Julkaistu    |  Päivitetty 
Tiina Sormunen

Myrsky vesilasissa alkaa jo laantua

Lauantaina Joensuuhun saapuva Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus viettää ensi vuoden tulevan albuminsa parissa. Lauantaina Joensuuhun saapuva Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus viettää ensi vuoden tulevan albuminsa parissa.
Kun Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus tiedotti helmikuussa 2017 tekevänsä paluun keikkalavoille 13 vuoden tauon jälkeen, Rautiainen uumoili monen ajattelevan, että taas sieltä on tulossa yksi kädenlämpöinen, keski-ikäisten miesten nostalgiantäyteinen comeback, vaan eipä tullut.

Hailakan himputtelun ja kohteliaan hymistelyn sijaan roihahti someraivo ja tunteenkäry, josta osa roiskahti myös Rautiaisen kasvoille, kun eräs naisihminen pysäytti hänet keskellä ravintolaa huutaakseen alkoholilla ryyditettyä raivoaan ja mielipahaansa livenä. Kihinä pitkään tauolla olleen yhtyeen ympärillä kävi niin kuumana, että Niskalaukauksen paluun noteerasivat muutkin kuin vain musiikkilehdet.

Ja kaikki tämä yhden biisin takia.

”Sinä haet valkoista pahvia ja äidin lempisakset / Vaatekaapista valkoisen lakanan varastat ja piiloon juokset”, alkaa Timo Rautiaisen ja Trio Niskalaukauksen vuosi sitten kesäkuussa julkaisema toinen paluusingle Suomi sata vuotta. Kertosäkeessä Rautiainen jatkaa lauluaan, että ”Siihen puuhun josta pudottiin, miksi takaisin kiivettiin? / Kyllä saatana saa taas hävetä, nyt Suomi mainittiin”.

– Suvakkipaskaa! vastattiin saman tien yhtyeen Facebook-sivulla.

Huudettiin siellä paljon muutakin, sillä tietokoneiden näppäimistöiltä irtosi yhtyeelle kehujen ohella hyvin kärkästä palautetta. Suurin osa kirjoittelusta meni Rautiaiselta itseltään ohi, sillä hänelle sosiaaliseen mediaan riimittely vertautuu vessanseinäraapusteluun. Se hänelle tuli kuitenkin hyvin selväksi, etteivät kaikki pitäneet hänen äärioikeistoa arvostelevasta kappaleestaan.

Reaktio ei Rautiaista yllättänyt, mutta se sen sijaan hämmensi, kuinka uskomattomin eri tavoin hänen lyriikoitaan tulkittiin ja kuunneltiin väärin.

Kappaleen ajatuksena kun ei ole hävetä suomalaisuutta, vaan jotain ihan muuta.

– Väitän, että kun ensimmäinen on vetänyt porot sieraimiinsa, seuraava on lukenut sen porot sieraimissaan kirjoittaneen tekstin ja muodostanut näkemyksensä siitä. Ei niin, että olisi itse kuunnellut kappaleen, Rautiainen ruotii.

Valtaosa palautteesta tihkui sähköisesti, mutta muutama närkästynyt uskaltautui Rautiaisen kanssa juttusille kasvotusten.

Ne tuokiot alkoivat solistin mukaan usein siten, että lähestyjä kertoi hänelle hyvästä ystävästään, joka on pitkän linjan Niskalaukaus-fani ja on nyt tosi ihmeissään Suomi sata vuotta -singlen takia. Että mitä ihmettä yhtyeelle ja Rautiaiselle on tapahtunut?

Rautiaista itseään moinen huvittaa.

– Muistaakseni jossain musiikkilehdessä toimittajaa ihmetytti, miksi tällainen äläkkä on noussut. Tämä kaverihan on ollut ihan samanlainen jo 20 vuotta sitten, mikään ei ole muuttunut.

Sittemmin myrsky vesilasissa on laantunut, ja tämän kesän kiertueella aihe on pompsahtanut pinnalle enää satunnaisesti. Sen myötä Niskalaukauksen leiri on saanut keskittyä olennaisimpaan eli nauttimiseen.

Alun perin vuonna 1996 perustetun Timo Rautiainen ja Trio Niskalaukaus -yhtyeen paluun ehtona oli uusi musiikki, jota yhtye julkaisi viime marraskuussa albumillisen. Tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että yhtye on palannut jäädäkseen, sillä kesän keikkojen jälkeen Rautiainen ja kumppanit alkavat mietiskellä Lauluja Suomesta -julkaisulleen seuraajaa.

Se, että musiikki herättää voimakkaita reaktioita, on Rautiaisesta aivan mahtavaa, mutta kappaleita tehdessään hän ei tietoisesti hae aiheita, jotka nostaisivat tekijänsä keskustelun aiheeksi tai myrskyn silmään.

Laulun lähtökohtana on aina kirjoittaa jostain sellaisesta, joka tuntuu, kliseistä kyllä, laulun arvoiselta.

Rautiaisen mielestä muusikon ideologia saa kuulua tekemisissä, jolloin vastaanottajan vastuulle jää, miten hän kuulemaansa reagoi: ostaako vai ei.

Rautiainen myös toivoo, että musiikintekijät nostaisivat nykyistä enemmän esiin oikeasti tärkeitä asioita pelkän viihteen sijaan. Ettei vain hevissä puitaisi vakavia asioita.

– Kyllähän tämä maailman meno on tänä päivänä sellaista, ajatellaan vaikka ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksiä. Eihän niistä tietenkään kaikkien tarvitse tehdä, erilaista musiikkia tarvitaan aina, hän linjaa.

Kommentoi

Hae Heilistä