Paikallishistoria: Tapion tarina alkoi mykkäelokuvasta
Perinteikkään vanhan Tapion julkisivu ja sen vieressä vuonna 2005 rakennetun elokuvateatteri Tapion uusio-osa. Teatterin uudemmalle puolelle rakennettiin vuonna 2023 uusi käyttäjäystävällinen sisäänkäynti. Kuva: Petteri Puhakka
Tapion talossa elokuvaelämyksistä on nautittu jo yli 96 vuoden ajan. Vuoden 1927 lopulla ensi-iltanäytännön pitänyt teatteri on käynyt läpi pitkän taipaleen elokuvien, esitystekniikan, katsomoiden ja monen muun asian kehityksen suhteen.
Alkuaan Kauppa- ja Niskakatujen kulmauksen lähellä sijaitseva elokuvien näyttöpaikka tunnettiin nimellä Oy Elävienkuvien Teatteri Tapio.
Kaupunkilaisten elokuvanjanoa palveleva teatteri rakennetiin kauppias Yrjö Wahlgrenin omistamalle tontille.
Tiistaina 29.11.1927 kello 18, päivä Tapion elokuvateatterirakennuksen valmistumisen jälkeen, pidettiin ensi-iltaesitys. Projektori heijasti katsomosalin etuseinällä olleelle vaalealle suorakaiteen muotoiselle maalatulle pinnalle kotimaisen kansankomedian Ei auta itku markkinoilla.
Mustavalkea, 74 minuuttia kestänyt mykkäelokuva esitettiin kahdeksassa osassa. Täyspitkien eli yhtäjaksoisesti esitettävien filmien aika tuli myöhemmin.
Elokuvanäyttämön edessä oli Tapion alkuaikoina varta vasten rakennettu syvänne. Siinä kolme muusikkoa soitti pianolla, sellolla ja viululla musiikkia esitettävän elokuvan tapahtumien rytmissä. Muutaman vuoden kuluttua elävästä musiikista siirryttiin mekaanisesti tuotettuun gramofonimusiikkiin.
Tapion kaksiosaiseen teatterikatsomoon – alasaliin ja parvelle – mahtui teatterin alkuaikoina yhteensä 405 katsojaa. Kaikki katsomopaikat olivat istumapaikkoja. Rakennuksessa oli teatterihuoneiston ja aulan lisäksi kahvila ja kaksi liiketilaa.
Teatterin eteisaulassa myytiin katsojille pääsyliput sekä purtavaksi makeisia ja hedelmiä. Joulukuun vaihteesta 1927 alkaen talon toisessa kerroksessa alkoi pitää Tapio-kahvilaa liiketilan vuokrannut Laina Surakka.
Joulukuun loppupuolella 1927 räätäli J. Heiskanen avasi teatterin pääsisäänkäynnin viereisessä pienessä kauppaliikkeelle tarkoitetussa tilassa Valmisvaate- ja lyhyttavarakaupan. Pian sen jälkeen avattiin toisessa vapaana olleessa pienessä liiketilassa Pohjois-Karjalan Musiikkikauppa. Sieltä halukkaat saivat ostaa musiikkivälineitä ja nuotteja.
Lehti-ilmoitusten mukaan Tapion ensimmäinen äänielokuvaesitys oli 8.9.1930, jolloin näytettiin Greta Garbon tähdittämä elokuva Erämaan orkideat (Wild Orchids, 1929). Elokuvan ääni ja musiikki oli talletettu erikseen. Ne samanaikaistettiin yhteensopiviksi elokuvan kuvallisiin tapahtumiin.
Pienessä kilpailijateatterissa, Salamassa, oli ehditty esittää äänielokuvaa ensi kerran jo melkein seitsemän kuukautta aiemmin. Siellä nähtiin Al Jonsonin laulua sisältänyt elokuva Sonny Boy. Elokuvan alkuperäinen nimi oli kuitenkin The Singing Fool (1928). Teatterimainokseen otettu nimi Sonny Boy oli suomalaisten omaan markkinointiin tarkoitettu ja viittasi yhteen elokuvassa laulettuun suosittuun kappaleeseen.
Vuonna 1955 Tapiossa esitettiin ensimmäinen Cinema Scope -laajakuvaesitys. Näytäntönä oli musiikista Oscar-palkinnonkin samana vuonna pokannut Paluuta ei ole (The High and the Mighty, 1954), jossa näytteli muun muassa John Wayne.
Tapiossa oli alusta alkaen suuri sali ja hyvät istuimet. Istuimia on vuosien saatossa mukavoitettu useaan otteeseen, viimeksi vanhan Tapion talon alakatsomon takariveillä loppuvuodesta 2023. Äänen- ja kuvantoiston tekniikkaa on puolestaan uudistettu säännöllisesti uusimpien saatavilla olevien ratkaisujen mukaisiksi.
Kun vuonna 2005 entisen Tapion talon kylkeen rakennettiin monisalinen elokuvakeskus uusimpine teknisine ominaisuuksineen, elokuvissa kävijöiden viihtyisyys ja elokuvakokemuksen korkean laadun muut vaatimukset tulivat tarkoin huomioiduksi. Tilaratkaisuissa ymmärrettiin myös liikuntarajoitteisten ja kuulovammaisten asiakkaiden tarpeet.
Nykyisin kaukana ovat ne ajat, jolloin elokuviin jonotettiin hyvän katsomopaikan toivossa, kun paikkaa ei voinut helposti varata tai verkon kautta etukäteen ostaa. Paperiset pääsyliput jäävät ehkä nekin hiljalleen tulevina vuosina unholaan, kun älypuhelimiin on jo jonkin aikaa voinut ladata optisesti luettavan pääsylipun.
Lähteet: Kansallisarkisto ja -kirjasto, Sanomalehti Karjalaisen Kaiku-arkisto