Elokuva: Yhteiskunnallinen kasvutarina
Ella Marie Hætta Isaksenin esittämä Ester muuttuu aktivistiksi törmättyään työssään opettajana ennakkoluuloihin, jotka kohdistuvat saamelaisiin.
Viime vuosina saamelaiset aiheet ovat yleistyneet sekä dokumentti- että fiktioelokuvissa. Pohjoismaissa on samalla herätty omaan kolonialistiseen historiaan.
Suvi West on ohjannut kantaaottavia elokuvia kuten Suomen valtion saamelaispolitiikka kriittisesti perkaavan dokumentin Eatnameamet – Hiljainen taistelumme (2021). Fiktioelokuvista Amanda Kernellin Saamelaisveri (2016) oli traagisuudessaan koskettava.
Anna joen virrata on yhteispohjoismainen tuotanto. Elokuva tapahtuu Pohjois-Norjassa ja sen on ohjannut norjalainen Ole Giæver. Elokuvassa puhutaan pohjoissaamea ja norjaa.
Elokuva on nuoren naisen kasvutarina. Samalla se kuvaa poliittista heräämistä. Norjaan on muodostunut 1970-luvun lopulla kansanliike vastustamaan Altajoelle rakennettavaa vesivoimalaa. Voimala tuhoaisi toteutuessaan ison kaistaleen saamelaisten maista.
Ella Marie Hætta Isaksenin esittämä päähenkilö Ester muuttaa pois lapsuuden kodista ja aloittaa työt luokanopettajana. Ester piilottelee aluksi saamelaistaustaansa, mutta opettajan arjessa kohtaamat ennakkoluulot saamelaisia kohtaan tekevät hänestä poliittisesti aktiivisen. Kohta Ester on itsekin mielenosoittajien joukoissa.
Elokuva esittää, kuinka saamelaiset ovat pakotettuja kamppailuun olemassaolostaan. Luonnosta riippuvaiset perinteiset elinkeinot ovat ahtaalla.
Norjan valtio näkee Lapin maissa vain taloudellisen hyödyn. Kuten Esterin sukulainen Mihkkal (Gard Emil) tiivistää: ”He eivät vieneet vain porojamme vaan elämämme”.
Elokuvan ansiot ovat yhteiskunnallisessa aiheen käsittelyssä. Toki elokuva voisi sanomaltaan olla vieläkin räväkämpi. Mainittuun Saamelaisveri-elokuvaan verrattuna elokuva on lähes kevyt. Tarina jää myös hiukan kesken.
Elokuvallisesti Anna joen virrata on hyvin tavanomainen. Kuten historiallisessa draamassa niin usein, nytkin tyydytään vain tarinan kuvaamiseen. Elokuva suosii hitaita kuvia, hiljaisia hahmoja. Tiivistämisen varaa olisi ollut. Osa sivuhenkilöistä jää mustavalkeiksi tyypeiksi.
Puutteineenkin elokuva on kuitenkin erittäin ajankohtainen puheenvuoro. Vaikka elokuvassa eletään yli 40 vuoden takaisessa maailmassa, keskustelu luontoon liittyvistä erilaisista arvoista ei ole kadonnut minnekään.
Kommentoi