska, jos luet tätä, kiitoksia vain kaikesta ja terveisiä Vieremältä, Nissinen toivottaa.

Kommentoi

Hae Heilistä