Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Isyys avasi tangokuninkaan kyynelkanavat

Lauantaina Joensuuhun saapuva Teemu Roivainen tykkää itäsuomalaisille esiintymisestä. Laulajan mielestä yleisö on täällä reilu ja rempseä, eikä se pönötä turhaan. Lauantaina Joensuuhun saapuva Teemu Roivainen tykkää itäsuomalaisille esiintymisestä. Laulajan mielestä yleisö on täällä reilu ja rempseä, eikä se pönötä turhaan.

Hivenen pätkivä linja ja taustalla kohiseva liikenne paljastavat vuoden 2014 tangokuninkaan Teemu Roivaisen, 33, olevan jälleen kerran tien päällä. Haastatteluhetkellä perjantaina määränpäänä kutsuu Kuopio.

Matkaamista Roivaisella on tänä vuonna riittänyt, sillä maaliskuusta lähtien hänen kalenterissaan on ollut joka kuukausi yli 20 rastia. Keväällä keikkailu oli hyvin konserttipainotteista, kesällä Roivainen kiersi Energia-yhtyeensä kanssa tanssilavoja ja näin syksyllä, ennen loppuvuoden konsertteja, vuorossa ovat tanssiravintolat.

Kesäkin humahti niin, ettei Roivainen edes huomannut koko vuodenajan olemassaoloa. Kesälavalta toiselle reissatessa ja roudatessa päivät venyivät usein pitkiksi, eikä hänellä ollut tällä kertaa mahdollisuutta perinteisiin kesäjuttuihin, kuten mökkeilyyn ja järvessä pulikointiin.

– Muutaman kerran sentään grillailin ja pääsin golfaamaan, mutta kesä oli oikeastaan siinä, Roivainen täydentää, mutta ei kuulosta lainkaan harmistuneelta.

Ja miksipä kuulostaisikaan. Syvenevään syksyyn vaihtunut kesä oli Roivaiselle erityinen, sillä heinäkuussa hänestä tuli pienen tyttövauvan isä.

 

 

Vauvan kanssa Roivainen viettäisi mielellään enemmänkin aikaa kuin nyt pystyy, mutta kuluvan vuoden keikat oli sovittu jo ennen kuin esikoisesta oli tietoakaan.

Työasiat Roivainen haluaa hoitaa kunnolla, vaikka isyys muuttikin kertaheitolla hänen elämänsä.

– Ja tietysti keikkailu on myös sellaista hommaa, jota rakastan tehdä, tangokuningas tähdentää.

Kaiken ylimääräisen, keikkailulta liikenevän ajan hän on ollut vauvan kanssa. Ja siinähän se kesä hujahti siltäkin osin, pienen ihmisen lumoissa. Roivainen myöntää herkistyneensä ihmisenä aika paljon, minkä hän on huomannut laulaessaan ja suhtautumisessaan erilaisiin asioihin.

– En tiedä, ovatko kyynelkanavat olleet parikymmentä vuotta tukossa, mutta onhan se erittäin koskettavaa ja herkkää tuollainen vauvan kasvun seuraaminen.

Vauvauutinen on herkistänyt myös Roivaisen yleisön. Tangokuningas kertoi tyttärensä syntymästä sosiaalisen median kanavissaan, ja siitä asti hän on saanut vastaanottaa lähes poikkeuksetta jokaisella keikalla vauvalle osoitettuja lahjoja.

Erityisen paljon Roivaiselle on ojennettu pieniä villasukkia.

– Arvostan käsitöitä äärimmäisen paljon, ja ovathan ne olleet mielettömän hienoja tuollaiset pienelle vauvalle neulotut villasukat. Niitä alkaa olla jo aika paljon, lukumäärää en uskalla heittää, mutta uskoisin sukista olevan hänelle muutamaksi vuodeksi iloa, Roivainen naurahtaa.

 

 

Hetki sitten taakse jäänyt syyskuu oli Roivaisen keikkakuukausista kiireisin. Lokakuussa hän lomailee muutaman päivän, minkä jälkeen keikat jatkuvat ja marraskuussa käynnistyvän Smokkimiehet-kiertueen harjoitukset alkavat. Yhteistyössä Lastenklinikoiden Kummien kanssa järjestettävällä kiertueella ovat Roivaisen ohella mukana laulajat Mikael Konttinen ja Lauri Mikkola, ja hyväntekeväisyyskonsertit on rakennettu Rat Pack -henkeen. The Rat Pack oli lempinimi ryhmälle, jonka jäseninä toimivat muun muassa Frank Sinatra, Dean Martin ja Sammy Davis Jr.

The Rat Packin mukaisesti myös Smokkimiesten ajatuksena on viihdyttää yleisöään heittämällä musiikin lisäksi hauskaa läpyskää.

– Mikaelhan on melkein stand-up-koomikko, kuten myös Lauri. Veikkaan, että ainakin he kertovat yleisölle suhteellisen hauskoja juttuja. Itse voin ehkä muutaman puujalan sinne sekaan hämmennykseksi heittää, Roivainen suunnittelee.

Joensuuhun Smokkimiehet ei vielä tänä vuonna saavu. Roivaisen mukaan tilanne saattaa korjautua ensi keväänä, sillä kiertue jatkuu maaliskuussa.

Tangokuninkaan vuosi päättyy jo kolmannen kerran yhteiseen joulukiertueeseen Diandran kanssa. Syttyy valot tuhannet -kiertueen viimeinen pysäkki on Ähtäri-hallissa 19. joulukuuta, minkä jälkeen Roivainen jää viime vuoden tavoin helmikuun loppuun asti kestävälle keikkatauolle.

Viime vuonna hän lomaili muutaman viikon ja sulkeutui sitten loppuajaksi studioon säveltämään uutta musiikkia neljännelle sooloalbumilleen. Nyt visio on samanlainen, sillä albumin ensimmäinen singlejulkaisu on tavoitteena saada ulos ensi kesään mennessä.

Töitä studiossa on tehty huolella, sillä nyt mietinnässä on ollut myös se, millainen laulaja ja artisti Teemu Roivainen oikeasti on. Perinteistä iskelmää ei kannata odottaa, sillä nuoren tangokuninkaan esikuvat löytyvät suomalaisista lauluntekijöistä, joista Roivainen nimeää J. Karjalaisen, Juha Tapion ja Egotrippi-yhtyeen.

Työstettävää materiaalia Roivaiselle on kertynyt hyvin pitkältä ajalta.

– Sitä nyt viimeistellään siihen muotoon, millainen artisti olisin omaa musiikkia esittäessäni. Mitään poppaskonsteja en suostu tekemään, kaiken pitää lähteä luonnostaan, hän linjaa.

Kommentoi

Hae Heilistä