Uratarina: Viimeiset rahat laitettiin tatuointikoneeseen ja harjoitusnahkoihin
Tatuoiminen urana alkoi konkretisoitua Jenni Ollikkalalle vasta yliopistosta valmistumisen jälkeen. Kuva: Janita Kauppinen
Tatuoija Jenni Ollikkala, 28, sai ensimmäisen tatuointikoneensa 16-vuotiaana.
– Sain isältä joululahjaksi sellaisen ”kiinakoneen”, mutta enhän minä osannut käyttää sitä ollenkaan ja koko homma unohtui.
– Kun Ollikkala muutti Isostakyröstä Joensuuhun opiskelemaan venäjän kieltä ja kulttuuria, hänellä ei ollut suoraa päämäärää opinnoilleen.
Sivuaineenaan Ollikkala opiskeli projektiosaamista ja lisäksi sosiologiaa ja Karjalan perinteentutkimusta.
– Opiskelin sitä, mikä kiinnosti, enkä niinkään miettinyt mihin se johtaa.
Opiskelu tuntui hänestä kuitenkin selkeämmältä vaihtoehdolta, sillä suoraviivaista opintopolkua tatuointialalle ei ole.
– Tatuoiminen on ollut aina sellaisena tausta-ajatuksena, mutta aloittaminen tuntui niin hankalalta.
– Kaikki tieto pitää etsiä itse ja kaikki pitää opetella itse.
Yliopistolla Jenni Ollikkala oli kerran uskaltanut sanoa haaveammatistaan tatuoijana.
– Minulle vastattiin, että voihan sitä harrastuksena tehdä. Minun mielestäni ei voi, koska tatuoidessaan pitää oikeasti tietää mitä tekee.
Valmistumisen jälkeen Ollikkala veti puolisen vuotta happea, ja ammattihaaveet konkretisoitua.
– Olin ollut pitkään vain yliopistolla ja töissä ilman, että pidin lomia, mutta sitten olikin aikaa miettiä, että mitä teen, mihin menen töihin ja jäänkö Joensuuhun.
– Laitoin viimeiset rahani tatuointikoneeseen ja harjoitusnahkoihin, Ollikkala muistelee.
Tiesin kuitenkin, että tämä ei vie mihinkään, jos vain omassa kodissani banaaneja tuijotan.Jenni Ollikkala
Alkuun aloitteleva tatuoija raapusteli koneella kuvia harjoitusnahkoihin, banaaneihin ja appelsiineihin.
– Tiesin kuitenkin, että tämä ei vie mihinkään, jos vain omassa kodissani banaaneja tuijotan, Ollikkala nauraa.
Harjoittelupaikka löytyi sattuman kautta. Jenni Ollikkalan kaverin tuttava oli juuri ottanut tatuoinnin Ture’s Tattoo -liikkeessä. Tämä kaverin tuttava tiesi kertoa eteenpäin, että liikkeen omistajalla, Tanja Karjalaisella, on aiemminkin ollut harjoittelija.
Ollikkala otti Tanja Karjalaiseen yhteyttä, ja pääsi aloittamaan harjoittelun 2022 keväällä.
– Kaikki meni omalla painollaan sen jälkeen, kun päätin tehdä tämän, Ollikkala kertoo.
Jenni Ollikkala ei suosittele itsensä tatuoimista, vaikka hän on itselleen muutaman työn tehnyt. Kuvassa olevat tatuoinnit ovat pässiä lukuun ottamatta hänen omatekemiään. Kuva: Janita Kauppinen
Ensimmäiset oikeat tatuoinnit Ollikkala teki itselleen ennen harjoittelua. Hän ei kuitenkaan voi suositella itsensä tatuoimista.
– Tatuoimiseen liittyy myös esimerkiksi tulehdusriski, ja siksi ilman perehdytystä tatuoimista ei kannata kokeilla edes itselleen, Ollikkala muistuttaa.
– Toisen ammattilaisen tekemänä jälki on myös siistimpää.
Täysin itseoppineita tatuoijia on olemassa, mutta Jenni Ollikkala arvostaa sitä, että kokeneempi on ollut opastamassa.
– Tatuoimisesta löytyy paljon tietoa, joka on myös ristiriidassa.
Harjoitteluaika kesti noin vuoden. Tanja Karjalainen opetti Jenni Ollikkalalle muun muassa teoriaa ja hygieniaa.
– Mutta kukaan ei voi opettaa tatuoimista kädestä pitäen, se pitää itse opetella tekemisen kautta.
Harjoittelijana oleminen oli Ollikkalan mukaan henkisesti rankkaa.
– Samalla kun harjoittelen, teen jotain ikuista.
Ollikkala kertoo, että monet lopettavat harjoitteluaikana, koska eivät kestä painetta. Stressin sietämistä tuli harjoitella.
– Hyvin paljon juttelin kavereiden kanssa, siinä sai perspektiiviä, Ollikkala vinkkaa.
Mutta myös persoonallisempia keinoja kehittyi.
– Minulla oli kettusukat, joiden avulla pystyin maadoittumaan. Aina kun jännitti, katsoin alas sukkiini ja tuntui siltä, että selviän ja kaikki menee hyvin.
Piirtämistä Jenni Ollikkala on harrastanut aina, mutta hän ei pitänyt realistisena sitä, että siihen liittyvä ura onnistuisi.
– Kaverit ovat kuitenkin sanoneet, että eivät ole ikinä nähneet minua missään muussa kuin tatuoijan ammatissa.
Jenni Ollikkala sai ensimmäisen tatuointikoneensa 16-vuotiaana joululahjaksi. Se ei vielä kuitenkaan johtanut elämänuralle. Kuva: Janita Kauppinen
Tatuoimisessa Ollikkalaa kiinnostaa luovuuden toteuttaminen ja asiakkaiden kanssa tehty yhteistyö.
– Ei ole ollut montaa päivää, joina olisin ajatellut, että voi ei, nyt pitää mennä töihin.
Ollikkala kokee, että yliopisto-opinnoista on ollut hyötyä, vaikka tutkinto ei vastaa ammattia.
– Sosiaalisessa mediassa markkinoidessa on hyötyä siitä, että osaa ilmaista itseään kirjoittamalla ja jäsentää ajatuksiaan.
Ollikkala kertoo yliopiston opettaneen olemaan itse vastuussa omasta työstään ja olemaan kartalla omista asioistaan.
– Vaikka olisin lopettanut yliopiston kesken ja yrittänyt mennä harjoittelijaksi jo aiemmin, en usko, että olisin siinä vaiheessa onnistunut.