Julkaistu 
Joonas Tanskanen

Arvostelu: Psykologin päihtynyt harharetki

Outi Mäenpään hahmon toiminta on kuin teini-ikäisen kohellusta. Outi Mäenpään hahmon toiminta on kuin teini-ikäisen kohellusta.

Vuosisadan häät on aikalaissatiiri, josta jää ristiriitainen olotila. Alkupuolisko on toimiva, mutta loppupuoli on väkinäinen ja itseään toistava. Elokuvan on ohjannut Marja Pyykkö. Hän on ohjannut muun muassa toimivan Yösyöttö-komedian sekä televisiosarjoja Paratiisi ja Mustat lesket.

Outi Mäenpään esittämä Viima von Ausgezeichnet on televisiosta tuttu julkkispsykologi, jonka ohjelmaan ihmiset tulevat itkemään ja avautumaan. Hahmo on alusta alkaen itsekeskeisyydessään ärsyttävä, ja tämä on tarkoituskin. Hahmon toiminta on kuin teini-ikäisen kohellusta.

Viima saa hääkutsun Mikko Leppilammen esittämältä ex-mieheltään. Hääkutsu aloittaa kaoottisen odysseian, jonka tarkoituksena on löytää tarpeeksi hieno seuralainen vietäväksi häihin ihmisten ihmeteltäväksi. Yhden vuorokauden aikana hän käy läpi puolen tusinaa miestä juniorilätkänpelaajasta baarimikkoon.

Elokuvassa kohelletaan suurin osa ajasta kännissä. Välillä sukelletaan päähenkilön mieleen, eikä se ole ollenkaan niin siisti kuin hän antaa ymmärtää. Elokuvan komedia syntyykin siitä klassisesta asetelmasta, että päähenkilö kuvittelee olevansa kaikin tavoin muita parempi ja saa tämän käyttäytymään absurdilla tavalla. Tämä tietenkin tekee hahmosta jopa muita hölmömmän.

Päähenkilön toimintaa ohjaa mantra ”minä, minä, minä”, vain sillä on väliä mitä muut hänestä ajattelevat. Toisaalta elokuva irvailee myös loputtomalle psykologiapuheelle: ihmisen on osattava tuottaa itsestään loputonta analyysiä, vaikka analyysi ei johtaisikaan kuin itsekkääseen toimintaan.

Jokaisessa kohtauksessa mukana oleva päähenkilö ei lopulta kehity minnekään. Samoin elokuva jää toistamaan samaa. Alussa Viiman rasittavuus on perusteltua, mutta lopulta hänestä muodostuu vain negatiivisella tavalla ärsyttävä. Satiirissa tämä ei välttämättä haittaisi, mutta elokuva yrittää kuitenkin valottaa Viiman todellista minää ahdistuksineen. Tyyli olisi kantanut kenties paremmin, jos olisi pitäydytty puhtaammin komediassa.

Elokuvan huipennus tapahtuu häissä. Hääkohtaus vaivaannuttavine puheineen ja nyrkkitappeluineen on kuitenkin mieluummin antikliimaksi ja huono vitsi. Myös elokuvallinen ote kangistuu loppua kohden. Alussa rytmi on nopeampi ja kaikki vain tapahtuu. Lopussa asiat polkevat paikoillaan.

Kommentoi

Hae Heilistä