Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Sakari Preuss julkaisi levyn, jota voi ainoastaan lainata

Alun perin Liperistä kotoisin oleva Sakari Preuss eli Kalle Kaasinen julkaisee perjantaina albumillisen tummasävyistä post-iskelmää. Alun perin Liperistä kotoisin oleva Sakari Preuss eli Kalle Kaasinen julkaisee perjantaina albumillisen tummasävyistä post-iskelmää.
Jos asiat olisivat menneet toisin, Liperin Ahonkylässä Leppilammentien varrella varttuneesta Kalle Kaasisesta, 31, olisi voinut tulla maanviljelijä. Niin hyvin idyllisissä maisemissa lapsuuttaan elänyt pojanviikari viihtyi maatilan hommissa ja pörräsi ulkona niiden muutaman, kulmilla asuneen samanikäisen kanssa.

Särön auringonpaisteeseen leikkasi isän kuolema Kaasisen ollessa 13-vuotias.

Äidillä ei ollut sydäntä asettua poikkiteloin, kun poika hyvin ponnekkaasti ilmoitti tarvitsevansa bassokitaran. Soittimen saatuaan Kaasinen ei muuta tehnytkään kuin soittanut. Omia lauluja alkoi syntyä välittömästi, ja muutamaa vuotta myöhemmin ensirakkaus vaihtui kitaraan. Itseään säestävälle biisinikkarille se oli bassoa kuulijaystävällisempi vaihtoehto. Lehmiä, peltotöitä ja traktoreita Kaasinen ei miettinyt enää lainkaan.

Eikä pohdi vieläkään, sillä perjantaina hän julkaisi ensimmäisen pitkäsoittonsa.

Aion jättää kaiken ja seurata sinua -albumin laulut sijoittuvat Joensuuhun, jonne Kaasinen muutti ylioppilaskirjoitusten jälkeen aloittaakseen siviilipalveluksen.

Kaupunki oli entuudestaan hyvin tuttu, sillä hän oli päässyt soittamaan Kerubin Kuppilaan ensimmäisen kerran jo ennen täysi-ikäistymistään ahkeran itsensä tuputtamisen ansiosta. Eräälle tällaiselle keikalle yleisöön oli sattunut Janne Sivonen, jonka Stella-yhtye valmisteli niihin aikoihin toista albumiaan. Sivonen oli kysäissyt, kiinnostaisiko Kaasista vierailla albumin avausraidalla, Viimeisen kerran (vierekkäiset paikat taivaasta) -kappaleella. Tuttavuuden myötä Joensuun musiikkimaailma oli alkanut pikkuhiljaa avautua hänelle.

Omaa musiikkiaan joensuulaistunut Kaasinen teki edelleen soolona, laulaja-lauluntekijäpohjalta. Tapa juonsi pitkälti Ahonkylään, jossa soittokavereiden puute oli kannustanut kehittämään mies ja kitara -otetta, mutta osaltaan siihen vaikuttivat myös silloiset esikuvat, Jeff Buckley ja Elliott Smith. Jos hekin soittivat keikkojaan yksin, miksei myös Kaasinen.

Keväällä 2010 trubaduurihommat keskeytyivät muutamaksi vuodeksi, kun Kaasinen perusti kavereineen Nestor-yhtyeen, joka bändikisan voiton myötä käväisi soittamassa Ilosaarirockissakin. Nestorin hajottua Kaasinen palasi demojensa pariin. Tällä kertaa hän äänitti niitä Heikki Marttilan kanssa studiossa, ja tyylit vaihtelivat vaihtoehtorockista bassovetoiseen, suomenkieliseen Twin Peaks -jatsiin.

Viimeisimmäksi Marttilan kanssa tehdyksi demoksi jäi biisi nimeltä Tunnen olevani mies. Se löytyy myös Kaasisen esikoisalbumilta, tosin Sakari Preussin esittämänä.

