Teatteri: Rappiolla ennen romahdusta

Kaupallinen menestys oli taattu. Väitetäänpä Marie Antoinettellakin olleen romaanista kopio, jonka selässä ei kuitenkaan näkynyt kirjan eikä kirjailijan nimeä. Teksti on sittemmin innoittanut muun muassa elokuvan- ja teatterintekijöitä tekemään siitä omia tulkintojaan. Yksi niistä on nyt mahdollista nähdä Joensuun kaupunginteatterin suurella näyttämöllä Iiristiina Varilon ohjaamana.

Vaarallisia suhteita käynnistyy kahden lurjuksen keskinäisestä kisailusta. Markiisitar de Merteuil haluaa kostaa häntä nolosti kohdelleelle entiselle miesystävälleen, joka on aikeissa ottaa morsiamekseen juuri luostarista kotiutuneen viattoman Cécilen. Kostosuunnitelmaa varten markiisitar tukeutuu viekkaudessa vertaiseensa elostelijaan eli kreivi de Valmontiin, jonka markiisitar toivoo vievän Cécilen neitsyyden ennen häitä. Kreivi puolestaan haluaa todistaa pystyvänsä viettelemään kenet tahansa ja on sen todistaakseen valinnut kohteekseen siveän ja uskovaisen rouva de Tourvelin.

Suurimmaksi osaksi kaupunginteatteri pysyy melko uskollisena alkuperäisteokselle. Kenties suurin ero on Cécilen hahmon kohdalla. Aiemmissa versioissa nimittäin Valmont enemmän tai vähemmän suorasti raiskaa hänet; kaupunginteatterin lavalla Cécile on kuitenkin itse innokas tutustumaan lihallisiin nautintoihin.

Ratkaisu äkkiseltään kummastuttaa, koska Valmontin hahmon syntien listalta putoaa siten merkittävä osanen ja koko tarinan tunnelma keventyy huomattavasti. Kenties tarkoitus on ollut välttää mahdollisuutta tulkinnalle, jossa seksistä kieltäytyvä nainen on vähintään taivuteltavissa myöntymään niin kuin romaanissa kreivi asian mielessään kääntänee.

Cécilen hahmon huijaamisen seurauksien käsittely jää myös niukaksi, ja melko tiheään viljellyt pikkutuhmuudet syövät tarinan vakavuutta. Traagisuuden lopulta tullessa esiin katsoja kuitenkin yllättyy positiivisesti. Upeasti toteutettu loppukohtaus on todellakin pysäyttävä.

Ajankuvaan sopiva hovilavastus on näyttävä.

Teemaa tukee myös shakkilautakuvioitu lattialavaste, mutta harmillisesti sitä ei permannolta oikein pystynyt näkemään. Huomiota herättää myös ajankuvaan sopiva ja näyttävä puvustus, jossa ei ole säästelty kauniita kukkakuvioita. Ylenpalttisten leveiden mekkojen elämää rajoittava vaikutus tulee hauskan vaivihkaa esiin. Samalla ne osaltaan kuvastavat, miten joutilaita huvikseen toisten kustannuksella juonittelevat aristokraatit ovat: eipä heidän oikeastaan tarvitsekaan pystyä kovin kummoisiin liikeratoihin.

Päähahmojen todellisista ajatuksista ei lopullista selkoa saa, mutta Anna Ojanteen ja Jaakko Tohkasen tulkintojen avulla kylmien pintojen alta pystyy aistimaan kuohuvia tunteita – paikoin perin inhimillisiäkin.

Rouva de Tourvelin mielenmaisema piirtyy niin ikään hienovaraisesti mutta samalla selkeästi Kirsi Kärnän tulkinnassa. Minni Gråhn ruumiillistaa Cécilen naiiviutta ja intoa railakkaasti, ja Hannes Mikkelsson on luonteva tämän nuorena kosiskelijana herra Dancenyna. Maria Karhapää on ilahduttavan pirskahteleva pienessä roolissaan kurtisaani Émilienä.

Vaarallisten suhteiden kuvaama häikäilemätön valtapeli ei anna kaunista kuvaa ihmisestä. Kuin täistä ja kupasta kärsivien ranskalaisten kaljuja päitä koristavat puuteroidut peruukit on se kuitenkin ulkoisesti kaunis.