play

Tauko töistä kaupungin yllä – katso kuvat kahdelta keskustan kattoterassilta!

Mira Järnfors (vas.), Iivo Mitrunen, Vilppu Leinonen, Nea Kolmonen, Tatyana Madzhugina ja Aleksandra Nenakhova taukoilevat mielellään Youpretin käytössä olevalla terassilla.

Mira Järnfors (vas.), Iivo Mitrunen, Vilppu Leinonen, Nea Kolmonen, Tatyana Madzhugina ja Aleksandra Nenakhova taukoilevat mielellään Youpretin käytössä olevalla terassilla. Kuva: Laura Määttänen

Laura Määttänen

Viime kesänä tulkinvälityspalvelu Youpretin talous- ja hallintopäällikkö Tatyana Madzhuginalla ei vielä ollut lomaa, sillä hän oli juuri tullut taloon. Toimiston kattoterassi pelasti tilanteen.

– Siellä käyminen tuntui lomalta. Ei tuntunut, että kesä menee ohi, kun pystyin käymään terassilla työpäivien aikana, hän muistelee.

Youpretin toimisto on keskustan Citymarketin vieressä, ja kun oikein tarkkaan katsoo, kattoterassilla on jokinäkymä.

Terassia on laitettu viihtyisäksi, ja siellä on muun muassa hyötykasveja ja beer pong -peli. Kesä alkaa toukokuun lopussa vietettävistä terassikauden avajaisista.

 Beer pong on ahkerassa käytössä terassilla, jossa järjestetään myös after workeja. Pelaamassa Iivo Mitrunen ja Nea Kolmonen.

Beer pong on ahkerassa käytössä terassilla, jossa järjestetään myös after workeja. Pelaamassa Iivo Mitrunen ja Nea Kolmonen. Kuva: Laura Määttänen

– Aurinko paistaa aamulla tähän suoraan, ja puolenpäivän aikaan se kääntyy paistamaan sivusta. Näen ikkunastani suoraan terassille, ja melkein aina siellä on joku. Suomen kesä on lyhyt, ja kesästä iso osa kuluu töissä, joten terassi on meille tosi kiva juttu, markkinointi- ja viestintäpäällikkö Nea Kolmonen kertoo.

Terassilla pidetään taukojen lisäksi myös palavereja, sillä Youpret on kasvanut viime vuosina kovasti ja toimistossa on vain yksi iso neuvotteluhuone. Työntekijöitä on nyt 45.

– On ihana päästä välillä pihalle, kun muuten tuijotamme ruutuja koko ajan, ohjelmistokehityksen harjoittelija Mira Järnfors sanoo.

Työntekijät kastelevat kukkia innokkaasti – myös viikonloppuisin, jos tarvetta on.

Kun tarkasti katsoo, terassilta on jokinäkymä. Terassista osa on katettu, ja kattoa jatketaan vielä.

Kun tarkasti katsoo, terassilta on jokinäkymä. Terassista osa on katettu, ja kattoa jatketaan vielä. Kuva: Laura Määttänen

Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

Myös Metropolin yläkerrassa on kattoterassi, jonka olemassaoloa ei moni tiedä. Sitä käyttää etenkin ohjelmistoyritys Fluent Progressin väki. Terassin sisustus on vielä niukka, mutta rakennuksen omistajat ovat kertoneet, että lisää viihtyisyyttä on luvassa.

– Omistajien kanssa on ollut helppo tehdä yhteistyötä, ja on ollut mukava, että he haluavat panostaa terassiinkin, kaupallinen johtaja Mikko Hassinen sanoo.

Terhakka tekonurmi, sohvaryhmä ja aurinko takaavat kuitenkin sen, että jo nykyisellään kattoterassi on oiva taukopaikka.

– Pääseväthän vangitkin välillä ulos, Hassinen veistelee.

Mikko Hassisen (vas.), Hanna-Mari Lappalaisen, Juha Niirasen ja Markku Nissisen mukaan terassissa on paljon potentiaalia.

Mikko Hassisen (vas.), Hanna-Mari Lappalaisen, Juha Niirasen ja Markku Nissisen mukaan terassissa on paljon potentiaalia. Kuva: Laura Määttänen

– Aurinko paistaa tänne kivasti etenkin illemmalla, sisällöntuottaja Hanna-Mari Lappalainen kertoo.

Viime kesänä terassilla pidettiin kesäjuhlat, ja juhlat saattavat olla ohjelmassa tänäkin kesänä. Terassi sopii erinomaisesti esimerkiksi mölkyn pelaamiseen, ja tikkaakin siellä voi heittää.

– Vuoheakin mietimme, mutta sitten tajusimme, että tämähän on tekonurmea. Ja sellainen palomiesten liukutanko olisi kiva, ainakin alaspäin terassille tultaessa, tuotepäällikkö Juha Niiranen miettii.

Fluent Progress on ollut tiloissaan vuokralla 1,5 vuoden ajan. Uusia vuokralaisia on juuri saapunut naapuriksi, ja terassi on myös heidän käytössään.

Viime vuoden kesäjuhliin Fluent Progress hankki teltat, ja myös esiintymislavalle järjestyi tilaa.

Viime vuoden kesäjuhliin Fluent Progress hankki teltat, ja myös esiintymislavalle järjestyi tilaa. Kuva: Jukka Väyrynen

Koska terassi ei ole katettu, se on talvella täynnä lunta. Talvella sitä ei toistaiseksi ole hyödynnetty, mutta idea on jo syttynyt: terassihan olisi oiva paikka tehdä lumienkeleitä.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta