Pesäpallo: Pallohenkilön on tärkeintä löytää pallot pusikosta ja seurata tuomaria

Pesäpallossa, kuten jalka- ja lentopallossakin, kentän rajojen ulkopuolella on eri-ikäisiä junioreja valmiusasemissa. Nykyään heitä kutsutaan pallohenkilöiksi. Heidän päätehtävä on nopeuttaa ottelun kulkua ja palauttaa pallo pelattavaksi joko suoraan tai välillisesti.

Joensuun Mailan miesten Superpesiksen otteluissa Mehtimäellä tehtävää hoitavat D-juniorit.

– Kun vastuita on seurassa jaettu, niin miesten superissa tämä homma osui tänä vuonna ikäluokalle 2010–2011 eli D-pojille. Vastaavasti saman ikäiset tytöt hoitavat naisten superin pelit. Ykköspesis on sitten E-poikien vastuulla, kertoo D-poikien joukkueenjohtaja Markku Ravattinen.

Vastuita riittää myös muille. E-pojat hoitavat myös poikien Superpesiksen, E-tytöillä on vastuulla naisten suomensarja ja tyttöjen Superpesis.

– Selkeä systeemi. Kauden alussa tiesimme jo hommat. Kilpailumääräyksissä pallohenkilön vastuut on määritelty. Neljä henkilöä on minimi, jolla superin pelin saa hoitaa.

JoMalla Superpesiksessä heitä on peleissä viisi. Kaksi takarajan takana, kakkos- ja kolmosjatkeiden ulkopuolella molemmissa yksi. Kotipesän tasalla eli ”putkella” olevan pitää pompun kautta heittää pallo lukkarille, kun tuomari antaa luvan.

^{Tärkein tehtävä} pallohenkilöillä on löytää pallot ympyröivistä pusikoista, joihin niitä myös pelin aikana katoaa.

– Kuudesta kymmeneen palloon on budjetoitu peliä kohti. Lukkari ja syöttötuomari yleensä esittävät pallojen vaihtamisen. Suuret aplodithan siitä saa, kun takakentällä rajojen ulkopuolella otamme kopin, vain yhden kesän kotiotteluista väliin jättänyt Jiri Hirvonen toteaa.

– Saimme tukijoilta viime kesänä porkkanoitakin, kun onnistuimme kolmessa kopissa pelin aikana, täydentää joukkueenjohtaja Markku Ravattinen.

Mikä tehtävässä on hienointa?

– Saamme olla pelin alussa esittelyssä mukana siinä missä tuomarit ja pelaajatkin. Pääsemme myös seuraamaan tosi läheltä Superpesiksen touhua, pallohenkilöistä Vilho Ravattinen painottaa.

Pusikoista löytyy pelin aikana muitakin kuin pelipalloja.

– Varmaan puolet on siihen peliin kuulumattomia. Ne saa ottaa itselleen tai joukkueelle palkkioksi. Välillä ei pelin aikana peliin kuuluvia palloja häviä yhtään. Pariin se hävikki yleensä huonoimmassakin tapauksissa jää, Aku Halttunen valottaa.

^{Joskus on} pesäpallon ystävillä ollut koiriakin, jotka ovat noin 20 euron arvoisia palloja kentiltä etsineet pelien ulkopuolella. Yksi on nähty Mehtimäellä tälläkin kaudella.

– JoMan miesten puolelta on yhden pelaajan kanssa sellainen soppari, että jos palloja ei huku pelin aikana yhtään, niin saamme palkkion valmentajalta. Äskettäin oli parikin peliä putkeen, että näin kävi, Jiri Hirvonen muistaa.

^Palloa liikutellaan rajan läheisyydessä vierittäen kolmospuolelta kohti kotipesää.

Mitkä sitten ovat pallohenkilön silmin pelin kohokohtia?

– Kyllä niitä ovat kopit takarajan takana. Tuntuu tosi hyvältä, kun yleisö antaa aplodit ja kenttäkuulutuskin saattaa sen huomioida, Aku Haltttunen vahvistaa.

Entä miten voi mokata?

– Ainahan se pallon häviäminen harmittaa ja joskus päätuomarin vihellykset menevät ohi. Ennen vihellystä ei saa palloon tietenkään koskea, jos se ei ole ihan reilusti laiton.

– Kenttään osunutta ja vierivää palloakin saattaa joskus lähteä tavoittelemaan. Se on paha moka. Pitää muistaa myös, että palloa ei saa heittää lukkarille ennen kuin tuomari antaa luvan, haastatellut pojat kertovat yhdessä.

^{Pallohenkilön} peli-ilta on lähes yhtä pitkä kuin pelaajienkin.

– Tullaan paikalle puolitoista tuntia ennen ottelua. Silloin joukkueet alkavat lämmittelemään. Mennään kaikki takakentälle ottamaan palloja kiinni ja palauttaman pelaajille.