Julkaistu    |  Päivitetty 
Joonas Tanskanen

Arvostelu: Avoimeksi jäävä epäseikkailu

The Green Knight leikittelee katsojan odotuksilla. Kyseessä ei suinkaan ole perinteinen sankaritarina. The Green Knight leikittelee katsojan odotuksilla. Kyseessä ei suinkaan ole perinteinen sankaritarina.

Käsikirjoittaja-ohjaaja David Loweryn edellinen elokuva A Ghost Story (2017) on yksi erikoisimmista kummituselokuvista. Hitaan elokuvan päähenkilö on omakotitaloon jumiin jäänyt kummitus, joka vain odottaa poispääsyä talosta.

Aika ja varsinkin luonnon kiertokulku ovat teemoja myös uudessa The Green Knight -leffassa. Elokuva tulkitsee vapaasti keskiaikaista ritarilegendaa, joka on osa kuningas Arthurin ja pyöreän pöydän ritarien tarustoa.

Jykevää puuta muistuttava vihreä ritari (Ralph Ineson) keskeyttää pyöreän pöydän ritarien joulun juhlinnan ja esittää taisteluhaasteen. Kuningas Arthur (Sean Harris) on jo kalvaskasvoinen vanhus. Vain elokuvan päähenkilö Gawain (Dev Patel) suostuu haasteeseen ja sivaltaa vihreän ritarin kaulan katki. Ritari ei kuitenkaan kuole. Hän vain astelee nauraen pää toisessa kädessään ulos ja sanoo, että he tapaavat uudestaan vuoden päästä.

Vaikka aloitus enteilee eeppistä seikkailua, sellaista ei ole luvassa. Elokuva on eräänlainen satiiri, sankarillisuutta vailla oleva anti-ritaritarina. Vaikka ihmiset pitävät Gawainia yhtäkkiä ritarina ja kohtelevat häntä arvostaen, hän itse ymmärtää olevansa pelkuri vailla ritarin hyveitä.

Gawain lähtee kyllä vuoden päästä kohtalonsa mukaiselle seikkailulle kohtaamaan vihreän ritarin, mutta matka on vain irrallisia tapaamisia erilaisten hahmojen kanssa. Syrjäseuduilla vaeltaessaan hän kävelee kuin satukirjan sivulta toiselle ja tulee rosvojoukon ryöstämäksi, etsii lammesta nuoren naisen pään, kohtaa alastomia jättiläisiä ja omituisen lordin. Se, miten asiat lopulta liittyvät toisiinsa, jää kokonaan katsojan tulkittavaksi. Kenties kyse on henkisestä kasvutarinasta.

Asiat ovat pelejä, kuten vihreä ritari toteaa. Elokuva ikään kuin väistää sadun kaavan ja leikittelee katsojan odotuksilla. Päänsä kadottanut nuori nainen sanoo vain, että ei kai ritari tarvitse vastapalvelukseksi mitään. Kohtaaminen jää tarinan kannalta turhaksi.

Ja kuitenkin elokuva on tunnelmaltaan ja maisemiltaan hypnoottisen tyylikäs. Jatkuva heleä kuorolaulanta voisi olla perinteisestä fantasiaelokuvasta. A Ghost Storyn tavoin musiikilla on korostunut merkitys. Välillä kohtaukset ovat kuin musiikkivideoita.

Paljon on puhtaan symboliikan varassa. Lowery haluaa maalata isolla pensselillä ja sanoa jotain ihmistä suuremmista voimista ja varsinkin luonnosta. Jotain elokuva sanoo myös myyttien ja tarinoiden olemuksesta. Jäljelle jää arkaaisen maailman ja luonnon kiertokulku ja asioiden ainainen paluu. Värit ovat monin tavoin läsnä. Lopulta vihreä jää hallitsevaksi.

Kommentoi

Hae Heilistä