Julkaistu    |  Päivitetty 
Irene Taipale

Arvostelu: Aisopoksen faabelit sulautuvat Siihtalassa

Joensuun ylioppilasteatteri on valmistellut niin lapsille kuin varttuneemmillekin katsojille suunnatun Aisopoksen eläinsatuihin pohjaavan esityksen Kettu ja koira, jota esitetään Siihtalan Kulttuuritehtaalla. Tiina Lampénin ja Sampsa Salon ohjaama teos on pienimuotoinen ja sympaattinen kokonaisuus, jota Mira Keskisen esitystä varten säveltämä ja työryhmän sanoittama musiikki vauhdittaa ja elävöittää.

Tarinassa koira (Emmi Kiiskinen) on kytkettynä hihnaansa kotitalonsa pihassa, minkä vuoksi se joutuu kuuntelemaan päivät pitkät kissan (Pinja Kuntola) ilkkuja. Koiralla on kuitenkin yllättäen edessä kissanpäiviksi luvattu elämä, kun pihaan ilmestyy kettu (Iina Hirvonen), joka päästää koiran kahleistaan.

Koira lähtee viekkaan ketun matkaan etsimään syötävää, mutta tavoite osoittautuu pian odotettua huomattavasti haastavammaksi ja esimerkiksi marjat liekitettyinä tavallistakin happamammiksi. Epäonnistuneella muonitusretkellä tulee kuitenkin vastaan monenmoisia eläimiä, joiden kautta kaksikko saa ainakin mahdollisuuden oppia jotakin uutta elämästä.

 

Eri faabelit on yhdistetty Samu Heikinmatin lämminhenkisessä käsikirjoituksessa saumattomasti yhteen. Lapsille esitys tarjonnee ennen kaikkea monta riemastuttavaa ja samalla opettavaista hetkeä. Varttuneempi katsoja saa herttaisen lystin lisäksi mukaansa ikiaikaista pohdittavaa esimerkiksi vapaudesta ja vallankäytöstä.

Hahmokavalkadi on erittäin lystikäs ja monipuolinen: lavalta löytyy muun muassa laulunlahjoillaan pröystäilevä korppi ja kuningasta janoava hyperaktiivinen sammakkojoukko. Eläinhahmot viehättävät kaikenikäisiä katsojia myös ulkoasunsa ansiosta. Sanna Myllärin ja Riina Kannisen luoma puvustus on nimittäin näyttävä ja yksityiskohdiltaan hiottu.

Riverian lavasterakentamisen opiskelijoiden luomaa ultravärikästä, tyyliltään naivistiselta näyttävää kulissia ei vaihdeta koko esityksen aikana, vaikka tapahtumat siirtyvät kotitalon pihalta metsään, mikä hieman kummastuttaa.

 

Näyttelijäjoukon innostus välittyy. Erityisen vaikutuksen tekee toisen pääosan esittäjä Kiiskinen sinisilmäisenä koirana, jonka hellyttävät murinat ovat uskottavia. Riku Simonen puolestaan esittää kostoa janoavaa hevosta niin yliampuvasti, että lopputulos on aivan hulvaton. Samoin Salo uhkaavana käärmeenä huvittaa joka kerta, kun hän ilmestyy lavalle.

Esitys on kestoltaan hyvin tiivis, minkä lisäksi tarina etenee koko ajan, joten lapset jaksanevat keskittyä tarinaan hyvin. Kaikki turha onkin karsittu pois niin tehokkaasti, että loppu tulee suorastaan yllättäen. Ensi-illassa pieni katsoja edessäni jopa surkutteli ääneen esityksen loppumista. Koko katsomon lapsikatras vaikutti muutenkin eläytyneen kertomukseen täysin, joten monta asiaa on tehty oikein.

Kommentoi

Hae Heilistä