Teatteri: Synkkien sketsien sarja pitää otteessaan
Severi Niskanen, Elvi Ratilainen, Aleksi Parviainen ja Kim Lamminen antavat viihdyttävän näytteen talven aikana Riveriassa oppimastaan.
Riverian näyttelijäntyönkoulutuksen opiskelijoiden vuoden uurastus huipentuu taas kevään näytelmään, joka tällä kertaa ei ole Teatteri Rajarikon omien joukkojen käsikirjoittama. Tällä kertaa he nimittäin esittävät Janne Hyytiäisen ohjaamina alun perin Q-teatterissa esitetyn menestyksekkään Häiriötekijän, josta sittemmin Aleksi Salmenperä ohjasi myös samannimisen elokuvan.
Rajarikon viimeaikaisiin sangen monitulkintaisiin ja omaa oivallusta edellyttäviin esityksiin verrattuna tätä on vaivatonta seurata. Katsoja voi toki halutessaan jäädä miettimään, oliko episodeilla jotakin syvempää tarkoitusta, mutta esitys antaa välittömän tyydytyksen.
Episodimaisen rakenteensa ja mustan huumorin vuoksi Häiriötekijä muistuttaa sketsiohjelmia.
Erityisesti siitä on tullut monille katsojille itseni mukaan lukien mieleen surrealistinen ja synkkä Ihmebantu. Se ei ole ihme, sillä alkuperäisteoksen tekijätiimissä on paljon yhteisiä nimittäjiä, kuten ohjaaja Jani Volanen ja liuta samoja näyttelijöitä.
Kuten monissa Volasen tuotoksissa myös Häiriötekijässä aloitetaan melko kepeästä tunnelmasta, joka kuitenkin muuttuu pian suorastaan häiritseväksi. Välillä tutkaillaan suorastaan lohduttomia aiheita, eikä näissä kohtauksissa enää ainakaan naurata – ei toisaalta itketäkään. Sitten onkin taas aika bilettää.
Rajarikon esityksessä hahmoja tulkitsemassa on tänä vuonna vain neljästä hengestä koostuva vuosikurssi.
Tästä joukosta etenkin Severi Niskanen osoittaa muuntautumiskykynsä erinomaisesti. Absurdissa ensihoitajasketsissä ei voi kuin nauraa, kun taas hermostuneen ja itsensä epämiehekkääksi tuntevan ohjelmoijan roolin hän hoitaa uskottavasti. Erityisen oivallinen hän on ottolapsena, jonka hahmoon hän onnistuu lomittamaan sekä pikkukelmin että viattoman lapsen olemuksen.
Kim Lamminen onnistuu käynnistämään esityksen hupaisuuden asuntonäyttelyssä pillastuvana Markona. Erityisen hauska hän on alkukantaisena machona, jonka odöörin voi suorastaan mielessään jo haistaa kuvatun jäljiltä.
Elvi Ratilaisen ja Aleksi Parviaisen hahmot ovat keskimäärin ainakin tässä kontekstissa tavallisempia kuin jo mainitut, joten heidän tehtävänsä on haastava: miten olla uskottavasti ikään kuin normaali? Esimerkiksi machomiehen naisystävänä ja tämän ystävänä Ratilainen ja Parviainen ovat luonteva duo.
Ratilainenkin pääsee toisaalta irrottelemaan esimerkiksi kuolevan äidin makaaberissa roolissa, joka sai yleisön suorastaan mylvimään naurusta.
Lavasteita on vähän, mutta ne toimivat hyvin eri tarinasta toiseen. Myös näyttämökuvat ovat harkittuja: esimerkiksi Aku Ankan ja Roope Ankan päät ovat mieleenpainuvia, ja niiden paikat ainakin vaikuttavat tarkkaan sommitelluilta.
Kaikkineen Häiriötekijä on viihdyttävä taidonnäyte. Esityksessä yhdistyvä lapsekas pieruhuumori ja synkkyys luovat absurdin kontrastin, mikä tosiaan nostattaa kokonaisuuden huvittavuutta.
Kommentoi