Kalle Kaasisesta tuli Sakari Preuss kesällä 2016. Hän oli juuri valmistunut sairaanhoitajaksi ja edessä oli isoja päätöksiä. Sairaanhoitajan töihin olisi ollut helppo jäädä, mutta mielessä kutkutti sama ajatus kuin 13-vuotiaalla Kallella.

– Elämä rakennetaan musiikin tekemisen ympärille eikä niin, että musiikin tekeminen on jotain sellaista, jolle raivataan aikaa. Mietin, että aika oli hyvä kaiken nollaukselle, uudelle alulle. Näin kaiken Sakari Preussia edeltävän ajan harjoitelmana, nyt en enää halunnut piiloutua demoviidakkoon, Kaasinen taustoittaa.

Marraskuussa 2016 Sakari Preuss julkaisi ensimmäisen ep:nsä, Post-iskelmän. Levyn tuottajana toimi helsinkiläinen Nick Triani, joka oli bongannut ja ihastunut Kaasisen Radio Helsingille lähettämään Tunnen olevani mies -kappaleen demoversioon. Myös ep:llä soittavat studiomuusikot olivat nimekkäitä: Vesalan yhtyeestä tuttu kitaristi Mikko Virta, Jenni Vartiaisen basisti Juho Vehmanen ja punkrumpali Mikko Kilpeläinen.

Ep:n julkaisun jälkeen Playground Music kiinnostui Kaasisesta ja tarjosi levytyssopimusta. Sakari Preussin esikoisalbumi oli hänellä siinä vaiheessa jo hyvin pitkälle hahmoteltuna. Sen tekemistä Kaasinen jatkoi ep:ltä tutun työryhmän kanssa.

Aion jättää kaiken ja seurata sinua -albumi kertoo myös Kallesta, jota ei enää ole.

– Laulut kertovat siitä, millaista elämäni oli silloin, kun asuin Joensuussa. Onhan siinä tosi paljon härskiä valehtelua ja liioittelua, taiteellisia vapauksia. Postikortti siitä, millaista minulla siellä oli ja millainen ihminen silloin olin, Kaasinen kuvailee.

Hän on tyytyväinen laulujensa asenteeseen: nyt on tehty musiikkia, joka tuntuu tekijästään joltain. Kaasinen kun kertoo inhoavansa sydämensä pohjasta musiikkia, jonka ainoana pointtina vaikuttaa olevan, että kuulija voi samaistua siihen ja tuntea itsensä jonkinlaiseksi sankariksi.

– Tuolla levyllä on paljon heikkouden hetkiä, ei niin yleviä ajatuksia. Vastapainona siellä on kaikkea päinvastaistakin. Olen tyytyväinen, että se Kalle, joka noita lauluja teki, ymmärsi panostaa oikeisiin asioihin.

Perjantaisen julkaisun erikoisuus on, ettei fyysistä levyä voi ostaa. Sen voi vain lainata kirjastosta. Kaasinen on ottanut albumistaan parin kymmenen kappaleen painoksen, ja levyjä pitäisi olla saatavilla ainakin yliopistokaupunkien kirjastoissa.

Tällä hän kommentoi paitsi maailman muoviroskan määrää myös kirjastojen merkitystä.

– Niiden merkitys kulttuurin arkistoijana on korvaamaton. Nyt siellä on tämäkin teos odottamassa löytäjäänsä, eikä siinä paljoa paina, vaikka nykyiset striimausalustat kaatuisivat huomenna.

Vuoden vaihteessa Tampereelle muuttanut Kaasinen käy nykyään hyvin harvakseltaan Ahonkylässä, jossa hänen eläkkeellä oleva äitinsä asuu edelleen. 31-vuotiaan silmissä kylä on muuttunut paljon hiljaisemmaksi sitten lapsuusaikojen.

– Siellähän oli aikoinaan kauppa ja koulu, tosi paljon maatilojakin, mutta kivahan siellä on käydä ja muistella asioita. Tosi nopeasti siellä taantuu siihen, mitä oli joskus 14-vuotiaana, Kaasinen summaa puhelinhaastattelun lopuksi.

Kommentoi

Hae Heilistä