play

Rokkiviikkoa täydentää uudelleen henkiin heräävä SM-kisa, joka tavallaan palaa juurilleen

Teemu Laasonen (vasemmalla) kertoo olevansa SM-kisan tuottaja ja Ronski Rosenius yleissuhari.

Teemu Laasonen (vasemmalla) kertoo olevansa SM-kisan tuottaja ja Ronski Rosenius yleissuhari. Kuva: Aimo Salonen

Aimo Salonen

Helsingin Tavastiallahan pöytärummutuksen SM-kisaa vuosina 2002–2007 järjestettiin, mutta silti tapahtuma palaa tavallaan juurilleen, kun kilpailu elpyy eloon Joensuun torilavalla 11.7.2024 heti Kaupunkikeskustayhdistys Virran järjestämän Toripopin jälkeen.

– Kyse kun on rekisteröidystä tuotenimestä, kysyimme nimen omistajalta Raimo Pesoselta, saammeko käyttää sitä. Hän sanoi, että ilman muuta, ja kysyi, että tiedättekö muuten, että koko idea on joensuulaislähtöinen. Ideoijina olivat Ema Hurskainen ja Laiska Lajunen, uuden SM-kisan tuottajana toimiva Filli ry:n Teemu Laasonen kertoo.

Vuonna 2004 Tavastialla rummutti mestariksi nykyinen Filli ry:n puheenjohtaja Anssi ”Ronski” Rosenius, joka kertoo olevansa tämän vuoden kisassa yleissuharina.

Hesarin Sanomissa luki aika hyvin, että olin kuin alkumetsien Tommy Lee.
Ronski Rosenius

–  Hesarin Sanomissa luki aika hyvin, että olin kuin alkumetsien Tommy Lee. Minulla oli esiintymisasuna stetsoni, leopardipaita, leopardinkengät ja nahkahousut, ja kauheella raivolla rummutin, Rosenius muistelee.

Show oli merkittävässä roolissa Roseniuksen voitossa, ja on sitä luvassa myös tänä vuonna.

Pelkästään sillä ei kuitenkaan pärjää.

– Kyllä sitä pitää vähän osatakin, että se kuulostaa pöytärummutukselta, Rosenius huomauttaa.

– Karsintavideoiden nähtiin kovaa soittotaitoa, ja niiden perusteella tulemme näkemään todella taidokasta pöytärummutusta, Laasonen vahvistaa.

Loppukilpailuun valittiin videoiden perusteella kymmenen kilpailijaa. Rosenius suunnittelee, että hän itse voisi toimia heidän lämmittelijänään yhdessä vuoden 2003 mestarin Espe Marjamäen kanssa.

– Espellä on Tampereella oma firma, joka on lahjoittanut kilpailuun tosi arvokkaat palkinnot. Ajattelin kysyä Espeltä, että jos järjestettäisiin Vanhat mestarit -näytöskisa, ennen kuin tämän vuoden kisa alkaa.

Instrumenttina on koulupulpetti, ja tässä lähestytään lajin juuria: ainahan rumpalit jollakin pinnalla härveltävät.

Kerrankin saa luvan kanssa piestä pulpettia, kun koulussa sai aina kuulla, että ei saa paukuttaa
Teemu Laasonen
Mainos alkaa
Mainos päättyy
Mainos alkaa
Mainos päättyy

– Kerrankin saa luvan kanssa piestä pulpettia, kun koulussa sai aina kuulla, että ei saa paukuttaa, Laasonen huomauttaa.

– Eivät ne ala- ja yläasteen opettajat tienneet, enkä itsekään, mihin tämä naputtaminen ja siitä valittaminen johtaa, Rosenius jatkaa.

Rumpali nakuttaa aina – vaikka baarissa juoman ääressä istuessaan.

– Jos vaikka radiosta tai telkkarista tulee musaa, siinä menee omiin maailmoihinsa ja uppoutuu johonkin käsijärjestysharjoitukseen, Laasonen kertoo.

Laasosen isä soitti nuorena rumpuja, vaikka hänellä ei aluksi semmoisia ollutkaan, olipahan isoista säilykepurkeista itse tehdyt jutut.

– Mitä tulee pöytärummutukseen, niin elävästi muistan, kuinka isä laittoi piirakat minuutiksi mikroon ja naputti odottaessaan mikron kantta. Ajattelin, että rumpujen soittaminen on siisteintä maailmassa, ja koulussa pääsin sitten itse soittamaan musiikkitunnilla.

Rosenius pohtii, että hänen muistikuvansa ensimmäisistä rummutuksista saattavat tulla valokuvasta.

– Minulla on vanha kuva, jossa olen vaipat jalassa, ja siinä on joululahjaksi saadut 70-luvun lastenrummut, Rosenius sanoo.

– Hämärästi muistan semmoiset pienet pönikät ja että alusta saakka on pitänyt mukana naputella.

Pöytärummutuksen SM-kisat Joensuun torilla torstaina 11.7.2024 kello 16-18.30. Kilpailun tuomarit ovat Suvi-Maaria Virta, Ema Hurskainen sekä Mari Karjalainen. Tapahtuman juontaa muun Tuomas Pippola.

uusimmat

Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta
Haemme jutun kohta