Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Laura Moisio kutsuu keskittymään

Kriitikoiden ylistämää, vuoden 2016 Teosto-palkintoehdokkuuden saanutta Laura Moisiota on toivottu paljon keikalle Joensuuhun. Torstaina toive toteutuu, kun Moisio esiintyy ravintola Sointulassa. Kriitikoiden ylistämää, vuoden 2016 Teosto-palkintoehdokkuuden saanutta Laura Moisiota on toivottu paljon keikalle Joensuuhun. Torstaina toive toteutuu, kun Moisio esiintyy ravintola Sointulassa.
Äänesi selkeänä soi, mutta kuulen vain sen minkä haluan, alkaa tamperelaisen Laura Moision tuorein albumi. Rakkaudestahan laulaja-lauluntekijä siinä laulaa, mutta vallan osuvasti avauslause voisi myös kommentoida nykypäivän keskustelukulttuuria. Tosin sitäkin paremmin albumin avaus-raita, Tiedän on tarpeen rauhoittua vähän, opastaa Laura Moision omintakeisen herkkään maailmaansa. Siellä musiikki on jotain sellaista, johon keskitytään ja jota kuunnellaan.

Ärsykkeiden jäytämässä maailmassamme ratkaisu on niin erikoinen, että herää kysymys: Miksi Moisio tekee tällaista musiikkia?

Puhelinhaastatteluun tavoitettu laulaja-lauluntekijä kertoo itsekin pohtineensa kysymystä.

– Tällä hetkellä minulla on sellainen olo, että haluaisin ulottaa vielä omaakin katsettani enemmän ulospäin ja kirjoittaa niistä aiheista, jotka kuohuvat maailmassa. Ne ovat aiheita, joita ei pysty ohittamaan ja ne vaativat myös keskittymistä ja kuuntelemista.

– En ole luonteeltani vakava, mutta ehkä sisimmältäni olen suhteellisen vakava. Haluan keskittyä asioihin ja miettiä niitä. Ehkä lauluni tulevat luonnostaan omasta tarpeestani yrittää ymmärtää, Moisio summaa.

Folkia, bluesia ja vanhaa iskelmää yhdistelevä Laura Moisio on julkaissut kolme albumia.

Vuonna 2014 ilmestyi esikoinen, Spiraali, vuonna 2015 Ikuinen valo ja kuluvan vuoden helmikuussa viimeisin, Laura Moisio.

Kolmas albumi kantaa tekijänsä nimeä osittain siksi, koska Moisio ei keksinyt sille parempaakaan otsikkoa. Hän mietti useita erilaisia vaihtoehtoja, kappaleiden säkeitä tai levyn kappaleisiin liittyviä ajatuksia, mutta kaikki nimet tuntuivat korostavan vain jotain yhtä tiettyä biisiä.

– Oli vaikea löytää kokoavaa juttua ehkä senkin takia, että omaan korvaani biisini kuulostivat suhteellisen erilaisilta. Tuntui, että oman nimeni alla ne olisivat harmoniassa keskenään ja nimi edustaisi minua.

– Nyt minulla on myös suhteellisen itsevarma olo tekijyydestäni, voin seisoa suorassa tekemisteni takana, Moisio taustoittaa.

Kolmannella albumilla ei ole varsinaista teemaa, mutta Moision aiemmista julkaisuista poiketen se on bändilevy. Moisio on myös keikkaillut levyllä soittavan yhtyeensä, kitaristi Lauri Myllymäen, rumpali Sebastian Krühnin ja basisti Ville Rauhalan kanssa. Heidän lisäkseen albumilla soittavat Pekko Käppi (jouhikko, viulu), Markus Pajakkala (poikkihuilu), Anna Pesonen (rhodes, hammond), Lotta Laaksonen (viulu), Jarno Laaksonen (alttoviulu) ja Maija Juuti (sello).

Moisio on nauttinut valtavasti keikoista yhtyeensä kanssa.

– Bändi on ollut käänteentekevä juttu siinä mielessä, että olen ymmärtänyt omien kappaleideni toimivan myös isommilla sovituksilla ja olen saanut voimaa soittajista. Ei tarvitse jännittää yksin, hän toteaa.

Torstaina ensimmäiselle Joensuun-keikalleen Moisio saapuu kitaristi Myllymäen kera. Sointulassa kuultava setti koostuu Moision albumeilta poimituista kappaleista, ehkä muutamasta ihan uudesta laulusta sekä kahden kitaran kudelmista.

Useissa Laura Moisio -albumin kappaleissa tamperelaismuusikko haaveilee pääsystä johonkin toiseen, parempaan paikkaan tai omaan tilaan.

Moisio myöntää, että nykymaailma ja etenkin ilmastonmuutos ahdistaa häntä paljon.

– Minusta tuntuu, että ihmiset eivät vain ymmärrä omaa ahneuttaan ja omien toimiensa seurauksia, ja sitten vain kiistellään, onko jokin kulkuneuvo saastuttavampi kuin jokin toinen. Ei ymmärretä, että pitäisi pystyä luopumaan ja tekemään radikaaleja ratkaisuja, hän pohtii.

Luovuuden kannalta ahdistus ei ole Moision mukaan kovin hedelmällinen olotila. Tällä hetkellä hän kokee olevansa välitilassa, jossa hän biisintekijänä hakee suuntaa, mitä ahdistuksessaan voi tai haluaa kirjoittaa. Omat, neljän seinän sisälle rajoittuvat ongelmat tai rakkaushuolet kun tuntuvat yhteiskunnallisen keskustelun rinnalla mitättömiltä, vaikka samaan aikaan hän tiedostaakin, että jokaisella ihmisellä on omat yksityiset asiansa ja haasteensa.

Biisihanojen avautumista odotellessaan Moisio onkin kirjoittanut lyhyitä, proosatyylisiä tarinoita, joiden kautta hän on tehnyt tuttavuutta toisenlaisen kirjoittajaminänsä kanssa. Minne uusi tuttavuus kuljettaa, sitä Moisio ei vielä tiedä.

Kommentoi

Hae Heilistä